Reissu on paketissa, samoin blogitekstit niitä kuvia lukuun ottamatta. Jospa onnistun olemaan reipas, lisään ne heti tämän tekstin jälkeen tänne sivustolle seuraavana päivänä. Älkää silti pidättäkö henkeänne; pikavilauksen perusteella kuvat olivat miltei yhtä hapokkaita kuin teksti. Jos se sitä nyt edes oli. Mitä siis jäi käteen summa summarum -hengessä?
Kaupunki
Arkkitehtuurisesti Amsterdam on hankala kaupunki. Pyöreästi muodostunut keskusta ei ole niitä helpoimpia paikkoja suunnistaa, edes kartan kanssa, sillä kadut eivät mene suoraan ja kanaaleja että jokiakin on enemmän kuin pari. Nämä kun yhdistetään kielellisesti vaikeasti hahmotettavaan hollantiin kielenä, niin siinä perusturisti menee sekaisin kuin kannabiksesta konsanaan – katujen nimiä kun ei meinaa ihan helpolla oppia, ja puhumista en halua edes ajatella. Tämän takia tuli reissulla eksyttyä selvin päin kerran jos toisenkin. Hyvänä puolena tosin keskustan koko on varsin pieni, eivätkä pienet harha-askeleet tee suurta mutkaa tallustellessa.
Rakennukset ovat siellä täällä vinoja ja vatupassia on käytetty ilmeisesti vain rikkaimpina aikoina. Vakavasti puhuen, kaupungin yhdistelmä uutta ja vanhaa on miellyttävää katsella ja etenkin näitä vanhoja taloja tuntuu Amsterdamista löytyvän paljon. Kanaalit ovat jo sinänsä mukavia ja tunnelmallisia tekijöitä kaupungissa, mutta osa kunniasta kuuluu myös taloille. Uudempaa on vähemmän kuin vanhempaa, joten cityssä on oma menneiden vuosisatojen tunnelmansa.
Koko homman kruunaavat kuitenkin jo edellä mainitut kanaalit. Näitä on paljon ja veneitä niiden rannoilla kuin käytössäkin näkee paljon. Osa juhlii veneissä, osa rentoutuu ja osa vain matkustaa. Sitten on tietysti erikseen omana lukunaan nämä kaiken maailman vesibussit ja muut vastaavat, joilla ilmeisesti on lähinnä virkaa vain turistikäytössä. Kanaalien rannoilla on kuitenkin mukava istahtaa niin välipalalle kuin muutenkin vaan, esimerkiksi vaikkapa paikallisia luonnontuotteita nauttimaan.
Kulkupelit
Amsterdamissa auto on huono vaihtoehto, mutta sitäpä tuskin kukaan lomalainen on sinne mennessään edes harkitsemassa – ainakaan meistä suomalaisista. Kävellen pärjää keskustassa hyvin pitkälle, sillä kuten sanottua, välimatkat ovat lyhyitä. Polkupyörä on toinen kätevä vaihtoehto, sillä vuokraamoja on paljon, hinta on käsittääkseni kohtuullinen (tyyliin kympin vuorokaudessa) ja pyöräteitä on paljon. Paikallisväestö myös itse pyöräilee paljon, joten vauhti on suhteellisen kovaa ja suomalaiseen makuun pyöriä on suorastaan yllättävän paljon. Liikenne kuitenkin toimii, näennäisestä kaoottisuudestaan huolimatta, hyvin. Ratikat ja muut kulkupelit tuntuvat menevän keskustassa myös mainiosti, joskaan niistä ei ole omakohtaista kokemusta. Eikä unohtaa tule erilaisia kanaalikulkuneuvoja, kuten noita vesibusseja ja muita vaihtoehtoja, ruoalla tai ilman. Allekirjoittaneen kokemukset Adam-matkailusta jäivät tällä erää vain taksiin (lentokentältä keskustaan ja takaisin) sekä kävelyyn.
Ravinto
Sapuskapuoli, kuten jo itse varsinaisissa päiväteksteissä tulikin mainittua, on hippasen Suomen-hintoja alempaa tasoa. Yleensä safkapaikoista irtoaa tuo peruspöperö (pihvi, pasta, rimpsuluut jne.) 10-15 euron haarukasta, mutta kalliimpia ja halvempiakin löytyy. Nämä tietysti siis keskustapaikkoja. Laitamilta tai pienemmiltä kaduilta voisin kuvitella löytyvän ruokaa pienemmälläkin hintalapulla varustettuna. Pikaruoka niin ikään on suunnilleen suomalaista tasoa, haki sitten iltanälkään pizza-viipaletta, burgerisafkaa tai jotain wok-pöperöä. Yleisesti ottaen hinta-laatu-suhde on hyvä ja pötsi tulee täyteen perussafkoista helposti.
Päihteet
Ah, tuo Amsterdamin muista poikkeava kruunu. Alkoholi on jonkin verran Suomea halvempaa, kaupasta kun oluttölkki lähtee noin kolmen euron litrahintaan ja kyseessä on tyypillisesti nelosolut. Eli pikkutölkki noin euron, puolilitrainen noin puolitoista euroa. Nämä jälleen kerran keskustan pikkukauppojen hintoja, ei isompia marketteja tai laitakaupungin valikoimaa. Ravinteleista voi saada olutta kolmessa eri koossa: pieni (0,25 l), keskikokoinen (0,4 l olettaisin) ja iso (0,5 l). Yleensä ison hinta tuppaa olemaan (keskustan paikoissa) noin 4-5 euron tietämillä, pikkutuoppien ollessa jossain tapauksessa jopa halvempia kuin isojen, mutta litrahinnoiltaan kuitenkin karkeasti ottaen samoissa luokissa kuin isommatkin tuopposet.
Viiniä näytti saavan ruokakaupasta, mutta hintatasoa ei tullut tsekattua. Niin ikään vahvemmat viinat jäivät tällä erää väliin. Pari muikeaa tarjousta kuitenkin osui silmään, kuten esimerkiksi Pancake Cornerin 10 Jägermeister-shottia hintaan 10 euroa, tai yksin 1,5 euroa kappaleelta. Ei paha hinta ollakseen urheilubaari/ruokaravintola. Mutta ei kai kukaan Amsterdamissa viinasta vedä päätään sekaisin, eihän?
