Kolmeviis
Ξ August 11th, 2010 | → 8 Comments | ∇ Elo, Pohdinnat |
Keski-ikä. Niin minulle kerrottiin tästä iästä. Se kuulostaa itse asiassa paljon pahemmalle kuin kolmevitonen. Ok, myönnetään, neljäkymmentä on iso, pyöreä luku ja se on lähempänä kuin koskaan. Siihen ikään päätyminen, joutuminen, tuleminen tai miksi sitä haluaakaan nyt kutsua, tuntuu ensimmäistä kertaa realistiselta. Sitä ei enää olla parikymppisiä. Hyvässä ja huonossa.
Vanheneminen on mukavaa. Sitä on enemmän elämänkokemusta ja oppia joka vuosi. On enemmän taitoa ja ymmärrystä. Sitä tajuaa itseään ja muita paremmin. Asiat tuntuvat ärsyttävän vähemmän ja asioita tuntuu saavan enemmän irti. Tietä paremmin mitä haluaa ja varsinkin mitä ei halua. Ei tarvitse enää etsiä itseään. Ei tarvitse miettiä haluaako parisuhdetta vai ei, haluaako juosta housut kintuissa ja vehje esillä kylillä vai ei. Näihin kaikkiin löytyy jo vastaus päästä.
Aina löytyy uusia kysymyksiä ja niiden myötä myös uusia vastauksia. Vanheneminen on siitä mukavaa, että näitä vastauksia löytyy, ja vaikkei aina löytyisikään, niistäkään ei stressaa. Ei samalla tavalla kuin nuorena. Rahallinen tilanne on parempi kuin nuorena, ystäväpiiri on isompi ja maailma näyttää selkeämmältä. Omien tunteiden kanssa on paremmin sujut kuin nuorena. Omasta terveydestä on helpompi pitää kiinni ja sen eteen tehdä jotain. On myös mukava huomata, ettei ihmiselon kehitys lopu sinne kahteenkymmeneen jotain, vaan kehosta saa irti vaikka mitä, vaikka sitä ikää karttuukin.
Tähän väliin joku kyynisempi huomauttaisi, että “Hei pappa, älä viitsi kusettaa itseäs enempää – tuo on täyttä lööperiä mitä sä selität, eikä tuota usko kukaan muu kuin sä itse.” Mietin tuotakin vaihtoehtoa, mutta ymmärrän kyllä hyvin, ettei kyse ole tuosta. Olen oman kolmenkympin kriisini jo kokenut kolmisen vuotta sitten, enkä näe mitään syytä mikä sellaisen enää laukaisisi. Olen sinut sen kanssa, ettei minusta tullut Jari Sarasvuota tai Tommy Tabermannia. Olen yhtä lailla sinut sen kanssa, että olen kolmevitonen ilman lapsia, avioliittoa ja 30 vuoden asuntolainaa. Kaiken ehtii kyllä aikanaan jos siihen on tarvetta – ja juuri tällä hetkellä edellä mainittuihin asioihin ei ole tarvetta.
Lopulta olen kiitollinen siitä, että olen ymmärtänyt viedä elämääni eteenpäin niillä sektoreilla, jotka eniten merkitsevät. Olen pitänyt huolta terveydestäni ja hyvinvoinnistani, ja olen saanut tavata ja tutustua valtavaan määrään hienoja ihmisiä vuosien varrella. Mahtuuhan sinne toki paljon kaikenmaailman elämän epäsankareitakin, mutta viis heistä; ystävät ja kaverit ovat ne, jotka ovat maininnan arvoisia. Oli eittämättä äärettömän hienoa saada valtava määrä onnitteluita maanantaina, kun varsinainen syntymäpäiväni oli. Se tuntui yhdeltä isolta, kollektiiviselta syntymäpäivälahjalta. Kiitos heille, ja teille, jos tätä nyt luette.
Näillä eväillä jatketaan, kohti parempaa vanhenemista ja loisteliaampaa tulevaisuutta, vaikka juuri nyt myrsky vesilasissa yksityiselämäni saralla hieman järisyttääkin. Se, mikä ei tapa, vahvistaa.
on August 12th, 2010 at 12:59
Muiden mietteitä vanhenemisesta on aina kiinnostava kuulla, varsinkin kun sitä on tullut pohdiskeltua myös itse kovasti viime aikoina. Itselle tosin taitaa tuo 30v. kriisi olla iskemässä muutamaa vuotta etuajassa.
