Musta jää
Ξ March 20th, 2010 | → 2 Comments | ∇ Elo, Pohdinnat, Viihde - pelit ja elokuvat |
Katselin lauantai-iltapäivän ratoksi kotimaisen draaman Musta jää. Olin lukenut elokuvasta joskus vuosi pari sitten ja se sai kiinnostukseni heräämään, vaikka en mikään varsinaisen suomalaiselokuvan ystävä olekaan. Kuitenkin draamat, etenkin raskaat ihmissuhde-elokuvat ja tv-sarjat muiden joukossa, kiinnostavat ja tällä saralla suomalaiset ovat tehneet ihan hyviä elokuvia. Aikomukseni ei kuitenkaan ole sen tarkemmin jaaritella itse elokuvasta, vaikka se innoittajana toimikin, vaan sen herättämistä ajatuksista.
Elokuva käsittelee – pähkinänkuoressa – pettämistä, vilppiä ja valheellisuutta, sekä näiden lisäksi tietysti luottamusta. Näinpä ollen leffa muistutti muistutti myös omasta elämästä ja erilaisista kokemuksista, joita on tullut kohdalle elon varrella kerran jos toisenkin, niiden eri muodoissa.
Kommunikaatiosta ja luottamuksesta
Kun kyse on ihmisistä, tai ennenkaikkea ihmissuhteista, avainasemassa ovat tietysti kommunikaatio ja luottamus. Luottamus pätee myös arkisiin asioihin. Aina niistä yksinkertaisista perusasioista lähtien, että kaupan henkilö antaa vaihtorahan oikein takaisin tai että voi luottaa julkisen liikenteen ajokin tulevan paikalle ilmoitettuna aikana. Luottamus nousee tietysti aivan erilaiseen valoon, kun kyseessä ovat läheiset kaveruus- ja parisuhteet.
Kommunikaatio liittyy tietysti myös luottamukseen läheisesti ja sillä voidaan vaikuttaa luottamuksen määrään ja laatuun, varsinaisten tekojen ohella. Menetettykin luottamus on saatavissa takaisin kommunikaation avulla, mutta ilman sitä moinen lienee turha toivo. Kommunikaatiotakin luonnollisesti on monenlaista ja sitä tapahtuu monella tasolla, aina tarkkaan harkituista lauseista, sanoista ja äänenpainosta alitajuiseen kehonkieleen, ilmeitä ja eleitä myöden.
Kommunikaatiovammaisuuksista ja sitä sivuavista aiheista olen kirjoittanut niin monesti aiemminkin, etten aio sivuta aihetta sen enempää. Mutta mikä ihme saa ihmisen hyväksikäyttämään läheisen ja tärkeän ihmisen luottamusta omiin täysin itsekeskeisiin tarkoituksiinsa? Siinä sivussa tietysti luottamuksen tuhoten tai vähintään sitä pahasti vahingoittaen? Olisii naiivia ajatella, ettei esimerkiksi niinkin typerä asia kuin “tilaisuus tekee varkaan” -mentaliteetti. Mutta sekään ei ole lopulta kuin tekosyy, tai välivaihe. Suurempi syy luottamuksen pettämiseen, ja sitä kautta valheisiin ja vilppiin, on aina jossain muualla. Jossain paljon syvemmällä.
Valintoja ja ymmärrysvajetta
Olen miettinyt oman elämäni valintoja ja tapahtumia moneen otteeseen, mutta en ymmärrä aina edes omaa valintaketjuani, saati muiden. Toisinaan kaipaan mahdollisuutta matkustaa ajassa taakse päin ja kysyä itseltäni miksi tein kuten tein, tai miksi aion tehdä sen mitä sitten tulisikin tapahtumaan. Olisin kurja valehtelija, jos väittäisin, etten ole koskaan pettänyt ihmisten luottamusta ja tehnyt moraalisesti vääriä valintoja. Joten voinko todella vaati muilta syitä tai järkeä näihin valintoihin, jos en edes itse tiedä omia syitäni tai ymmärrä omaa käytöstäni?
Ehkä näistä syistä vankka uskoni rehellisyyteen ja luottamukseen ovat kasvaneet viime vuosina. Ehkä näistä samoista syistä halveksun yhä enemmän ihmisiä, jotka eivät kykene toimimaan näiden pelisääntöjen mukaan. Ja, eikä vain ehkä, näistä syistä minua sapettaa myös kohdalleni sattunut epärehellisyys ja luottamukseni hyväksi käyttäminen.
En tiedä onko minulla varaa arvostella ketään, enkä minä sinänsä syyllisiä kaipaa. Mutta ymmärrystä kylläkin. Mikä vie ihmisen pettämään, mikä vie ihmisen uhraamaan luottamuksen? Mikä on se syy ja oliko se kaikki, lopulta, sen uhraamisen arvoista?