Kannabis, tuo Hollannin paheksuttu ja ihailtu hedelmä. Se on halpaa, vaikka turistipaikoissa tästäkin saanee maksaa vähän “ylimääräistä”. Hinnat vaihtelevat merkeittäin rajusti ja toisaalta myös sen mukaan ostaako valmiiksi käärittyjä jointeja vai kääriikö ainekset itse, tupakkaan sekoittaen tai sellaisenaan poltettavaksi. Irto-jointit lähtivät yleensä noin 3-5 euron kappalehintaan, paikasta ja sisällöstä riippuen (esim. onko kyseessä puhdasta “ruohoa” vai myös tupakkaa mukana), ja irtotavaran hinta taisi heilua muutamasta eurosta ainakin johonkin 15 euroon asti grammaa kohden, jälleen kerran paikasta ja lajikkeesta riippuen. Hyvästä kannattaa maksaa ja paskaa kannattaa välttää, ihan näin amatöörineuvona.
Kakut tuntuivat olevan noin 6-10 euron hintahaitarissa ja niistäkin lisähinnalla saa kyllä lisäpotkua. Suosittelen koittamaan alussa ihan niitä miedompia laatuja, jos kakkuporukoihin haluaa lähteä, sillä jytinä voi olla melkoisen yllättävä – kuten omassa porukassamme tuli positiivisesti asia koettua.
Nähtävyydet
Tämä on tietysti aina hankala aihe, sillä eri ihmisiä kiinnostavat hyvin eri asiat mitä tulee nähtävyyksiin, museoihin ja sen sellaisiin. Kulttuuria Amsterdamista kyllä löytyy, alakulttuuria unohtamatta, sillä museoita, eläintarhaa ja muuta löytyy moneen lähtöön. Omalla porukalla tuli kierrettyä vain seksi- ja kidutusmuseo (4 € ja 7,5 € sisäänpääsy), mutta esimerkiksi Heineken Experience -olutmesta jäi väliin 15 € hintalapun takia. Samoin kansallismuseo, Anne Frankin talo ja monet muut “perusmestat” jäivät katsomatta, koska äijäreissullamme oli niin sanotusti parempaakin tekemistä. Mutta näkemistä kuitenkin riittää, joten Amsterdam sopii siltäkin osin monenlaiseen matkailuun.
Raha ja budjetti
Kuten jo yllä ja aiemmin tuli sepostettua, monesti hintataso on Suomen-tasoa tai lähellä sitä. Ravintelit, olutmestat, taksit ja monet muut asiat ovat sen verran hinnoissaan, että rahaa lomalle kannattaa varautua kuin Suomea ajatellen. Punaisten lyhtyjen alue on tietty oman budjettinsa vaativa, tarpeista riippuen, mutta 50 eurolla irtoaa niin panoa kuin suuhoitoakin, tosin velottavat kummastakin erikseen. Muut palvelut todennäköisesti maksavat vähintään saman verran tai enemmän.
Oma budjettini reissulle oli noin 400 euroa ja tuolla määrällä pärjäsi sopivasti, sillä rahaahan ei omalta osalta noihin Punaisten lyhtyjen alueen palveluihin mennyt, jotain yksittäistä olutta lukuun ottamatta. Tiukemmallakin budjetilla olisi toki pärjännyt, mutta se olisi vaatinut tarkempaa suunnitelmallisuutta ruoan ja oluen suhteen.
Kun yllä olevaan laskee noin 500 euron matkan (lennot ja hotelli yhteensä), saadaan reissun kokonaisbudjetiksi noin 900 euroa. Ei ihan halvimmasta päästä reissuja, siis, mutta järjestettävissä oleva summa. Kun laskee miten paljon mukavuuksia tuolla rahalla irtosi, voin pitää matkaa onnistuneena, vaikka se lompakossa kirpaiseekin. Mutta sitähän varten niitä töitä tehdään.
Tältä osin over ja out Amsterdamin saralta. Suosittelen kaupunkia lämpimästi.
Viimeinen päivä taivaan. Oli nimittäin heräämisen aika. Ei krapulaa, ei liskodiskoa, ei väsymystä. Vain haikea mieli kotiinpaluusta. Tai no, totta puhuen ei edes haikea varsinaisesti, sillä viikko ‘Damissa yhdellä erää oli tarpeeksi. Ei sillä, etteikö reissu olisi ollut äärimmäisen mukava tai etteikö kaupunkiin tulisi mieluusti toistekin – itse asiassa myöhemmin jo suunnittelimme paluuta pidennetyn viikonlopun muodossa – mutta välillä on mukava palata kotiin ja arkeen. Keho ja mieli kaipaavat treeniä ja toisaalta elo Amsterdamissa ei ole halpaa; tätä kirjoittaessa noin 400 € budjetista on alle 50€ jäljellä, vaikka raha on uponnut lähinnä vain ruokaan ja pilveen, ja näistä jälkimmäinen on selvästi olutta halvempaa.
Englantilainen aamiainen parempiin suihin ja ryhmämme oli valmis hiihtämään taksilla lentoasemalle. Viimeinen tsekkaus hotellihuoneeseen ja respaan tekemään check-out. Kiitos ja näkemiin, Amsterdam, toivottavasti näemme vielä. Minä ainakin haluan, seurueesta riippumatta, ja toivon tunteen olevan molemminpuolinen.
Paluumatkalla taksi keskustasta asemalle maksoi “vain” 36€, eli peräti kympin vähemmän kun saapuessamme. No, parempi yllätyksenä näin päin kuin toisin päin. Vielä olisi hieman rahaa viime hetken ostoksia varten jos jotain kivaa tax freen puolelta löytyisi. Check-in-jono vain tuntui kulkevan etananvauhdilla ja nyt ei oltu edes pilvessä. Olihan tässä toisaalta vielä tunti aikaa ennen lentoa.
