Parisuhde-deadline
Ξ July 29th, 2010 | → 0 Comments | ∇ Elo, Pohdinnat, Vuodatus |
Aloitin tällä kertaa kirjoittamaan blogia hieman oudoissa olosuhteissa. Olin kuntosalilla treenivaatteet päällä, hikisenä treenaten ja sarjojen välillä kirjoittaen. En ole ajanut partaani tai viiksenalkujani yli viikkoon ja näytänkin lähinnä maantierosvolta. Ajatus kuitenkin kulkee liukkaasti, joten kirjoittaa pitää, kun siihen on mahdollisuus.
Olen oudossa tilanteessa myös suhderintamalla. Olen nimittäin elämäni ensimmäistä kertaa parisuhteessa, jonka viimeinen käyttöpäivä on jo tiedossa, ja sen myötä myös eropäivä.
“Hyvää syntymäpäivää!”
Melko tarkkaan kaksi vuotta sitten sain elämäni surkeimman (myöhästyneen) syntymäpäivälahjan. Kauemmin blogiani lukeneet varmaan muistavatkin tarinan, ja jos jotain vielä moinen historia kiinnostaa, siitä löytyy tilitystä elo-syyskuun 2008 ajankohdalta. Pähkinänkuoressa: silloinen tyttöystävä veti maton alta täysin yllättäen, valehdellen tietysti, pettämisestä puhumattakaan. Ei ole vaikea myöntää, että olen katkera siitä. Mutta se menneen talven lumista.
Tässä vuodessa on jotain samaa tuon tarinan kanssa. Tällä kertaa ei ole syytä katkeruuteen, ainoastaan suruun. Nyt ei ole kyse pettämisestä tai muusta sellaisesta paskasta. Tällä kertaa suhde soudettiin karille työsyistä, paremman puoliskon työpaikasta ulkomailla. Syy voi joillekin tuntua pinnalliselta, tai jopa huonolta, mutta itse ymmärrän perustelut ja syyt tähän eroon ja itse tilanteeseen. Se ei paljoa lohduta, mutta jättää ainakin paremman maun suhteesta ja sen lopusta kuin edellinen ero.
Millainen suhde, sellainen loppu?
Olennaisinta ei tilanteessa, tai tässä etenkään pohdinnassa, ole parisuhteen lopun syyt, vaan se, että ero(päivä) on jo tiedossa, mutta itse ero ei ole vielä “voimassa”. Kuulostaa ehkä kummalliselta tai hassulta ratkaisulta, mutta halu tällaiseen lopetukseen oli selvästi molemminpuolinen.
Yhteiset näkemiskertamme ovat käymässä vähiin. Koska elokuun loppu on lopullinen takaraja, puhutaan yhteisten näkemisten suhteen ehkä noin kahdesta-kolmesta kerrasta. Kuulostaa helvetin vähältä, sitä se toisaalta onkin, mutta tyhjää parempi kuitenkin. Nämä faktat ja tämä tilanne vetävät eittämättä mielen apeaksi, hyvistä puolistaan huolimatta.
Eräpäivän jälkeen
Mitä tämän kaiken jälkeen? En tiedä, se on suuri kysymysmerkki. Ehkä Serpent palaa tuttuun hankmoodymaiseen kaavaansa ja vetää päälleen dekadenssiviittansa, toteuttaen omaa itseään Platonin ideaopin hengessä. Vai kykenisinkö toisenlaiseen, kurinalaisempaan elämään, jossa en antaisi seksuaalisen draivini millään lailla hallita elämääni? Olisiko se mielekästä? Jos ei, miksi minun pitäisi rangaista itseäni? Olenko ansainnut tästä jotain rangaistusta ylipäätään? Vai tulisiko minun viettää aikaa niin sanotusti yksin ja käydä asiaa vielä lisää läpi? Onko asiassa ylipäätään enää mitään läpikäymistä?
Liian monta kysymystä, liian vähän vastauksia. Kun tietää itsensä läpikotaisin, haluista tunnetasolle, reaktioista järkiperäisyyteen, jopa filosofisiin syvyyksiin asti, ei vastaus ole ehkä lopulta kovinkaan vaikea. Jäljelle jääkin lopulta vain moraaliset ja eettiset pohdinnat mikä on “oikein” ja mikä “väärin” – tai onko sellaisia ylipäätään. Yksinhän tänne tullaan ja yksin täältä myös lähdetään.