Totuus palaa

Ξ February 20th, 2011 | → 0 Comments | ∇ Elo, Pohdinnat |

Avauduin taannoin pettureista omassa suhdehistoriassani. Siinä samalla sohaisin – tarkoituksella – ampiaispesää ja odotin jonkinlaista paskaryöppyä niskaani. Olen ehkä jossain määrin pettynyt, sillä yksittäisen siltapalon jälkeen maailma onkin hiljentynyt. Sain mitä halusin, mielenrauhaa, ja tekstini teki tehtävänsä: herätti ajatuksia ja ravisteli tiettyjä tahoja antamalla piston rintakehään. Totuus sattuu, sanotaan.

Truth shall set you free

Totuus on siitä veikeä konsepti, ettei se ole aivan niin mustavalkoinen ja yksinkertainen asia kuin miltä se ensiksi vaikuttaa. Oikeastaan veikeän siitä tekee ihmisten mielenkiintoinen ja omaleimainen tulkintakyky, joilla voidaan suorastaan venyttää totuuden muotoa ja käsitettä lähes rajattomiin tiloihin asti. Tässä mielessä totuus on tavallaan suhteellinen, vaikka se olisikin toiselta kantilta katsoen täysin absoluuttinen.

Ihmiset ovat erityisen hyviä venyttämään totuuden muotoa juuri silloin, kun heillä itsellään on vaikeuksia kohdata totuutta silmästä silmään. Jos totuus ei palvele heidän agendaansa, heillä on tapana pyrkiä muokkaamaan totuutta paremmin itselleen sopivaksi. Kun tarpeeksi kauan uskottelee vääristyneen totuuden olevan täysin totta, siis aidosti totuudenmukaista, siihen alkaa uskoa itsekin, ja tällöin valheesta tai illuusiostakin tulee kohteelle itselleen totta. Siitä huolimatta vaikkei tällä asialla olisi mitään tekemistä totuuden kanssa.

The object of the superior man is truth

Valheellista totuutta ei tietystikään pitäisi kutsua totuudeksi, eihän sillä lopulta ole enää mitään tekemistä totuuden kanssa. Joissain tapauksissa voidaan puhua osatotuuksista, kun asioista on kerrottu totuudenmukaisesti, mutta kenties jätetty osa (olennaisesta) asiasta kertomatta. Näitä tapauksia on huono kutsua vilpillisiksi, mutta jos tiedossa on vain osa isommasta kuvasta, on ehkä hieman kohtuutonta puhua varsinaisesti totuudesta.

Kun tähän kaikkeen sotketaan mukaan ihmisten omat, varsin reilustikin toisistaan eriävät näkemykset esimerkiksi moraalikäsityksistä, paketti monimutkaistuu entisestään. Tätä sivusin Petturimagneetti-tekstissäni: mikä on toiselle pettämistä, on toiselle kenties “hienoista ajattelemattomuutta“. Jos ei itse koe pettäneensä, voi totuus tuntua todellakin siltä, ettei näin ole tehnyt. Mutta jos toinen näkee selän takana vehtailun sellaisena, mikä on totuus? Tapahtuiko pettämistä ensinnäkään? On toisaalta hyvä muistaa, että valkoinenkin valhe on kaikesta huolimatta vale.

Truth hurts

Monelle ihmiselle totuus – tai ainakin sen veli, rehellisyys – on asia, jota toivotaan, jota tavoitellaan ja jota pidetään erityisen hyvänä asiana ihmisessä. Silti yllättävän moni ihminen loukkaantuu totuuden kohdatessaan. Aivan kuin nämä ihmiset eivät sitten kestäisikään sitä totuutta lopulta, kaikista naivistisista ja sinisilmäisistä puheista ja ajatuksista huolimatta.

Totuus voi satuttaa, etenkin jos kokee sen piston rintakehässään katsoessaan peiliin ja vastatessaan tekojensa seurauksista. Ei ole tavatonta, että ihminen pahoittaa mielensä kohdatessaan totuuden, jonka on onnistunut psyykkaamaan toisenlaiseksi omassa mielessään. Siinä kohtaa on turha itkeä maailman epäreiluutta, kun on itse soppansa keittänyt. Totuus sattuu vain jos on elänyt silmät ummessa.

Truth or dare?

On jollain tavalla ironista, ja samalla myös hieman surullista, että niin moni ihminen valitsee totuuden sijasta vilpin. Moni laittaa päänsä mieluummin puskaan kuin kohtaa totuuden silmästä silmään. Moni tuntuu toivovan elämän muuttuvan vilppien ja illuusioiden kaltaiseksi, sen sijaan, että yrittäisi elää elämän kurjienkin faktojen kanssa.

Valheilla on kuitenkin pitkät jäljet ja lopulta tuskin kukaan haluaa tulla niin mieluusti valheiden kohteeksi, etteikö vaihtoehtoisesti kohtaisi sen totuuden, jos siihen vain tilaisuus annettaisiin.

Lopuksi jotain otsikkoon istuvaa musisointia.

 

  • Luola

    Erinäisiä huomioita ja pohdintoja elämästä - henkilökohtaisella treenipäiväkirjalla terästettynä.
  • Viimeisimmät kommentit

  • Viimeisimmät tekstit

  • Tagit