Lopulta tax free -alueelle ja tuhlaamaan hiellä ansaittuja roposia. Tyttöystävälle pikku lahjus ja itselle sijoitus, Laphroaig mallia kymmenvuotias. Herkullista. Pikku tovin jälkeen koneeseen nauttimaan noin puolentoista tunnin lennosta. Olen minäkin vajonnut alas: pelata nyt läppärillä Miinaharavaa melkein koko matka tylsyyden taittamiseksi. Onneksi oli myös musiikkia nautittavana.
Riikassa odotti pidempi odotus, miltei kolme tuntia. Ensin kuitenkin luulot pois nälältä Lulu Pizzan viipalepizzatarjonnalla. Taas 8€ köyhempiä, mutta ainakin pötsi on tovin hiljaa. Korttipeliä ajansurmaksi. Kai sitä joskus kotiinkin pääsee. Ei se aika ainakaan näin selvin päin hyvin kulu, perkale vieköön. Lisää korttipeliä ja lopulta lentoalus antoi meidän lastata itsemme koneeseemme. Kiitos, koti-ikävä tässä odottelussa alkaakin jo tulla.
Vielä tunti istumista ja jo Turku häämöttää. Miinaharava ei tuottanut onnistumista. Olisiko sitäkin pitänyt koittaa pienessä savutilassa? Ehkei sentään. Reissu oli onnistunut, mieli ja kroppa levännyt ja matka jätti mieleen vain hyviä muistoja. Kunhan tästä olen nukkumaan päässyt (onhan kello jo aamuviisi maanantaina), pyrin vielä repimään kasaan jonkinlaisen loppusummauksen ja pistämään mietteitä kasaan hinnoista sun muista asioista reissulta.
Kiitos teille, jotka jaksoitte lukea. Kysymykset, kommentit, uhkaukset sun muut lätinät rohkeasti vaan kommentteina tänne blogisivulle, niin vastailen niihin, kun joudan. Niin ja tällä kertaa lupasin itselleni muutaman kuvankin tuonne joukkoon matkalta tekstiä täydentämään. Laitan siis niitäkin tekstin joukkoon samalla kun saan loppusanat tehtyä. Näiden lupausten myötä maate.
Aamu. Kello on noin kymmenen. Väki alkaa vihdoin herätä. Suihkuun yksi toisensa jälkeen ja vaatteet päälle. Edessä on toisiksi viimeinen aamupala Amsterdamin malliin. Irlantilainen aamiainen ei brittivastaavasta näyttävästi eronnut: nakkeja, munaa, papuja, pekonia ja paahtoleipää. Hyvää alle 9€ hintaan. Ja täyteenkin tultiin.
Osan seurueestamme piti ostaa lahjuksia hameväelle postikorttejani unohtamatta. Siispä ostoskatu ja -keskuskierrokselle ja silmät ikkunoihin. Kiertely tuotti tulosta, joten askellus kohti hotellia, mutta piipahdus coffee shopiin kakkuostoksille ja savuille. 6,5€ kakku naamaan ja sitä ennen muutamat henkoset. Ja johan jytisi. Pian olimme sohvaporukoissa – mielentilassa etsiä sohvalla istumisen jalointa muotoa ja ylintä tasoa. Huh, miten hassu, kevyt ja rento voi olo olla. Elo tuntuu epätodelliselta ja paska musiikkikin tuntuu kuunneltavalta. Aivot tajuavat sen harhaksi, mutta mielihyväkeskus on poissa tolaltaan. Lisäksi minua panettaa kuin pientä pupua, enkä voi edes tehdä asialle mitään juuri nyt. Ah, lomailijan karmea arki.
Tokkurointiolo baarissa otti aikansa ennen kuin saimme aikaiseksi lähteä valumaan kohti hotellia. Matkalla kuitenkin, ilmeisesti niin sanotun munchies-tilan takia, tuli himo syödä herkkusatsi poffertjes-räiskäleitä. Poffertjes-mestaan kanaalirannalla Marriott-hotellin lähellä ja annos mansikka- ja kermavaahtolisukkeilla varustettuja lettuja. Jäätävän hyvää, yhtä parhaista herkuista ikinä. (Jälkilisäyksenä voi vain todeta, että pilvipäissään nämä herkut maistuivat VIELÄ entistä paremmalta kuin selvin päin. Huh!)
Hädin tuskin olimme hotellilla, kun jo jokainen meistä oli ketarat ojossa, olo rentona, keveänä ja uneliaana. Osin nukuimmekin kakun ansiosta, osin vain silmät kiinni lepäämistä. Ei näin raukeaa oloa voi ollakaan, tai siis kun voi, on se suorastaan absurdia (hyvällä tavalla).
Jokunen tunti siinä livahti, enkä suoraan sanoen tiedä montako, ennen kuin saimme jalkamme iltakymmenen tietämillä Pancake Corneriin syömään ribsejä. Päässä edelleen surisi mukavasti, mutta nälkä oli silti nujerrettava. Ei kun tuumasta toimeen.
Kylkipalasatsin sisäistämisen jälkeen oli reissun viimeisen jointin vuoro. Tuttuun kanaalirantaan istumaan ja savuiksi. Sitten hotellille jo ennen kuin kello löi 23.30 ja kikatteluksihan se meni. Jälleen kerran niin paljon, että vatsaan sattui. Miten ihmisellä voikaan olla näin rajattomasti hauskaa?
Herätys aamuysille, iltatoimet ja hyvää yötä, Amsterdam.
Kello kilkutti jo melkein kymmentä ennen kuin nousimme ylös. Minun ja yhden kaverin painuessa salille ja saunomaan, kaksi muuta jäivät hotellihuoneeseen heräilemään ja katsomaan telkkaria. Pienet käärintäpuuhat vihreän luonnontuotteen parissa ja suuntaus aamupalalle.
Vaikka nälkä oli kova, päätin tyytyä grillattuun juusto- ja kinkkutäytteiseen patonkiin, kahvikupillisen ja tuoremehulasin kera. Kahvi on eittämättä joka paikassa hyvää, siitä ei onneksi ole kitisemistä. Eikä ollut 5 € patongissa valittamista; kera lisukesalaatin se oli oikein maukas aamupalaratkaisu, joka täytti masun. Sitten suunta kohti internet-kahvilaa.
