Paska elokuva
Ξ March 27th, 2011 | → 2 Comments | ∇ Elo, Pohdinnat |
Ei, en puhu nyt oikeista elokuvista, vaikka niitä paljon mieluusti katsonkin. En myöskään aio takertua aiemmin havittelemaani esimerkkiin inhorealismista, joka on käynyt mielessä paljonkin, kun taannoin uusintakierroksella pyörinyt Irtiottoja-tv-sarja tuli katsottua suurin silmin. Puhun juuri siitä asiasta itsestään, elämästä.
En oikeastaan voi puhua muiden puolesta, vaikka en tässä mitään yksilöllisyyttä varsinaisesti koekaan, mutta oma elämäni tuntuu taaksepäin katsoen kuin huonolta elokuvakäsikirjoitukselta. Ohjaus ei ole erityisen älykästä, näyttelijäntyö tuntuu monesti kovin teennäiseltä, elokuvan maisemat eivät ole kovinkaan näyttävät ja hulppeat, ja tapahtumien kerronta on helvetillisen hidasta – paikoin suorastaan piinaavaa. Jos jotain haluaisin kehua, niin musiikkivalinnat nousisivat ykköseksi. Sen suhteen ei ole hirveästi valitettavaa.
Olisiko parempi budjetti tehnyt paremman elokuvan? Kenties. Olisiko se tehnyt sivunäyttelijöistä jollain tavalla parempia? Tuskin. Mitä taas ohjaukseen tulee, niin se tuntuu menevän karkeasti nahkeasti kirjoitetun käsikirjoituksen hengessä turhankin orjallisesti. Kuka tätä dialogia kirjoittaa ja miksi tässä on näin paljon hiljaisia suvantovaiheita? Miksi tähän paskaan elokuvaan piti upottaa näin paljon urpoja sivuhahmoja, joilla ei ole edes mitään tekemistä kokonaisjuonen edistymisen kanssa?
Hassuinta tässä draamakomediassa ovat niin sanotut antagonistit, leffasankarimme “vihamiehet”. Heistä ei oikeastaan ole vihamiehiksi kuin virtuaalisina nimimerkkeinä, mutta kiukuttelun määrästä päätellen viha on jollain tavalla aitoa. Se toisaalta luo leffaan vähän surullisenkin draamankaaren: päähenkilöä suurempia luusereita ovat ne hölmistyttävät taustahahmot, jotka saavat aikaiseksi facepalm-hetkiä tuon tuosta. Toisaalta ilman näitä tuulimyllymäisiä vastakappaleita elokuvan tarina olisi astetta epäuskottavampi.
Haluaisin paeta vastuuta elokuvan laadusta, tai sen laaduttomuudesta, ja antaa syyttävää sormea sen eri osa-alueisiin, aina tarinan kirjoittajasta huonoon castingiin ja tietysti itse ohjaukseen. Vaan koska vastaan tästä ohjauksesta osin itse ja toimin vähintäänkin vastaavana tuottajana, herättää se kysymyksen: miksi en tehnyt parempaa työtä? Oliko kyse silkasta kyvyttömyydestä vai ainoastaan alitajuisesta haluttomuudesta? Ehkä en halunnutkaan tehdä raflaavaa pätkää ja antaa mennä niin kuin “elokuvissa aina menee”.
Sen sijaan tyydyin valitsemaan tragikoomista inhorealismia, jossa ei ole voittajia tai häviäjiä, ainoastaan paljon harmaata ja mielikuvituksetonta massaa. Paljon toistoa ja runsaasti yhdentekevyyttä. Yhtä kaikki, joku tätäkin elokuvaa katsoo ja osa vielä on valmis maksamaan siitä. Paskan möivät.