Satunnainen humala
Ξ March 9th, 2010 | → 2 Comments | ∇ Elo, Pohdinnat |
Satunnainen humala sai ajatukset heräämään elosta ja uudelleenkäynnistymisestä. Ehkä sana “satunnainen” ei ole aivan oikea kuvaamaan tuota humalatilaa, sillä olihan kyseessä varsin suunniteltu elokuva- ja saunailta, mutta varsinaiseen humaltumiseen päätyminen oli sinänsä ennalta suunnittelematonta. Vahinkoa tai ei, siitä juontunut krapulatila sai jälleen kerran raottamaan silmiä elämästä, hieman toisesta kuvakulmasta kuin mitä olen tottunut viime kuukausina tekemään.
Toisinaan täytyy vajota varjoihin, jotta todella ymmärtää miltä valo näyttää. Krapulasta selviytyminen on kuin paluu elävien kirjoihin pitkän ja pimeän talven jälkeen. Kuin keväinen ylösnousemus. Ahdistus, väsymys ja toimimaton olotila eivät ole tavallista minua, mutta toisaalta löysin humalaisesta käytöksestäni myös tuttuja piirteitä, joita en ollut pitkään aikaan kokenut. Jotain se on sekin. Inspiraatio myrkytystilasta.
Ryyppäämisen ja juopottelun ääreltä kirjoittaminen ei tuntuisi oudolta ja edes innostavalta, ellei se olisi lopulta niin harvinaista kuin mitä nykyiseltään on. En edes muistanut millaista on maata päänsärkyisenä, hieman krapulaisena ja kokea kokonainen uupunut sunnuntai lähinnä sohvalla röhnöttäen ja pizzaa ravinnoksi leffojen ääressä nauttien.
En voi sanoa, että tilaa oli ikävä tai että haluaisin kokea saman uudestaan lähitulevaisuudessa, mutta näin tilasta selvinneenä on toisaalta hauska miten tunne veresti muistoja aiemmin dekadentimmästä elämästä. On vaikea kokea alkoholin ja dokailun kutsua, kun kyseinen touhu ei vain nykyään puhuttele samalla tavalla kuin ennen. Liikunta, muiden touhujen ohessa, on tehnyt työnsä ja ehkä jollain tavalla koen asian niin, että aikansa kutakin. Hyvä niin.
on March 13th, 2010 at 15:45
Johtuuko kännäämisen vähentäminen mielestäsi – lisääntyneen liikunnan ohella – lähinnä krapulan aiheuttamasta saamattomuudesta/vitutuksesta, vai onko nousuhumalan antama euforia vuosien varrella menettänyt myös teräänsä? Nämä kaksi seikkaa käsittääkseni näyttelevät usein tärkeää osaa humalahakuisen juomisen vähentämisessä. Toisille krapula ja sen seuraukset käyvät sietämättömäksi, toisille taas se itse humala ei anna enää sitä samaa fiilistä kuin ennen. Ja sitten taas toisilla (tai kolmansilla, heh) tilalle nousee yksinkertaisesti jokin aikaa ja toimintakykyä vaativa aktiviteetti, josta saatava euforia nousee vanhan ryypiskelyn yläpuolelle. Mikään noista ei ole toista huonompi syy juomisen vähentämiseen, kunhan nyt uteliaisuuttani tiedustelen.
Samaan syssyyn voisin udella myös tästä: “Löysin humalaisesta käytöksestäni myös tuttuja piirteitä, joita en ollut pitkään aikaan kokenut.”
Eli onko tämä myös vaikuttanut osaltaan alkoholin käytön vähenemiseen, ts. ovatko nämä humalan pintaan nostamat piirteet negatiivisia, kuten esimerkiksi väärin suunnattu aggressio, välinpitämättömyys, jokin muu? Kyselen ehkäpä aika henkilökohtaisia, mutta toisaalta, aika avoimesti tänne tapaat kaikenlaista joka tapauksessa kirjoitella.
on March 13th, 2010 at 16:01
Hyviä kysymyksiä! Näihinhän on pakko vastata heti.
Krapula ei sinänsä vituta, mutta harvoinpa juonkaan niin holtittomasti, että varsinainen krapula pääsisi yllättämään. Sanoisin, että juominen on kyllä menettänyt viehätystään, joten sitä tulee tehtyä vain harvoin. Kaipa tässä, kuten monessa muussakin asiassa, on kyse monien asioiden summasta. Liikunta, todellakin, on yksi osasyy juopottelun vähenemiseen.
Nautin enemmänkin muutaman oluen yms. tuomasta rentoudesta tai ihan vain joidenkin juomien hyvästä mausta, en niinkään itse humalasta. Ja kaipa tuo kasvanut kamppailulajimentaliteetti on ollut omiaan vaikuttamaan taustalla. En osaa sanoa.
Tuohon jälkimmäiseen on vastattava, että löysin tiettyjä negatiivisia piirteitä itsestäni, joita ei yleensä ilmene kuin humalassa ja silloinkin vain ulkoisten syiden siivittämänä. Eli saatan esim. olla tunteellisempi ja vähemmän rationaalinen kuin selvinpäin, mikä taas voi esiintyä vaikka typeränä humalaisena angstaamisena. En ole niinkään aggressiivinen humalassa, mutta tuota välinpitämättömyyttä voi joskus myös ilmetä. Se ei ehkä niin haittaa, mutta tuollainen typerä angstailu, joskus jopa kiukuttelu, voi olla sellaista mikä ärsyttää itseäänkin, viimeistään jälkikäteen.
Kuten sanottua, kaikkea saa kysyä. Mikään ei kai ole liian henkilökohtaista. Lupaan kyllä vastata vaikka olisi kuinka henkilökohtainen kysymys.