Pidän myös kirjoitustyylistäsi, vaikken aina kaikkeen samaistuisikaan. Nytkin huomasin lukiessani joitakin kohtia mielessäni myötäileväni kun taas toisille lauseille pudistelin päätäni. Hienoa kuitenkin lukea, että ikäkriiseistäkin voi päästä eroon
Pääpointtinani tässä kommentissani kuitenkin oli, että ihailen asennettasi! Itse pyrin olemaan samalla lailla “vapaa” ikään liitettävistä odotuksista, kuten esim. lapset ja asuntolaina jotka tekstissäsi mainitsit. Yhteiskunta muuttuu, eikä kaikkien tarvitse siltikään mukautua muiden asettamaan muottiin.
Niin ja hyvää syntymäpäivää!
on August 12th, 2010 at 22:50
Kiitos palautteesta, Skylar! Sitä tulee valitettavan harvoin (onkohan tämä nyt sitä paljon puhuttua narsismia kommentoida näin), joten sitä on sitäkin mukavampi saada.
Kyllähän vanheneminen aina herättää ajatuksia, itse kussakin, ja varmasti meistä jokainen reagoi siihen myös hieman eri tavalla. Osa ei varmasti mieti lainkaan, osa taas liiaksikin. Minä nautin tästä, sillä onhan tämä melkein pelkästään positiivinen asia. Mutta ennen kaikkea on valittavissa miten siihen suhtautuu!
Mukava myös kuulla, että kirjoitustyyli kelpaa. Olen saanut palautetta, että joskus menee liian korkealentoiseksi, kun taas itse olen luullut, että kirjoitan hieman turhankin tavismaisesti.
On pakko tivata, mutta ymmärrän jos et vastaa, mutta mille pudistelit päätäsi?
Kiitos! Nimittäin tuosta asennekommentista. Kyllähän se on meistä itsestämme kiinni miten ikään ja siihen liittyviin odotuksiin suhtaudumme ja niihin vastaamme. Kyllähän sitä on itsekin tullut mietittyä, että mitä tässä iässä mukamas “pitäisi” olla ja tehdä, tai millaisia odotuksia muuten kohdistuu, niin sisä- kuin ulkopuoleltakin, niin sukulaisilta kuin työkavereiltakin. Ystäväthän niitä vähiten kriittisiä ovat – ehkä monesti juuri iän takia, mutta myös siksi, että he seuraavat meitä monesti paljon lähempää kuin vaikka omat vanhemmat.
On tullut myös itse tuumittua, että kehtaako täällä blogissa kirjoittaa iästään vai pitääkö sitä piilotella enemmän asioita omasta elämästään. Toisaalta, ei kai sillä mitään väliä ole tuollaisella tiedolla lopulta.
Kiitos vielä myös onnitteluista!
on August 16th, 2010 at 15:39
Huh, Jalometalli vei mehut hetkeksi, siksi ehdin palaamaan asiaan vasta nyt.
Itsekin tosiaan melko harvakseltaan kommentoin, vaikka useitakin blogeja seurailen mielenkiinnolla. Olen kuitenkin ajatellut yleensä niin, että jos ei ole fiksua sanottavaa, on parempi olla hiljaa. Liian paljon olen nähnyt ihmeellisiä anonyymi-kommentteja eri blogeissa, joilla ei ole mitään tekemistä järkevän kommunikoinnin kanssa. Itse ainakin näen blogit kanavana, jossa on tarkoitus olla kirjoittajan kanssa vuorovaikutuksessa, eikä purkaa omaa turhautuneisuutta pahaa maailmaa kohtaan.
Kysyit mille pudistelin päätäni – sillä tarkoitin lähinnä yleisesti tekstejäsi lukiessa hyväntahtoista mielipiteiden eriämistä. Tässä nimenomaisessa tekstissä mielipiteeni erosi omastasi vain sen suhteen kun sanoit iän tuoneen tasapainoisuutta ja vastauksia kysymyksiin. Itse olen huomannut olevani entistä useampien avoimien kysymysten äärellä, joita pohdiskelee pidempään ja syvällisemmin kuin nuorempana, eikä vastauksiakaan niin helposti aina löydy. Toisaalta itse uskoin nuorena (teini-iässä) tietäväni vastauksen kaikkeen, heh.
