Serpent's Lair

“Jee!”

Ξ March 3rd, 2011 | → 4 Comments | ∇ Elo, Pohdinnat |

Koko asia muistui mieleeni jokunen viikko sitten, käydessäni kyläilemässä ystäväpariskuntani luona Tampereella. Syystä tai toisesta puhuimme jostain menneistä, jolloin muistin noin neljän vuoden takaisen muuttoni. Siinä samassa rytäkässä, tavaroita pois heittäessäni, löysin vanhan päiväkirjani. Sitähän oli suoraan pakko ruveta lukemaan.

En ollut kaksinen kirjoittaja silloin, jos en nyt välttämättä sitä ole nytkään. Silloin kuitenkin kirjoitettiin hieman erilaisella innolla. Ei elämän vakavoittamalla äänellä, ei kokemusten kyynistämällä otteella. Sitä kirjoitettiin parikymppisen pikku-serpentin kynsin, vaikkei silloin tuota nimeä ei ollut vielä olemassakaan.

Elettiin armeija-aikaa. Sitä osaa elämästä, kun baarit ja kaupungin yöelämä olivat elämässä vielä kovin uusi juttu, parisuhteet vasta jossain hamassa tulevaisuudessa ja jotakuinkin kovin moni asia oli elämässä uutta ja ihmeellistä. Tuo päiväkirja oli ehkä tavallaan myös tämän blogin karkea alkumuoto. Tai ehkä se oli syntymätön lapsi, joka äidittömänä koki kaikessa vammaisuudessaan abortin. Eihän se ikinä nähnyt päivänvaloa kuin isänsä käsissä, joka toimi myös tämän kätilönä. Jonkinlaisen kimmokkeen kirjoittamiselle se kuitenkin ilmeisesti antoi.

Yksi sana

Jos jokin sana jäi noista vuosista (vaikka kirjoitusaika taisikin jäädä tuolloin kuukausiin) mieleen, se oli “Jee!“. Sehän ei terminä sanoa hölkäsen pöläystäkään, mutta sillä sanalla tunnuin silloin ilmentävän jonkinlaista innostustani, jota sitten tunnuttiin viljelevän vähän joka puolella. Aika on sumentanut muistikuvani, mutta minusta tuntuu, että käytin kyseistä sanaa paljon. Milloin olin innoissani jääkärikoulutukseni napalmikoulutuksesta, “Jee!”, milloin viikonloppuvapaista ystävien kanssa, jolloin menimme elokuviin. “Jee!”

Saatoin olla yhtä lailla innostunut siitä, kun olimme menossa silloin vielä paikalliseen indie-musiikkibaariin, Appelsiiniin, jossa satunnaiset pikkubändit soittivat rock- tai metallikeikkoja. “Jee!” Vedimme ehkä kännit baarissa tai kävimme laivalla – sama asia lopulta – ja tuloksena oli taas “Jee!”

Kaikesta päätellen elämä oli todella jee!-s, ja elämää eivät olleet mustentaneet tappiot työ- tai parisuhde-elämässä, eivät lukemattomat kohtaamiset satunnaisten känni-idioottien kanssa tai ylipäätään eloa tuntui katsovan naiivisti sinisillä ihmisillä. Silloin eivät tummanpuhuvat elämänkatsomukset hämmentäneet soppaa, eikä misantropian lippu liehunut tangossa. Ilmeisesti positiivinen elämänasenne veteli elämän raakoja tosiasioita naamatauluun kuus-nolla -mentaliteetillä, sillä elämä vain tuntui olevan kovin “Jee!”

Aika kultaa muistot

On sanomattakin selvää, ettei noita aikoja reilun viidentoista vuoden takaa muista enää selvästi. Aika on tehnyt tehtävänsä ja mielikuvat noilta vuosilta ovat värittyneet, useimmiten varmasti positiivisesti. Esimerkiksi monet armeijamuistot tuntuvat nyt mukavilta ja jopa hauskoilta, vaikka toisaalta muistan hyvin selkeästi sen, että siellä suorastaan vitutti olla tiettyinä päivinä, tekemässä tiettyjä merkityksettömiä – tai siltä tuntuvia – juttuja.

Monia asioita tekisi varmasti toisin, jos niitä valintoja pääsisi tekemään nykyisellä kokemustasolla, tiedolla ja ymmärryksellä. Mutta se haaveilusta, sillä on täysin paradoksaalista, että sellainen olisi edes mahdollista. On toisaalta samaan aikaan hieman surullista, tai ainakin jollain tavalla nihkeää, ettei enää koe samanlaisia “Jee!”-tiloja. Elämässä moni asia on paremmin, tehdyt valinnat fiksumpia ja kokemukset suurempia, mutta se suuri “Jee!” tuntuu vain loistavan poissaolollaan.

