Ξ February 6th, 2010 | → 1 Comments | ∇ Elo |
Muutama päivä sitten alkanut stoori jatkuu nyt neljännessä osassaan siitä mihin viimeksi jäin. Vuosikymmenen puoliväli alkaa hahmottua.
2004
Vuosi 2004 alkoi siinä missä mikä tahansa muukin vuosi. Vielä alkuvuodesta en osannut edes arvata millaiseen käännekohtaan olisin valumassa vuoden edetessä pidemmälle. Itse asiassa, ollakseni rehellinen, en muista koko alkuvuoteen liittyvän mitään erityistä tapahtumaa. Ehkä pois lukien vain pääsiäisen ajankohdalle osuvaa Inferno-festivaalia Oslossa, Norjassa, jossa kävinkin tuona vuonna silloisen tyttöystäväni, eli toisen avovaimoni kanssa.
Toden totta, tuolloin asuinkin jo toisen pitkän parisuhteeni paremman puoliskon kanssa yhdessä, osittain käytännön syistä. Niin tai näin, yhdessä asuminen ei takaa onnea, kun palasista osa on kadoksissa. Tähän väliin on ironisella tavalla hauskaa muistella samaisen exäni hienoa ilmaan heitettyä kysymystä:”Kumpi loppuu aiemmin, rakkaus vai seksi?”
Vastauksen kaksijakoisuuden ymmärsin vasta myöhemmin, mutta on ironista, että tärkeimmän läksyni seksin ja etenkin oman seksuaalisuuteni suhteen sain sen, siis seksin, poissaolon loistamisen muodossa. Kun kumpikin parisuhteen puoliskoista ruopi eri suuntiin, ei ollut vaikea arvata miten asiassa kävi.
Toinen merkittävä muutos saman vuoden syksynä oli Choy Lee Fut kung fu -harrastuksen loppuminen, tai oikeastaan vaihtuminen elämäni kolmanteen kamppailulajiin, Tang Lang kung fuun. Nelivuotinen taival sinänsä hauskan, mutta seuratoiminnaltaan vammautuneen lajin parissa vaihtui kuin itsestään lähtiessäni erään ystäväni vetämään lajiin. Ystäväni, jonka taidot, lahjakkuuden ja innon harrastusta kohtaan oli tullut tutuksi jo CLF:n puolelta.
Muutokset eivät kuitenkaan loppuneet tähän, kuten seuraava teksti paremmin avartaa.
Ξ February 5th, 2010 | → 0 Comments | ∇ Elo |
Menneen vuosikymmenen muistelujatkumo jatkuu edellisestä osastaan kolmannen turinasession muodossa.
2003
Alkuvuosi toi mukanaan uuden asunnon eron päätteeksi. Olin jälleen erran
kimppakämppätilanteessa, itse asiassa nyt jo neljättä kertaa, ja nyt rään
toisen hyvän ystäväni kanssa. Naisrintamalla ei ehtinyt hiljaista olla, vaan palaset loksahtivat kohdalleen kuin itsekseen. Melkein liiankin kanssa, sillä tuulet puhalsivat reippahasti ja asiat etenivät enemmän kuin omalla painollaan. Varsin pian olin elämäni tärkeän naisen, numero 2, kohdalla tekemässä tärkeintä valintoja.
Aika kultaa muistot, kuten sanonta käy. Tuostakin vuodesta tuntuu olevan vain lämpimiä muistoja. Tuore parisuhde kukoisti ja kesä tarjosi reissuja. Tein muutaman hyvän ystäväni kanssa lähempää tuttavuuta Prahan kaupungin kanssa nauttien kaupungin kulttuurillisesta tarjonnasta muun muassa ruoan, hyvän oluen ja satunnaisen vaeltelun merkeissä. Vihdon ymmärsin kaupungin maineen matkailun koheena ja taiteilijoiden tyyssijana. Pienen palasen sydämestäni jätin itsekin tuolloin tuohon vanhaan kulttuuririkkaaseen paikkaan.
Kesä 2003 oli myös ensimminen kertani Saksan Wacken-metallifestivaaleilla. Nyt katseltiin bändejä ison kaavan malliin ja siinä sivussa myös juovuttiin elokuun lämpimissä tuulissa saksalaisen mallasjuoman parissa. Näin jälkikäteen onkin hieman ironista, miten yhdistän sekä Prahaan että myös Wackeniin sydänsuruja, jotka tulisin kokemaan vasta puoli vuosikymmentä myöhemmin.
Ξ February 4th, 2010 | → 5 Comments | ∇ Elo |
Jatkan menneiden muistelua, jota aloitin edellisessä tekstissäni, parin sitä seuranneen vuoden osalta.