Kai tuo mielen tasapaino on juurikin kiinni siitä omasta asenteesta, kuten sanoit. Ehkä minun pitää sitä varten vanheta muutama vuosi vielä
on August 17th, 2010 at 08:54
Eipä vastauksilla kiirettä – Jalometallissahan sitä itsekin tuli pyörittyä tuon paremman puoliskon kanssa.
Ihan fiksuja kirjoitat kommenttien saralta. Turhahan sitä on huudella jotain “oon samaa mieltä!” -tason fraaseja, jos ei ole mitään lisättävää, mutta yleensä ei tarvita romaanin mittaista perustelua johonkin mielipiteeseen. Tahtoo sanoa, että lyhyempikin palaute on enemmän kuin tervetullutta. Enpä minäkään täysin yksin kuvittele täällä huutelevani, vaikka se useimmiten siltä tuntuukin.
Ymmärsin siis pääsi pudistelun täysin väärin ensin. Hieman huvittavaa oikeastaan, myönnettäköön. Niin, eihän se ikä mikään itsestäänselvyys ole vastauksien tuojana ja jos minulta olisi vuosikymmen sitten kysytty, että kirjoitanko jonnekin tällaisia ajatusvirtoja tai mitä lie, olisin luultavasti nauranut ajatukselle. Tai mistä sitä koskaan tietää: omia ajatuksia kun on joskus vaikea muistaa niin tarkkaan.
Kyllä ikä ja kokemus tuo myös lisää kysymyksiä, kuten olen mielestäni itsekin ilmentänyt tällä blogillani. Ehkä sitä vain nykyään pärjää paremmin ilman vastauksia kuin ennen ilman suurempaa ahdistusta. Pohdiskelu on kuitenkin aina hyvästä!
Turha sitä vanhenemista murehtia, se koituu meille jokaiselle, jos ei siis kuolema meitä sitä ennen pois täältä maan päältä korjaa. Ei muuta kuin oppia joka päivästä.
on August 17th, 2010 at 10:55
Tuli vielä mieleen tuohon Jalometalliin liittyen – aiotko jonkinlaista festariraporttia laittaa tänne blogin puolelle? Olisi hauska lueskella mietteitäsi myös noista juhlista.
on August 17th, 2010 at 11:29
Jep, tarkoitus oli. Aloin jo bussissa näitä puhelimellani näpytellä, mutta se sitten jäi vähän reissun päällä kesken. Onneksi muistikuviin voi hyvin luottaa, kun vältin humalatilat taidokkaasti.
Sain myös palautetta parilta ystävältäni Jalometallin aikana kasvotusten blogistani ja toiselta heistä suorastaan toivottiin vähän gonzompaa materiaalia tänne blogin puolelle jatkuvan vaikeaselkoisen mietiskelymateriaalin sijaan. Katsomme mitä muuttuva elämäntilanne tuo tullessaan…
on August 18th, 2010 at 14:21
Olenpa muuten kerrassaan samaa mieltä vanhenemisesta. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka ruikuttavat haluavansa olla “ikuisesti 16″, koska teini-ikä epävarmuuksineen oli ahdistavaa aikaa. Kliseisesti, iän myötä kokemus karttuu ja vanhetessa viisastuu – tietää enemmän asioita, osaa selvitä paremmin vastoinkäymisistä, ja osaa ottaa ilonkin irti paremmin miettimättä turhaan imagoaan muiden silmissä.
on August 18th, 2010 at 19:09
Leea, näinhän tuo menee. Teini-ikä on onneksi jo kaukana takana. Joitain asioita olisi voinut näin jälkiviisaana tehdä hieman toisin, mutta toisaalta mitään en kadu, enkä näin ollen varmaan muuttaisikaan. Tiettyjä asioita ei vaan oikein enää viitsisi lykätä älyttömästi kauemmas, ikä kun ei mene koskaan alaspäin. Mutta eipä tässä toisaalta ole syytä murehtiakaan.