Aika multaa muistot

Aika tekee tepposia myös toisin päin. Kaikista tapahtumista ja kokemuksista ei ole jäänyt vain positiivisia mielikuvia, vaan osa on silkkaa happamuutta mustareunaisine pilvineen. Monista asioista muistaa vain ne huonot puolet tai katkeran lopun, vaikka alku, tai jopa suurin osa, olisi ollut puhdasta herkkua aikanaan. Tällaisista asioista tyypillisimpiä lienevät mukavat asiat, joilla on paskainen loppu. Parisuhteet käykööt näistä hyvinä esimerkkeinä. Mitä niistä kivoista vuosista, jos pullon pohjalta maistui vain se vihreä, homeinen limaklöntti?

Haluaisin sanoa, etten ole mistään katkera ja että kaikki on edelleen erittäin jees. Ehkä kuitenkin olen eniten katkera tuon “Jee!”-fiiliksen puuttumisesta. Useat parhaista asioista tuntuvat olevan jo koettuja ja uskoakseni edessä vastaavat elämykset ovat vain harvassa. Jos nyt unohdetaan sellaiset perinteiset tärkeät asiat kuten oma jälkikasvun syntymä, kenties avioliiton laaksoon astuminen ja muut vastaavat (mitkä muut? -sis.toim.huom.), jäävät vaihtoehdoiksi lähinnä vahvat laittomat päihteet, joista kerrotaan villejä tarinoita elämää mullistavina kokemuksina.

Näistä edellä mainituista jutuista tällä hetkellä kaikki tuntuvat etäisiltä, likipitäen mahdottomilta, tai ainakin äärimmäisen epätodennäköisiltä asioilta. Minäkö rengastettuna? Isänä? Psykedeelisten huumeiden vaikutusten alaisena? Niin varmaan. Uskokoon ken tahtoo.

Mutta sitä seuraavaa “Jee!”-hetkeä odotellessa. En pidättele henkeäni.

Elämän pienet asiat

Ξ March 1st, 2011 | → 2 Comments | ∇ Elo, Pohdinnat |

Kaiken korkealentoisen ajattelun, nihkeän sosiaalipornon tai muun kitinän rinnalle on pakko kirjoittaa hieman elämän itsestäänselvyyksistä. Siis vaihteeksi niitä mukavia asioita, joihin varmasti jokainen osaa takertua ja joita jokainen osaa ymmärtää. Jos ei vielä, niin toivottavasti tämän tekstin jälkeen edes hieman paremmin.

Vietin kuluneena viikonloppuna aikaani hyvän ystäväni mökillä. Ohjelmassa oli texas hold ‘em -pokeria, saunomista, oluen ja muiden viisasten juomien oikeinkäyttöä, grillailua sekä yleistä urpoilua. Ohjelmaan oli aiottu muitakin aktiviteettejä, kuten jäägolfia, ammuntaa ja niin pois päin, mutta vähemmän yllättävästi pokeri sopivine rahapanoksineen oli koko reissun päähuomion kohteena. Ja mikäpä siinä, olihan se koko reissun varsinainen teema alkujaankin.

Mistä oikeastaan tuo reissu muistutti, niin siitä, että juuri nämä elämän pienet ilot ovat niitä, jotka lopulta maalaavat koko onnellisuuden ja tyytyväisyyden paletin isoa kuvaa. Mukava, arjesta poikkeava tekeminen, hyvä seura, arjesta ja kodista poikkeava ympäristö – tässä tapauksessa kesämökki saaristossa – ja siihen päälle niinkin yksinkertaiset nautintoaineet kuin hyvä ruoka ja niiden kanssa hyvin istuvat alkoholituotteet.

Vaikken ehkä varsinaisen muistuttamisen tarpeessa itse ole koskaan ollutkaan, sillä tämä asia on minulla tiedossa muutenkin suorastaan “turhankin” hyvin”, herätti reissu kuitenkin ajatuksia elämän pienistä ja mukavista, mutta sitäkin tärkeämmistä asioista. Kaiken ei tarvitse aina olla niin erityisen isoa ja ihmeellistä tehdäkseen arjesta hieman mukavampaa.

Jos asia on niin itsestäänselvyys, miksi oikeastaan kirjoitan siitä? Ensinnäkin juuri siksi, että joskus nämä niin sanotut itsestäänselvyydet vain täytyy pukea sanoiksi itselleenkin, että ne oikeasti itsekin ymmärtää. Toissijaisesti siksi, että maailmaan mahtuu hirveästi itkusilmäisiä ruikuttajia, joiden elämässä ei heidän oman ulosantinsa perusteella ole koskaan mitään kiinnostavaa ja asiat ovat aina päin persettä. Jos nämä killisilmät joskus ottaisivat sen simmun käteensä ja katsoisivat niitä elämiensä hyviä puolia ja tekisivät edes niitä pieniä mukavia asioita elämänsä eteen, KENTIES sitä itkua olisi jokunen litra vähemmän. Ainakin toivossa on hyvä elää.