USA 2011 – päivä 0: lähtökuopissa
Ξ May 13th, 2011 | → 2 Comments | ∇ Elo, Reissut |
Tässä sitä taas ollaan, kesäloman kynnyksellä. Väsymys painaa melkoisesti, pakkaaminen on melkein jo tullut tehtyä ja tätä kirjoittaessani on herätyskellon määrä soida vajaan kuuden tunnin päästä.
Edessä on vuoden toinen ulkomaanreissu ja samalla varaslähtö kesälomaan. Vierailu Yhdysvaltoihin – osa kaksi on homman nimi.
Tiivisteäijäilyä
Toisin kuin viime kerralla, melko tarkkaan pari vuotta sitten, en ole tällä erää menossa yksin. Jatkan enemmänkin niin sanotun äijäreissuperinteemme typistettyä muotoa, joten remmimme edustaa puolikasta normaalipartiostamme. Sanalla sanoen minä ja hyvä ystäväni, kutsuttakoon häntä tässä yhteydessä nyt vaikkapa nimellä Munsse – inside-vitsit kun eivät koskaan käy vanhoiksi omissa piireissään.
Reittisuunnitelma on tällä kertaa harvinaisen yksinkertainen: lento Turusta Tukholmaan ja sieltä vaihto kohti New Yorkia. Täysin välilaskuitta ei siis selvitty tälläkään kertaa, mutta ainakin turha reissaus Helsinkiin jäi väliin. Koska ensimmäinen etappi on noinkin lähellä, voinee toisella puoliskolla keskittyä enemmän nukkumiseen ja matkaenergian keräämiseen. Näin ainakin teoriassa.
Matkakohteet
Itse kohdemaassa matkakohteiksi valikoitui edellisreissun tapaan New York ja Boston, sekä uutena tapauksena pääkaupunki Washington D.C.
Syyt itsensä toistamiseen ovat simppelit: kummassakin isommassa kaupungissa asuu tuttavia/ystäviä ja näin ollen niistä löytyy samalla paitsi hyvää seuraa, myös se ilmainen asuminen.
Etenkin Bostonin kohdalla valinta oli helppo: “tarjous” olisi voimassa vain tämän kesän, sillä sen jälkeen siellä asuvat ystäväni olisivat muuttamassa pois kyseiseltä alueelta. Ja jäihän näiltä mestoilta paikkoja tsekkaamatta, jotka nyt ovat paremmin matkasuunnitelmassa mukana.
Budjetti ja hintataso
Lentolipuille hintaa tuli noin 600 euroa ja rapiat päälle. Varsin kohtuullista, koska lento on kotikaupungista ja vielä New Yorkiin. Dollarin kurssi oli tätä kirjoittaessa noin 1,36 euroa. Ei aivan optimaalinen siihen nähden mitä se oli parisen viikkoa aiemmin (noin 1,45). Pienissä summissahan moiset eivät tunnu, mutta jo 1200 euron kohdalla (reilu 1600 dollaria) ero tuntuu. Kurssien seuraaminen siis kannattaa.
Vielä tässä vaiheessa on auki paljonko itse hotellit tulevat tarkalleen maksamaan, mutta maan sisäinen liikenne busseilla kaupunkien välillä on edukasta. Esimerkiksi Boston – New York -väli (noin nelisen tuntia linjurilla) kustantaa Chinatownista toiseen vain 15 euroa suuntaan. Siis vain noin 11 euroa.
Mitä taas tarkistelimme itse museoiden ja vastaavien hintoja, niin moneen paikkaan pääsee joko ilmaiseksi tai vain muutaman taalan nimellisellä hinnalla. Kelpaa!
Tuumasta toimeen
Vaan tarkemmat lätinät sitten myöhemmin, kun olemme päässeet uuden mantereen kamaralle. Viimeisten kamojen pakkaus, iltapala ja nukkumaan. Seuraavaa blogia voi toivon mukaan odotella Amerikan ihmemaasta, mikäli sinne koskaan selvitään.
on May 14th, 2011 at 09:19
*kade* Hyvää matkaa, vaikuttaa oikein metkalle matkalle
on May 15th, 2011 at 16:45
Kiitos! Eiköhän tästä sellainen tule.