Oli taas se aika vuodesta. Se aika, jolloin ryypätään, rällästetään, grillataan ja mölytään. Teltat pystyssä, kuulo ruvella ja ääni käheänä. Savulta tuoksuen ja paskalta haisten. Jos ei nyt kirjaimellisesti, niin hyvin lähellä tuota aistien sekamelskaa kuitenkin. Juhannus tuli taas kerran koettua ja tällä hetkellä, muutama päivä kestien jälkeen, on vieläkin se fiilis, että ehkä siinä se oli: viimeinen Nummirock tällä keholla.
Kamelin selkä sanoi räks ja poks. Kylmät yöt teltassa jatkuvan melun ja huonon musiikin soidessa taustalla eivät ole niitä parhaita hetkiä elämässä. Eivät ainakaan lomalla, jos tuollaista touhua vielä työnsä puolesta voisikin kestää. Siis jos ylipäätään tekisi moista työkseen. Mutta miksi vapaaehtoisesti? Taidan olla tullut vanhaksi, oikeasti.
Ja kaikilla oli niin mu-ka-vaa…
En sano, etteikö siellä ollut mukavaa. Ystävien kanssa ajan viettäminen, kavereiden ja mukavien puolittujen näkeminen sekä muu oheismeininki, onhan se toki aina mukavaa. Eikä siinä grillailussa ole mitään vikaa, täytyyhän ihmisen kuitenkin syödä ja siinä on jotain arjesta poikkeavaa – vaikken olekaan sitä tyyppiä, joka syö ruokaa maun vuoksi.
Parasta – hyvän seuran ohella – oli kuitenkin saunominen ja uiminen. Tai pitäisikö tässä kohtaa sitä kuvailla pikemminkin vedessä polskimiseksi, kun kolmikymppiset äijänretaleet örisevät ja mölisevät liian pienellä kumiveneellä lonkero- ja oluttölkit käsissään hädin tuskin lantioon asti ylettyvässä vedessä ja pitävät kummallisella tavalla hauskaa. Merirosvojen silmälaputkin olivat korvautuneet varsin komeilla hiilimaalauksilla. Pitäähän sitä ulkonäköön panostaa. Edes kesäisin.
Saunominen serkkupoikain leirin puolijoukkueteltassa, parhaimmillaan liki parinkymmenen ihmisen voimin, oli sekin melkoista festarihupailua. Paitsi että löylyt sinänsä olivat odotettua paremmat, oli tunnelma katossa ja äärimmäisen kesäinen. Siinä sitä aletaan olla suomalaisen kesänvieton ytimessä, kun ukot ja akat keskenään istuvat enemmän tai vähemmän ilkosillaan, hikoillen ja juomia ryystäen, ja yksinkertaisesti ajastaan nauttien.
Eihän noita bändejä tullut niin katsottua, mikä osittain selittyy festareiden keskivertoa köyhemmällä kattauksella, mutta kertoen karua kieltään myös siitä, että se muu toiminta oli vain lopulta mukavampaa ja kiinnostavampaa.
Väsähtänyt viinapiru
Mutta hörhöilyä ja bändien vähäistä katselmusta ei voi edes pistää varsinaisesti itse viinapirun harteille. En muista koska olisin näin vähän ottanut alkoholia mukaan ylipäätään, saati ollut juhannuksen noin miedossa humaltumistilassa. Kännistä ei voi edes puhua, jos nyt edes hädin tuskin yhtenä iltana pienoisesta nousuhumalasta.
Siinäpä sitä paradoksia, kun ilman känniä ei kylmässä nukkumisesta meinaa tulla mitään, mutta vastaavasti känninukkuminen on vähän mitä on. Siis helvetin huonoa unta. Toisaalta näin ei väsyttänyt niinkään itse festarointi ja univelatkin jäivät lunastamatta, mutta muiden ördäyksen sietokyky on sitäkin alhaisempi. Sitä kun ei vain oikein meinaa jaksaa jos ei itse ota.
Jääkö takki kääntämättä
Kun plussat ja miinukset nakuttaa samaan pakettiin, saadaan telttafestarointiin kyllästynyt Serpent. Itse festareita sitä vielä jaksaa, kunhan yöksi kropan saa jonnekin muualle kuin makuupussin sisuksiin. Sen sijaan yleinen ördäys, urpoilu ja gonzoilu on vähän siinä ja siinä, ainakin ilman runsasta päihdeantia. Kun taas itse ryypiskelymeno kiinnostaa nykyään niin jäätävän vähän, on Nummirockin kaltaista festaritouhua vaikea perustella itselleen.