2001-2002
Seuraavat pari vuotta sisälsivät varsin vähän mitään muutoksia; elo oli lähinnä tasaista parisuhdeonnea, edelleen samassa työpaikassa työskentelyä, edellä mainittua kung fun kanssa puuhastelua ja bänditouhuja. Jossain vaiheessa tosin kyllästyin jo edesmenneen Nightside-yhtyeen laiskanpulskeaan treenailuun ja poistuin bändin riveistä, keskittyen sen jälkeen vain Annihilatuksen kanssa pakerteluun.
Elämä, muistaakseni, oli pitkälti hyvin mukavaa ja turvallista rutiinia monien asioiden osalta. Opintolainat tulivat maksetuiksi, töitä riitti tasaisesti eikä parisuhderintamalla tarvinnut käydä läpi suuria karikoita, ainakaan ennen vuoden 2002 loppua. Näille vuosille merkittävintä – suhteen ulkopuolella – taisi olla kirjoituspuuhien aloittaminen Imperiumi.net-sivustolle, joka samalla merkkaisi myös suurinta selkeintä muutosta kirjoitustouhuilleni.
En lähde arvuuttelemaan mikä vuodessa 2002 toi muutoksen parisuhteeseen, mutta vuoden loppuun mennessä aiemmin hyvin toiminesta suhteesta oli jäljellä vain savuava raunio. Mitä muistan kyseisestä vuodesta, kaikki muu tuntui menevän hyvin ja kivasti, mutta ilmeisesti netin ihmeelliset mahdollisuudet toivat silloiselle naiselleni uuden miehen netin syövereistä. Enkä minä itsekään ollut mitä parhain poikaystävä noihin
aikoihin.
Ξ February 3rd, 2010 | → 2 Comments | ∇ Elo |
Kuten jo aiemmin enemmän tai vähemmän pohdiskelin, ja muistaakseni myös lupailin, ajattelin sukeltaa omiin muistelmiini ja mietelmiini mitä
kaikkea viime vuosikymmenellä tapahtui henkilökohtaisella tasolla. En niinkään tiedä kiinnostaako nämä kurkistukset ketään, alkuun edes itseäni, mutta mitä enemmän asiaa pohdin ja puntaroin, sitä enemmän aloin innostua oman historiani tonkimisesta.
Ehkä ajatus on täysin typerä ja kuolleena syntynyt, mutta idean innostaessa yhä enemmän ja enemmän, en voinut vastustaa kiusausta ryhtyä kronologiseksi itsensäpaljastaksi. Erästä klassikkoleffaa lainatakseni:”Here goes nothing…”
Koska lopullisesta rustauksesta tuli aivan liian pitkä yhdeksi postaukseksi, jaoin sen useaan osaan, käytännössä miltei täysin vuosien mukaan. Seuraava postaukseni siis jatkaa suoraan tästä.
2000
Mistä aloittaisin? Luontevasti varmaankin juuri vuodenvaihteesta. Vuosituhannen vaihtuessa taisin vielä asua hyvän ystäväni kanssa kimppakämpässä aivan Turun keskustan sydämessä. Reilun 80 neliömetrin kolmio oli keskeisellä paikalla, myös viikonloppuisten yökyläilijöiden
mielestä. Itse vuodenvaihde meni rauhallisesti, jopa siinä määrin, ettei sitä varmasti olisi edes mieltänyt ”suureksi vuosituhatluvun vaihtumisen
juhlaksi”. Tuolloisella, ensimmäisellä varsinaisella tyttöystävällä oli varmasti asian kanssa tekemistä.
Vuodenvaihde merkkasi myös nykyään jäissä olevan yhtyeeni Annihilatuksen ensimmäisen demonauhoitteen tekemistä ja myöhemmin samana vuonna demokasetti myös näki päivänvalon. Kuukausien kuluessa parisuhteeni kulki mukavia raiteita eteenpäin ja muutin edellä mainitun neidin kanssa saman katon alle, antaen näin alun elämäni ensimmäiselle avoliitolle.
Asiaa jälkikäteen tarkasteltuna, tuo kyseinen vuosi taisi olla monessa muodossa merkityksellisempi kuin edes sitä silloin tajusin. Elokuussa nimittäin aloitin myös elämäni toisen kamppailulajiharrastuksen: Choy Lee Fut kung fun peruskurssin. Jälkiviisaana on helppo havaita, että monet uudet tuulet ja ”saavutukset” puhalsivat elämässäni tuona vuonna, jolloin neljännesvuosisata taaperrusta tällä planeetalla tuli täyteen.
« Previous Page