Blogi- ja Facebook-päivityksen jälkeen nokka kohti kanaalirantaa ja siitä puistoon, korttipelien ja pilven maailmaan. Parit oluet mukana ja voila, kelikin oli täydellinen. Pelaamisen ja hihityksen myötä syntyi termi “ulkopuolinen neiti”. Tällä siis tarkoitettiin seurueen ulkopuolisia naispuolisia. Asiayhteys on kadoksissa. Pilvi oli tehnyt tehtävänsä ja kaikilla mieli kevyt.
Aikansa vain oltuamme nautimme jointin bubble kushia ja sehän loikkasi päähän kuin pantteri. Eipä aikaakaan kun jo leijailimme omissa maailmoissamme, tyytyväisinä ja sisäisen rauhan löytäneenä. Mutta rento olo vaati myös rennompaa asentoa ja se saatiin läheisestä nurmikosta nurmineen. Ah, pää puuta vasten ja pitkäksi. Ajatus toimi liukkaasti ja mielikuvituksellisesti, mutta silmät painuivat kiinni. Ei siksi, että unettaisi, mutta luomet tuntuivat painavilta. Aikamme, kenties tunnin, siinä pällistelimme ja sitten olikin jo nälkä. Olihan kellokin jo viisi.
Tossua toisen eteen ja rento reissu hotellille, rahaa hakemaan ja vessassa käymään. Sitten suunnistus jo entuudestaan tuttuun Pancake Corneriin ja ravintoa nauttimaan. Tällä kertaa tilaukseen lähti 200 g rump steak hintaan 9,90€. Mukaan kuului ranskalaiset, salaatti ja pippurisoosi, joskin muitakin vaihtoehtoja oli. Tämä paikka on hyvä pitää mielessä tulevaisuutta varten.
Poffertjes-jälkiruoan jälkeen suuntasimme jälleen ulos. Iltasuunnitelmiin kuului seksimuseovierailu, eikä muuta. Pienessä tokkurassa kävelimme muutaman korttelin ja kaupan kautta pari ölperiä mukaan. Siitä kanaalirantaan istumaan ja fiilistelemään. Sitten joku paikallinen deeku hiipi paikalle ja turhankin kaverilliset aatokset mielessään. Yritys puijata meiltä olutta jäi pyrkimykseksi ja poistuessamme äijä huuteli riettauksia peräämme. Lol. Oluet juotuamme oli suunta hiljalleen hivuttautua puna-aluetta päin. Sieltä coffee shop ja rakon tyhjäys. Cokiset tilaukseen ja cheeselia huulille. Hyvä tujaus, nyt jytisee ja lujaa. Hassunpöljä rytmimusakin kuulostaa toimivalta. Olo on leijuva ja kuminen. Huojuva jopa, sanoisin.
Sitten etsimään seksimuseota. Sekavan vaelluksen ja kartalta paikantamisen ansiosta löysimme sen kuuluisan seksimuseon. 4€ pääsymaksu, ei paha. Sisällä odotti erilaisten seksilelujen, -koristeiden ja -kuvien show, joita täydennettiin vitriineillä ja ajoittaisilla mekaanisilla yllätyksiä. Sisällä esiteltiin seksin historiaa ja eri aikakausien näkemyksiä seksistä ja seksuaalisuudesta. Ihan jees, muttei erityisen opettava nykyajan kasvatille. Olipa niin sanotun tuhmemman osaston edessä erilliset varoituskyltit jopa. Kaikkiaan ihan hauska visiitti, jos ei nyt varsinaisesti erikoinen. Parempi hinta-laatu-suhde kuin kidutusvastaavalla kuitenkin.
Pöllyjen vaikutus alkoi olla ohi, joten jokirantaan pojottamaan ja tyhjentämään kassien oluet. Väsymys alkoi jo painaa, vaikka kello huusi vasta iltakymmentä, eikä taivaskaan ollut vielä pimeä. Hauska asia tuo unirytmi.
Tovi istuskelua ja hiljalleen selväpäisenä punaisten lyhtyjen alueen läpi, vielä kerran kierrellen ja kaarrellen. Ah, niin kaunista ja söpöäkin tyttöä ikkunoista löytyy, että erään kaverini lähinnä teki mieli pelastaa eräskin söpölini lähinnä vain paijaamista varten. Toki sitä näkyi härskimpääkin leidiä tarjolla, että kullekin tavallaan.
Lopulta takaisin kotikonnuille hotellin tienoille ja sitä ennen vielä yöpurilaiset naamariin. Painoa näyttäisi muuten ilmeisesti pari kiloa tulleen, kiitos kaikenlaisen herkuttelun. Ei se mitään, se kuuluu asiaan.
Vaikka nyt näin ollaan liikenteessä ihan niin sanotusti jätkäporukalla ja enemmänkin päihdevetoisella kierroksella, voisin kuvitella paikan sopivan paitsi romanttiseen lomailuun, myös perhereissailuun. Toki sillä huomiolla, että täällä näkee kaikkea nuorisolle kyseenalaista, mutta muuten paikka sopii myös vähemmän villiin kulttuurimatkailuun.
Lopulta keskiyön jälkeen, tässä blogia naputellessani, valot pois ja maate. Viimeinen täysi päivä Amsterdamissa on vielä edessä.
Luontainen lepo vei aina yhteentoista asti, jolloin krapulaton joukkomme hiljalleen heräsi hyvissä fiiliksissä, tuttuun tapaan. Suihkun kautta ylös ja aamupalalle. Tällä kertaa päätin ottaa kunnon aamupalan mallia englantilainen “The Full Monty”, hintaan 8,9 €. Muut sen sijaan lähtivät poffertjes-porukoihin eli makeaa naamariin ja kahvit päälle. Kahvista puheen ollen: se on täällä poikkeuksetta hyvää, parempaa kuin Suomessa, sanoisin.
Tiukka aamupala sai haluttamaan savuttelua, joten muutaman korttelin kuluttua olimme internet coffee shopissa. Aikeinani oli vilaista nettiä ja päivittää blogia, uusien vihreämerkkien hankinnan ohessa, mutta kone oli varattu ja se toinen puolestaan rikki. Ei se mitään, savut naamaan ja sohvalle istumaan. Musa oli jotain jumputusta, tai on, sillä tätä kirjoittaessani istun täällä, pää pilvessä, niin sanotusti sohvaporukoista.(*) Olo on hassu ja kevyt, tekstin näppäily taas oudon kumiselta. Rentoa. Ja niin, ostokset 1g Bubble Kushia (15€) ja 1g Cheeselia (13€). Pyysimme high-kamaa, saa nähdä myöhemmin miten toimii. (Ja hyvinhän se toimi.)
