Too long, didn’t read
Ξ November 29th, 2010 | → 1 Comments | ∇ Elo, Pohdinnat |
tl;dr-merkkihirviöön lienee monikin nettiä paljon selaileva törmännyt kerran jos toisenkin, vaikkei kyseinen lyhenne aivan yleisimpien joukkoon lukeudukaan. Sanoista “too long; didn’t read” -muodostuva ja kirjoitusvirheeltä näyttävä kirjainsekamelska heijastaa aikamme adhd-henkistä kulttuuria, jossa meno on “kaikki mulle nyt heti!” -mentaliteetillä leimattua. Mitään pidempää ei jakseta lukea, sillä tiedon ja ymmärryksen pitää tapahtua heti, mieluiten audiovisuaalisesti, mitään kirjaimia lukematta, saati pitkiä tekstejä tavaten.
Syyllistyn yllä olevaan monesti itsekin. Olen pienestä pitäen ollut kärsimätön ja myös adhd-tapaukseksi epäilty, vaikkakin diagnosoimaton sellainen. Kyseistä lyhennettä leimaakin negatiivinen “emmä jaksa” -asenne. Kun edes lyhyttä tekstiä ei jakseta lukea tl;dr-heittoon vedoten, iskee helposti lukemiseen kehottavalle vastapelurille tunne turhautumisesta. Miksi tarjota hyvää, avartavaa ja informatiivistakin tekstiä toisen luettavaksi, jos se vähätellään lattealla tl;dr-kommentilla?
Toisaalta, netti on täynnä aivan liian pitkiä, turhankin pitkään jauhavia tekstejä, joilla informaatioarvo on joskus kovin vähäistä, pituudestaan huolimatta. Nämä lähinnä tautologiaan nojaavat kommentit ovatkin omiaan kirvoittamaan monesta tuon tl;dr-ivallisuuden jo puhtaasta kyynisyydestä johtuen.
Yllä olevaan pelkään syyllistyväni itsekin, joten tiivistämisen taito on tärkeää, vaikkei asioita saisikaan referoida vain itsetarkoituksellisista syistä.
Nihkeys
Mitä tällä kaikella, ylipitkällä alustuksella varustetulla tekstillä, yritän siis lopulta sanoa? Itseironisen jorinoinnin lisäksi koen koko elämäni jollain tavalla tl;dr-henkiseksi. Tuntuu kuin kaikki olisi vähän “tl;dr”: liian epäkiinnostavaa sisältönsä nähden. Merkityksettömäksi, yhdentekeväksi, helposti ohitettavaksi “pitkäksi pätkäksi, jonka läpi kahlaaminen ei ole vaivan arvoista.”
Välillä meinaa tulla olo, ettei mikään ole selittämisen tai läpi kahlaamisen arvoista. Että ikään kuin kaikki olisi vaan too long, don’t give a shit. Onko kyse aidosta apatiasta, vai ollaanko tässä menossa tahattomasti kohti jotain stoalaista elämänkatsomusta?
Vastauksia odotellessa todettakoon tästäkin tekstistä: tl;dr.