Olen toki varautunut siihen, että jonain päivänä jonkin astetta hienompi syy saa minut kääntämään takkini ja palaan vielä monien muistojen mestoille, mutta juuri nyt on se fiilis, että haluan vain kiittää ystäviä, kavereita sekä tietysti itse festaria vuosista 1996-2011, vaikka festarittomia välivuosia jokunen mukaan mahtuukin. Festarointi on kivaa, mutta mukavuudenhaluni ja seurasiemailuni eivät vain tunnu istuvan telttafestarien kanssa yhteen.
Ξ June 22nd, 2011 | → 0 Comments | ∇ Elo |
Kuten nokkelimmat osaavat päätellä, otsikko ei liity samalla nimellä paiskattuun puolueeseen, vaikka onkin tarkoituksella valittu samassa hengessä. Muutoksista on kuitenkin kyse ja juurikin tämän vuoden moisista, kuten asia seuraavilta riveiltä selviää.
On muuten jollain tavalla kovin ironista, että kaikista vuodenajoista juuri kesä on se kiireisin. Juuri se, jolloin aikaakin pitäisi olla kesälomien ja muiden muodossa, mutta jolloin sitä tekemistäkin piisaa enemmän kuin tarpeeksi. Se syistä ja selityksistä, loikataanpa asiaan.
Alkuvuosi
On ehkä hieman turhaa kerrata alkuvuotta, kun siitä on kerran jo kirjoittanut, mutta palaanpa hetkeksi tuohon aikaan kuitenkin. Kirjoitin silloin siitä, kuinka tuo vuodentaite muistutti minua muutaman vuoden takaisista tapahtumista.
Kuinka taas olisivat muutoksen tuulet puhaltaneet menneiden tavoin. Vähänpä silloin tiesin, että se oli vasta alkusoittoa. Eikä se vuosi vieläkään ohi ole.
Talvi vaihtui kevääksi ja elämä tasaantui. Muutokset tuntuivat etäisiltä kesän lähestyessä vauhdilla. Kevään myötä myös tukka sai lähteä. Ei siksi, että olisin alkanut kaljuuntua, vaan siksi, että se alkoi tuntumaan paremmalta ja paremmalta idealta päivä toisensa jälkeen. Mitä enemmän sitä ajattelin, sitä paremmalta idea tuntui.
Reilun viidentoista vuoden “kasvatus”, tai sanoisinko, hiusten lyhentämättömyys, sai loppua ja pitkälettisyys vaihtua sen antiteesiin. Millisiili kehiin ja uusi tyyli oli astunut tilalle. Tästäkin toisin jo kirjoitin, mitä sitä toistamaan.
Keväästä kesäksi
Kevään myötä työpaikkaani tulivat myös yt-neuvottelut. Näillä on paha tapa pistää väkeä ulos firmasta, näin myös tällä erää. Vältin ensimmäisen kierroksen, mutta ikävä kyllä näin ei käynyt kaikkien saralla. Työt jäivät, työntekijöistä osa sai lähteä. Bisneselämän ikäviä faktoja.
Edessä oli lisää muutoksia. Uusi asunto. Isompi, parempi ja rempattu. Sijantikin olisi yhtä hyvä kuin edellisessä. Kelpaa. Muutos oli enemmän kuin hyvä. Uusia kalusteita ja muuta mukavaa sai ostella hyvällä mielellä. Rahaa ehkä paloi, mutta sitähän varten niitä töitä tehdään.
Välissä piti käydä reissaamassa Yhdysvalloissa, ennen kuin sai palata siivoamaan uutta asuntoaan ja laittamaan sitä kohdalleen. Mikäs siinä, uuteen panostaminen on aina mukavaa.
Yt-neuvottelut, osa kaksi. Vielä pitäisi pari ihmistä pistää pihalle, oli tuomio käyvä. Niinhän se arpa osui kohdalle, eikä edes yllättänyt. Markkinointi kun on kulupaikkana enemmän kuluttava kuin tuottava, sitä sanotaan. Sellaisistahan sitä vähennetään. Potkut tulivat, ikävä kyllä. Tai tiedä sitten kuinka ikävä asia tuo oli; asioilla kun on tapana lutviutua ja minulle moinen avasi uusia portteja ja mahdollisuuksia miettiä mitä sitä haluaa “isona” tehdä.