(* Jälkihuomautus: tuolloin rentouduimme sohvalla, eli niin sanotusti “sohvasimme”, joka tarkoitti sohvaamisen ylimmän tason ja sen täydellisimmän muodon etsimistä ja löytämistä.)
Seuraavana matkakohteena oli kidutusmuseo. Sitä oli etukäteen kehuttu, joten se oli myös nähtävä. Seitsemän ja puoli euroa sisään, auts. Entuudestaan, parin vuoden takaa muistin Prahan vastaavan tapauksen, eikä tämä siitä juuri eronnut. Suunnilleen samat kuvat, miltei samanlaiset laitteet ja samantapaiset selitykset. Ihan kiva, mutta ei tässä uutta kerran vastaavan nähtyyn ollut. Brutaaleja kidutuskeinoja, rujoja laitteita ja briljanttia mielikuvitusta. Kyllä ne keskiaikaiset immeiset vaan osasivat. Sauhuissa tämäkin reissu tuntui keveämmältä.
Museosta ulos kanaalinrantaan yhden olusen varassa. Eräs meistä mätti spesiaaliavaruuskakkua (10 €) naamariin, me muut tyydyimme olueen (Amstel 0,5 l, 2 €), sekä allekirjoittanut suklaapatukkaan. Olen syönyt suklaata tämän viikon aikana enemmän kuin viikkoihin tai kuukausiin. Ja tässä taas hekoteltiin kakku- ja kakkahuumoria, lol.
Tovin rannassa istuttuamme päätimme suunnistaa eteenpäin. Jokunen kortteli myöhemmin nurmikolle istumaan ja taas savut meille kakuttomille. Korttipeliä ja chillailua, aah autuutta. Ei tätä fiilistä voi kokematta ymmärtää. Tälle voi tuhahtaa hyväksymättömästi tai hymähtää hilpeästi, mutta ymmärrys on vain niillä, jotka ovat kokeneet Amsterdamin savut. (Ja jälkikäteen tämä tunne vain vahvistui, siis näin selväpäisesti reissun jälkeen.)
Nurmikolta suunnistus kohti Heinekenin-rakennusta. Siitä ei oikein selvinnyt onko se museo, minipanimo vai mikä, mutta 15 € hinta ei herättänyt intoa ryhmässämme ottaa selvää. Pieni ruoanhimo kuitenkin myrskysi sisällämme ja hetken päästä mausteiset kanankintut menivätkin sisuksiin. Hintaa mokomilla 4,5 € / 7 kpl. Ihan jees, pää edelleen hippasen sekaisin. Harmi, ettei teillä lukijoilla tunnu näin mukavalta kuin minulla juuri nyt.
Hotellilla otimme lepoa naureskellen ja juttua jauhaen, Pink Floyd soiden. Tarkoitus oli kääriä uusia ostoksiamme jointeiksi ja päätyä ulos polttelemaan. Kakkukavereilla oli hauskaa muita enemmän, “kyllä”, kuului vahvistus. Spesiaalikakkua maistanut hyytyi kuitenkin täysin, joten vain kolme meistä päätyi läheiseen puistoon jointeille. Reissu oli nopea ja maukas, aiempia makuja jotenkin multaisempi. Bubble Kush tuntui menevän nopeasti päähän. Vaikka lähdimme heti poltot tehtyämme, tuntui jo paluumatka oudolta. Hitaasti, mutta varmasti vaikutus iski kehoihimme hotellihuoneessa. Aine leijutti lujasti, mutta pehmeästi. Olo oli kuin avaruuskapteenilla pumpulimaisessa tilassa. Makasimme sängyillämme koko sakki. Niin kakkunaama kuin muukin remmi vain makaili mieli tyytyväisenä ja nautti kakkujen ja savujen maailmoista.
Jossain vaiheessa heräsimme, huomaten kellon olevan jo iltayksitoista. Kolme tuntia polttelusta olivat vieneet miekkoset unten maille tehokkaasti ja pehmoisasti. Huh. Ylös, ulos ja illalliselle. Pizzat naamariin italialaisessa ravintelissa. 6,75€ yhden täytteen pizza ei ollut kaksinen sisällöllään, vaikka maku olikin “ihan jees”. “Kun ajattelee, ei sieltä ihan heti pääse pois.”, oli erään sankarimme toteamus syömisen jälkeen ja pilvessähän sitä kai oltiin vieläkin.
Lasku maksuun ja jalkojen suunta hotellille. Sitten yksi meistä päätti ottaa haltuunsa poskilaatan eli oksensi, mutta päästämättä sitä oksennusta ulos. Siinä sitä käveltiin varmaan kolme korttelia ennen kuin kyseinen herrasmies tyhjensi suunsa katuun. Ja minä kaverin kanssa käkien.
Taas sitä oltiin jo puolilta öin hotellilla ja valot sammuksiin hampaiden harjaamisen myötä. Mikä päivä.
Kello yhdeksän ja jengi alkoi heräilemään. Aamusuihkut, Amsterdam-mainosvihkosen selailut ja parit kääryleet mukaan hotellilta. Purple haze tuntui erittäin riittoisalta. Ei muuta kuin aamupalapaikkaa etsimään.
Vajaat kolme tuntia heräämisestä maukkaat kahvit ja toastit olivat edessämme. Hintaa pikku paahdetulle leivälle tipahti noin nelisen euroa. Melko lailla Suomen-hinnoissa mennään. Tässä välissä täytyy ihmetellä tätä kaupunkia: coffee shopeja ja pössyttelymestoja löytyy vaikka kuinka ja maa tuntuu vapaamielisen unelmalta, mutta ruokapaikkoja saa pahimmillaan etsimällä etsiä. Toisin sanoen, nälkäisenä tai ruokailua rakastavalle tämä city voisi olla armeliaampikin ja tällä saralla esimerkiksi Berliini ja Praha vievät pidemmän korren. Mitä taas tulee kielitaitoon englannin suhteen, on Amsterdam ylivoimainen.
Aamupalalta oli kuningasidea karata puistoon parin oluen voimalla polttelemaan ja pelaamaan korttia. Tovin päästä porukka olikin varsin raukeassa tilassa ja korttipelitouhu meni äärimmäisen rennosti, hihitellen ja naureskellen. Lopulta nälkä sai yliotteen ja suunnistimme Pancake Corneriin syömään “rajattomasti” possunkylkeä 12 euron hintaan. Pienesti päissään, tietysti.
Lautasellinen herkullisia ribsejä masussamme oli aika unohtaa santsaussuunnitelmat. Sen sijaan minä yhden kaverini kanssa tilasimme poffertjes, eli näitä mitälie pikkuräiskäleitä ovatkaan, tällä kertaa kermavaahdon / vaniljajäätelön kanssa. 5 euron hinnalla saikin maukkaat nyytit ja niillä suut makiaksi! Vatsa pullotti, uskokaa pois, ja samaa pullotusta tuntui myös alapäässä, ainakin henkisesti.
Lounaan piipahdin nettikahvilassa lukaisemassa Facebookin ja päivittämään blogin, tovereiden mennessä vastapäiseen coffee shopiin. Muut olivat minua odotellessaan päätyneet nauttimaan kakut, joten itse pistin vihreäksi. Sitten oli edessä jokijumitus eli vihreää, oltta ja maisemaa. Eikä aikaakaan, kun jo taas hihitytti. Aikansa sitäkin ja saman kadun toiseen päähään jumittamaan. Ei helvetti, kun koko ajan on kepeä olla.
Aikansa jokirantaa ja sitten hotelliin levähtämään. Sängyssä makailua ja kikattamista. Voi pojat, olimme kuin pikkutytöt. Tajunnan palatessa takaisin kapeaksi oli aika suunnata tekemään kunnon iltareissu punaisten lyhtyjen alueelle ja näkemään se loistossaan. Tovi jos toinenkin puolieksynyttä kävelyä ja jo alkoi näkyä punaisia valoja ja niitä kuuluisia ikkunoita. Toinen toistaan kauniimpaa ja seksikkäämpää tyttöä seksikkäissä asumuksissaan. Kuumottavaa.
Toki rehellisyyden nimeen on pakko sanoa, että joukkoon mahtuu sitä vähemmän kaunistakin naista, mutta silti… Huh! Täällä, jos jossain pitää kokeilla prostituutiota, sillä se on helppoa, suhteellisen halpaa, laillista ja ehkä jopa hauskaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Suoraan sanoen: jos olisin tällä reissulla sinkku, olisin itsekin koittanut tuota noin 50€ iloa ihan vain itse kokemuksen vuoksi. Olisihan se mukava tietää miten rakkauden ammattilainen rakas… Tarkoitan, paneskelee.
Sen tarkemmin yksityiskohtiin menemättä, hauskaa oli ja oluella kuin savuillakin käytiin, ja tietysti katseltiin paljon. Katsomista kyllä riittikin ja alueesta on vaikea olla pitämättä, ellei sitten ole vanhoillinen tai aseksuaali. Puoli yhden tietämillä pilvenpolttelun jälkeen päädyimme nukkumaan kunnon yöunet.
Loistavasti nukutun yön jälkeen tuntui olo levolliselta. Takana oli 9 tunnin yöunet, enkä muista koska olisin nukkunut niin hyvin. Sama päti koko porukkaan ja uskon, että vaikutusta asiaan oli niin univeloilla, hyvällä sängyllä että pilvelläkin.
Heräämisen jälkeen suuntasin yhden kaverin kanssa hotellin kuntosalille. Pieni, kotoisa sali ei ihmeitä tarjonnut, mutta hyvän treenin sai silti vedettyä. Homman kruunasi saunominen, jonka jälkeen suuntasimme syömään aamupalaa läheiseen pannukakkupaikkaan. Kallista, makeaa ja erittäin herkullista. Oma valintani osui poffertjes-pikkulättyihin kermavaahdolla, mansikoilla ja tomusokerilla – hintaan vajaat 12 €. Järisyttävän hyvää! Päälle kahvit ja matka jatkumaan. Tähän väliin täytyy mainita, että vaikka ilma on suunnilleen yhtä lämmintä kuin Suomessa, on kosteus alhaisempi ja näin keli selvästi mukavampi. (Jälkihuomiona kotimaan kamaralla: Ei vastaavaa hikoilua ja nihkeyttä kuin Suomessa.)
Ruoan jälkeen lähdimme summittaiselle kävelylle, määränpäänä keskusasema Centraal Station. Matkalla poikkesimme coffee shopiin polttamaan porukalla jointin ja samalla pelaamaan Guillotinea. Yksi meistä hommasi avaruuskakunpalan savujen sijasta, ja hetken päästä peli näytti meidän savuisten silmin hassulta ja vaikealta. Pelin jälkeen takaisin kävelylle ja olo oli höyhenisen kevyt, leijuva, miellyttävä. Hihityskohtaus meinasi iskeä, mutta jäi vaisuksi. Muut kiroilivat allekirjoittanutta kadehtien. Ymmärrän, minulla oli äärimmäisen hauska olo.
Tässä välissä kurkkasimme aseman. Suuri osa asemasta näytti vain asemalta, ei niinkään kauppakeskuksen tai aseman sekoitukselta, kuten ehkä oletimme. Asemalta kuitenkin löysin Starbuck’sin kahvilan, josta lähti karamellijääkahvi 4 euroon. Todella herkullista, nam. Siitä poikkeama kirkon taakse terassille, hintaan 2,4 eur / 0,25 l tuoppi. Ei erityisen halpaa. Ei se mitään, sillä paria tuntia myöhemmin olo oli vieläkin keveä polttamamme jointin jälkeen. Tämän hetken top 3 tähän asti: 1) jointit 2) Starbuck’s caramel frappuchino 3) mansikka- ja kermavaahtoletut.