Vuosi puolivälissä
Tätä kirjoittaessa eletään pian vuoden puoliväliä. Juhannus häämöttää edellä, Nummirock kohteena monien edellisvuosien tapaan. Viiden viikon kesäloma on menossa ja tulevaisuus näyttää vaatimattomasti sanoen loistavalta.
Kun tarkastelen vuotta tähän asti taaksepäin, se tuntuu minun kirjoissani todella vivahderikkaalta. Ennen kaikkea nämä muutokset ovat pääosin olleet vain hyviä. Olen ehtinyt myös tehdä pari ulkomaanreissua, treeni on kulkenut ja etenkin uusi asunto on ollut melkoinen piristysruiske arkisessa elämässä.
Tässä vaiheessa sitä oikeastaan luulisi odottavansa, ettei mitään muutoksia enää tänä vuonna tapahdu. Ei siksi, että hokemani mukaan muutos olisi pahasta, vaan ennemminkin siksi, etten enää keksi mikä voisi elämässäni oikeastaan olennaisesti muuttua.
Tämä hetki; kesäloma, hyvä musiikki, lasi maukasta skottiviskiä ja yön tummeneva taivas – pieni pala täydellisyyttä hetkessä, jota en vaihtaisi pois. Näihin hetkiin, näihin tunnelmiin.
Kirjoitustaukoni sitten kesti kauemmin kuin mitä oli aikomus, mutta reissusta arkeen palautuminen, muuton jälkitouhut ja näihin liittyvät kiireet toimivat turhankin tehokkaina aikavarkaina. Niinpä jo heti reissun perään aiottu yhteenveto tapahtumista siirtyi siirtymistään, ja nyt oli aika pistää moiselle piste ja siirtyä aikomuksista tekoihin.
Valmistelu
Kuten ehkä itse tekstistäkin kävi selväksi, oli kyseinen Yhdysvaltain-reissu se paras tekemäni matka tähän asti tekemistäni. Syitä on monia, mutta ehkä tapahtuminen kertaaminen on hieman turhaa. Sen sijaan voisi reissusta koota ne pienet mokat ja onnistumiset, sekä parit yksityiskohdat ylös, jota mieleen jäi – jos ei muuta, niin tulevaa matkailua varten.
Vaikka olimme mielestämme hyvin valmistautuneet matkaan, aina ei kaikki mene ihan putkeen, eikä jokaista asiaa muista tai osaa ottaa huomioon ennen reissua. Tärkein matkavalmistelumme oli tietysti jonkinlainen reissusuunnitelma, matkabudjetin arvio sekä muut olennaiset asiat, kuten Yhdysvaltain-reissua varten tarvittava visa waiver (eräänlainen viisumi) sekä voimassa oleva passi.
Onnistumiset
Missä sitten onnistuimme? Merkittävin näistä taisi olla matkasuunnitelmamme, joka piti paikkaansa kenties noin yhdeksänkymmenprosenttisesti, ja ne, mitä jäivät kokematta, tuli enemmän kuin korvattua muilla menoilla ja kokemuksilla. Näkemistä riitti ja jalat huusivat hoosiannaa pitkistä patikointireissuista.
Budjettikin piti ja reilun 1600 taalan (n. 1200 euroa) budjetista jäi vielä ylikin sataviisikymmentä dollaria. Tämä kaikkine tuliaisineen ja paikan päällä käytettyine rahoineen elämiseen ja syömisineen. Suurin säästö tuli tietysti siitä, että niin Nykissä kuin Quincyssakin majapaikat olivat ilmaisia.
Kilojakaan ei reissusta kroppaan kertynyt, toisin kuin ounastelin, joten herkuttelulle ei tullut rahan päälle varsinaisia lisäkustannuksia, joka oli tietysti positiivinen yllätys. Kolmea treenikertaa reissun aikana voi pitää puolittaisena onnistumisena, sillä olihan se parempi kuin ei treeniä ollenkaan.
Myös reissun yleinen mukavuus ja ongelmattomuus on jokseenkin hyvän ja onnistuneen reissun merkki.