Terassilta lähdimme hiljalleen valumaan kohti hotelliamme, tai näin ainakin oli tarkoitus, mutta Punaisten lyhtyjen alueen kautta valuimme reilusti ohi hotellimme. Matkalla kävimme toki nauttimassa päivällistä (19 eur herkullinen purilainen lohkopotuilla ja isolla oluella), mutta muutoin reissu tuntu pitkältä. Syy selvisi, kun olimme käpötelleet ilmeisesti pari-kolme kilsaa ohi yöpaikkamme. Ei kun gps-tarkistus ja nokka kohti oikeaa suuntaa. Matkalta parit oluet (1,5-2 € / 0,5 l nelosolut) ruokakaupasta ja sitten toviksi lepuuttaman jalkoja hotlalle.
Pienen tovin jälkeen läheiseen Vondel Parkiin eli puistoon tupruttelemaan ja pelaamaan Great Dalmuti -korttipeliä. Puisto tuntui olevan erittäin suosittu lenkkeilijöiden ja grillaajien kesken. Mitä kaupunkia on parissa päivässä onnistunut tuntemaan, niin varmasti makeaa lehteä myös useampi poltti – ainakin hajusta päätellen.
Muutaman korttipelikierroksen jälkeen suuntasimme takaisin hotellille ja jo puolilta öin olimme vällyjen alla. Maltillista juhlimista siis.
Puoli kahdeksan jälkeen miehekäs köörimme oli saapunut Turun lentoasemalle. Lähtöselvitys oli ennätysnopea, noin minuutissa olivat lentoliput kädessä ja sitten oli turvatarkastuksen vuoro. Pari kaveria sai esitellä kassiensa sisältöä (pun intended), mutta muuten suoritus oli mutkaton. Siitä pöydän ääreen ja tappamaan aikaa hauskan Guillotine-korttipelin ääreen.
Hädin tuskin olimme kortteja ehtineet hiplata, kun oli jo lastaus koneeseen edessä. Sitten tunti lentoa ja olimmekin tuossa tuokiossa Riikan asemalla. Lisää ajantappoa korteilla ja 11 paikallista aikaa seuraavaan koneeseen. Jos panini juomineen tuntui hippasen hintavalta (5,7 €), oli puolen litran nelosolut hinnaltaan kohdallaan (3 €). Korkki oli narautettu auki, tai kirjaimellisesti ottaen tölkin luukku, ja laskeutuminen Damiin tuopin juomisen jälkeen edessä.
Taksikuski roudasi meidät hotellille, kertoen samalla matkan jutuista “olennaisimmat”, toisin sanoen häneen mukaansa ne yleisimmät syyt tulla Amsterdamiin. Ne olivat pilvi, seksi sekä kovemmat huumeet. Kuulemma suurin osa turisteista tekee juuri näin, tai näitä etsien.
Hotelliin kirjautumisen jälkeen heitimme kamat huoneeseen, jossa ehkä eniten huvitti seikka, että respan henkilö muistutti huoneen olevan savuton. (Jälkihuomio: Tämän huumoriarvoa ei muuten vielä tässä vaiheessa täysin ymmärretty.) Pikainen tavaroiden säätely ja olimme ulkona, nälkäisinä kuin sudet. Niinpä seikkailimme tovin ja etsimme mukavan näköisen ravintelin. Pihviä minulle, kanaa ja ribsejä kavereille. Iso olut oli Suomen-hinnoissa, 5 € tuoppi, mutta 300g filepihvi irtosi alle 20 € hintaan.
Näistä selviydyttyämme jatkoimme matkaamme. Kävelimme ympärillemme katsellen liikkeitä ja ihmisiä, siinä samalla silmäillen ensimmäistä coffee shopia. Ensimmäiseen emme kuitenkaan menneet, vaan poikkesimme myöhempään tapaukseen tekemään ostoksia purple hazesta. Omat käärimyksemme olivat kuitenkin surkeita, kiitos kokemattomuutemme. Jatkoimme matkaa noloina ja itseemme pettyneinä, vain huomatakseni lippikseni jääneen ravintolaan. Takaisin ruokapaikkaan hakemaan hattu ja sen jälkeen poikkesimme aiemmin nähtyyn internet coffee shopiin.
Hetken hintoja töllisteltyämme ostimme valmiit tötsöt shiva-merkkistä, mediumia, tavaraa ja pienet pullot juomaa. Korttipeli esille ja tötteröt huuleen. Innostuneina sytytimme ensimmäiset savukkeemme ja niitä tutkivasti poltellen yritimme pelata stoner flux -korttipeliä.
Eihän pelistä mitään tullut, kun jokainen meistä alkoi olla tahoillamme sekaisin. Pelin yksinkertaiset säännöt tuntuivat monimutkaisilta ja maailma leijuvalta. Yksi meistä hiljeni mietteliääksi, minun ja muiden virnistellen tyhmästi ja pilvelle hihitellen. Pieni osa tötteröä kolahti päähän ja tehokkaasti.
Ajantaju hävisi huvittavasti ja lopulta nauroin melkein kaikelle, osin kikattaen kuin pikkutyttö. Muutkin olivat sekaisin ja pientä pyörrytystä huolimatta kaikilla oli nauru herkässä, paitsi herra jumittajalla, joka vaikutti lähinnä ajatuksiinsa hukkuneelta.
Aikamme sohvalla hekotettuamme suunnistimme ulos, sillä eihän pelaamisestakaan tullut mitään tuossa kunnossa. Pieni lenkki ulos “kahvilasta” ja selvenemään. Ulkona sain kuitenkin uuden nauruhepulikohtauksen, joka ei tuntunut loppuvan. Lopulta löysimme Lidlin, josta mukaan herkkuja, pari olutta ja vettä.
Vielä huoneessakin tuntui hauska, leijuva ja utuinen olo, yhteensä yli kolme tuntia polttelun jälkeen. Väsymys taltutti meidät ja ilatkasilta otimme lopulta torkut. Pari tuntia myöhemmin, joskus puoli yksitoista illalla, valuimme ulos ruokaa hakemaan. Väkeä tuntui olevan ulkona ja terasseilla, vaikka olikin maanantai-ilta. Mikäpä siinä, sehän sopii.
Tallustimme hakemaan ruokaa pienestä kebab-paikasta ja 5,5 €:lla irtosi maukas ja tulinen pitakebab. Kanaaliirantaan istumaan ja “nortti” huulille, tällä kertaa (itse) käärimämme purple haze. Puolikahdeltatoista poltimme ja heti nousi päähän. Tuntia myöhemmin olimme hotellilla, valmiina nukkumaan, joten pää tyynyyn hihittelyn myötä. Melkoinen avaus reissulle.
Otsikko on tylsä, mutta viis siitä: nyt ollaan taas reissaamassa ja tällä kertaa kohteena Hollannin ihanainen, palvottu ja rakastettu Amsterdam. Kello on varttia vaille seitsemän aamulla ja takana on noin viisi tuntia hikistä unta. Telkkarista pauhaa Pink Floydin iki-ihana Pulse DVD-julkaisu ja aamupalan jälkeinen kahvi valuu sisuksiin näppäimistön rytmittämänä. Kesäloman toinen osa on alkanut. Herkullista.
Pakkaamiset on tehty ja toivoa sopii, että kaikki tarpeellinen on mukana. Viimevuotista Berliinin-reissua mukaillen kaikki matkatavarat on mahdutettu reppuun eli käsimatkatavaroihin. Vaatteiden lisäksi mukaan on heitetty vain kamera, miniläppäri, yksi kappale seurapelejä sekä ne pakolliset hygieniatarvikkeet. Matkan tuntuu alkaa tuntua tässä vaiheessa todellisuudelta, eikä vain internetissä tehdyltä virtuaalivaraukselta “jonnekin ulkomaille.” Matkakuumeisen tunteen vahvistaa lämmin aamukahvi, joka tuntuu lisäävän kehon lämpötilaa usealla asteella.
Tulppaaneja ja tuulimyllyjä
Amsterdam, tuo kannabiskäyttäjien Mekka, valiutui matkakohteeksi nelimiehisen äijäporukkamme osalta helposti. Valittiin vain maa, jossa kukaan ei olisi käynyt ja sen jälkeen keksimään kaupunkia. Koska matkasuunnitelmaamme lomapäivien sumplimista unohtamatta tehtiin hieman turhan myöhäisesti, kuoppasimme suosiolla ideat Kauko-Idästä ja Amerikasta. Katse suuntautui nopeasti takaisin Eurooppaan ja sen kulttuurikohteisiin. Nopean äänestyksen ja fiilistelyn myötä arpa oli osunut ‘Damiin, joka tunnetaan ehkä parhaiten juuri vapaasta huumausainepolitiikastaan sekä tietysti Punaisten lyhtyjen kadustaan. Näinpä prostituoidut ja huumeiset mielikuvat mielissämme tyhjensimme pankkitilimme ja…
Vitsit sikseen. Pyrin jatkamaan bloggaamistani heti paikan päältä ja saamaan juttua päivitettyä joka päivä jonkin verran eteenpäin, mutta paikallinen internet-yhteys on tällä hetkellä vielä suuri kysymysmerkki. Kone on kuitenkin sitä varten mukana, että juttua saadaan ylös ja toivotaan parasta, että saan laitettua stooria teille, hyvät lukijat, sitä mukaa, kun matka etenee. Nyt alan jo olla myöhässä, joten kone kiinni ja kohti ulkomaita.
On ehkä hieman ennenaikaista kirjoittaa Tuska-viikonlopusta mitään fiilistelyä, sillä vielä on viimeinen päivä eli sunnuntai edessä. Tätä kirjoittaessani siis sitä jo eletään ja ensimmäiset bänditkin aloittelevat jo puolen tunnin kuluessa, mutta koska en ole niitä menossa katsomaan, vuodatan hieman virtuaalista aivonestettäni tälle niin ikään virtuaaliselle seinälle, joka myös blogina tunnetaan.
Tämän vuoden Tuska ei ole bänditarjonnaltaan ollut mitenkään henkilökohtaisesti erityinen, mutta kattaus on ollut tasaisen mukavaa perusmatskua. Parasta antia on kuitenkin ollut se perinteinen eli kavereiden ja ystävien näkeminen, tyttökaverin kanssa hengailu ja siinä sivussa muutaman juoman kitusiin imeskely. Ei kännäämistä siis, vaan rentoa fiilistelymaistelua veden litkimisen ohessa. Aurinko on paistanut tasaisesti, ja niin lämpimästi, että paitakin on saanut roikkua vyöllä päällä olemisen sijaan.
Tuskan myötä loman ensimmäinen jakso on lopuillaan, työn ja arjen odottaessa maanantaina kuin varjo kulman takana. En ole kuitenkaan millään lailla “rikki” loman väliaikaisesta loppumisesta tai töihin joutumisesta, vaan päin vastoin, koen jollain tavalla paluun arkeen mielekkäänä ruotuun palaamisena. Sen myötä treenaus, levyarviohommat ja monet muutkin asiat saavat paremman kuosin kuin mitä festarireissut a la Nummirock ja Tuska omalta osaltaan mahdollistavat. Ei siis syytä valittamiseen.
Elämä on mukavaa ja asiat ovat hyvin, näin ainakin siis tällä hetkellä, ja vaikka jossain kaukaisuudessa leijuu varjopilviä, on niistä juuri nyt turha murehtia. Uskon, että angstin purppuranpunaiset pisarat ehtivät vielä tahria maan myöhemmin, kun sen aika tulee. Faktahan on, ettei onnellisuus ole ikinä ikuista, ja toisaalta, ilman vastoinkäymisiä elämä olisi kuin rasvatyyni meri zombiemaisessa stagnaatiossa.
Mutta nyt nauttikaamme hyvistä hetkistä ja kesän lämpimistä keleistä. Oikeasti uusia että myös “uusia vanhoja” kavereita on löytynyt myös Facebook-kaverilistoille, ja mikäs sen parempaa. Yhteydenpito paranee ja verkot rakentuvat tai ainakin vahvistuvat entisestään. Näillä hehkutuksilla alan hiljalleen suunnata kohti Kaisanimeä, juurikin edellä mainittuja kavereita näkemään ja muutamasta bändistä nauttimaan.
Next Page »