Mokat
Asiat, joissa mokasimme, olivat onneksi paljon harvemmassa. Hotellisäätö Washington D.C.:n suhteen meni melko kivuttomasti, mutta matkustuspuolella olisi ollut skarppaamisen varaa. Ensinnäkään emme tarkistaneet Boston-NYC-Washington -kaupunkien maantieteellistä sijaintia suhteessa toisiinsa, joka osittain veti reissusuunnitelmat uusiksi ja toiseksi lentolippusäädöt jätimme turhan viime tinkaan, jolloin siirtyminen vaihtui täysin bussien varaan.
Mitä tästä opimme, oli se, että lennot ja reitit kannattaisi tarkistaa etukäteen, ennen reissulle lähtemistä. Toiseksi budjetti on helpompi suunnitella jos tarkistaa, ja ehkä jopa varaa nämä liput ja menot etukäteen.
Myös reissusuunnitelman aikatauluttaminen olisi voinut olla parempaa, sillä kaikki paikat eivät ole auki riittävän myöhään tai tiettyinä päivinä. Tämä ei ole ehkä suuri ongelma, mutta saattaa johtaa reissun päällä spontaaneihin muutoksiin. Mitä vähemmän suunnitelmia, sen vähemmän tietysti säädettävää.
Myös Munssen vesikellohiertymiltä oltaisiin voitu ehkä välttyä hieman toisenlaisella jalkinevalinnalla.
Suuret mokat kuitenkin jäivät tekemättä, tavaroita ei kadotettu ja itseä ei hiertymiä pahemmin telottu.
Muistettava ja huomioita
Huomionarvoisia seikkoja ei paljoa päähän jäänyt. Englanninkielellä pärjää, tankerollakin sellaisella, hyvin ja ihmiset ovat pääosin hyvin kohteliaita. Hinnoissa ei aina ole veroja ilmoitettu, joten se vaatii hieman tottumista, vaikka pienistä prosenteista puhutaankin, sekä tippauskulttuuriin on hyvä sopeutua etukäteen.
Isoissa kaupungeissa liikkuessa on metrokortti (esim. 7 päivän kortti, 10 matkan kortti jne.) hyvä hankkia heti, sillä se säästää pidemmän päälle paitsi jalkoja ja rahaa, myös aikaa. Etenkin New York on niin iso, ettei sitä kokoa heti hahmota ja yksittäiset matkaliput käyvät helposti kalliimmaksi.
Kohteliaisuus kannattaa aina ja se myös palautuu Amerikassa takaisin. Keskusta-alueet myös tuntuvat turvallisilta ja sitä kai ovatkin, ne kun ovat kalliita alueita liikkua ja näin ollen firmat suojelevat bisneksiään. Lompakostaan ja arvotavaroistaan kannattaa kuitenkin aina – niin reissuilla kuin kotimaassakin – tietysti pitää huoli. Voroja kun on kaikkialla.
Matkasuunnitelmat, budjetit sun muut vastaavat on hyvä laatia ja tarkistaa etukäteen, se kun maksaa itsensä takaisin itse reissun päällä ja säästää aikaa, että hermoja. Aikataulut ja muut kannattaa tarkistaa netistä etukäteen niin ikään, jos vain mahdollista.
Ruoka ja matkustelu on kumpikin kohtuullisesti kotimaata halvempaa, joskin erojakin on. Pääosin syö kuitenkin Suomea halvemmin ja pikaruokaloissa selvästi edullisemmin. Taksit ja bussit ovat myös Suomeen nähden monissa tapauksissa pilkkahintaisia, joten näitä kannattaa suosia, metrosta puhumattakaan.
Reissatessa muuten kannattaa mukaan ottaa verkkovirta-adapteri, jotta laitteiden lataaminen ja muu sellainen onnistuu paikan päälläkin. Myös luottokortti on – luonnollisesti – hyvä valinta olla mukana, etenkin jos sellaiseen liittyy vielä matkavakuutuksia sun muita, kuten monesti nykyaikana on.
The end
Siinä kai ne tärkeimmät seikat, mokineen ja onnistumisineen. Jotain jäi varmasti muistamatta ja huomioimatta, mutta jos mieleen tulee vielä kysymyksiä tai ihmetyksiä, vastaan parhaani mukaan.
Kiitos, että jaksoitte lukea ja toivottavasti jaksatte vastaisuudessakin. Kuvia lisään – ehkä – sitten joskus. Hyviä reissaamista itse kullekin, blogi siirtyy tämän myötä perinteisesti arkisempien aiheiden pariin.