Apinakehästä
Ξ February 18th, 2010 | → 2 Comments | ∇ Elo |
Onkin jo viikko livahtanut viime kirjoitusrupeamasta, joskin tauko ehkä teki hyvää moniosaisen muistelosession jälkeen. Vaan pään toimiessa suoliston lailla on aika taas tyhjentää jäteastiaansa uusilla ajatuksilla, freesinä ja tavallaan myös nollautuneena.
Tämänkertainen pohdintakirjoitus on oikeastaan parinkin eri aiheen yhteenliittymä, jossa kaksi aluksi toisistaan riippumatonta asiaa fuusioitu päässäni lopulta yhdeksi, miltei samaksi aiheeksi. Ehkä parempi niin, ettei tarvitse ensin kirjoittaa yhdestä ja sitten perään toisesta aiheesta.
Apinakehä
Kaikki sai alkunsa luettuani kiinnostavan artikkelin ns. monkeyspherestä, jonka sujuvasti ja suoraan apinakehäksi tässä yhteydessä käänsin. Mikäli artikkeli kiinnostaa tarkemmin, suosittelen lämpimästi lukemaan kyseisen englanninkielisen jutun alusta loppuun asti. Säästäkseni kuitenkin hermojanne ja aikaanne, tiivistän idean kuitenkin lyhyesti tähän omin sanoin.
Monkeysphere-käsitteellä tarkoitetaan sitä ihmismäärää, jonka me kykenemme käsittelemään ihmisyksilöiksi, siis oikeiksi ihmisiksi luonteenpiirteitä ynnä muita ominaisuuksia myöden. Kaikki sen ulkopuolelle jäävä on lopulta vain nimiä, numeroita, käsitteitä ja niin edelleen. Toisin sanoen niitä ihmisiä, joiden kohtalosta emme oikeasti välitä, joista emme tiedä tai joista emme ehkä haluakaan tietää sen enempää.
Esimerkkeinä käytettiin niin maailman toisella puolella olevia tuntemattomia ihmisiä tai niinkin “läheisiä” tapauksia kuin vaikkapa pihasi roska-astiat tyhjentäviä roskakuskeja ynnä muita anonyymejä tapauksia, joita et henkilökohtaisesti tunne. Artikkelissa myös tarkasteltiin ihmisten erilaista käytöstä tuttuja ja toisaalta tuntemattomia kohtaan, varsin kiehtovasti, voisin sanoa ja lopputulokset olivat ehkä itsestään selviä, myös yllättäviä. Kuten sanottua, jos aihe kiinnostaa tarkemmin ja kielipäätää riittää, suosittelen lukemaan koko artikkelin läpi omalla ajallaan.
Sosiaaliset mediat
Toinen, itse asiassa hieman aiemmin viikolla löytämäni ilmiö tuli vastaan kuin puolivahingossa selatessani Facebookia. Ilmiö on ehkä hieman harhaanjohtava sana, mutta älkäämme antako sen häiritä. Selatessani eräiden ihmisten kuvia, kommentteineen, törmäsin hauskaan piirteeseen. Seurustelevilla ihmisillä on monesti, ymmärrettävästi, kommentteja myös omilta siipoiltaan, joissa sitten esimerkiksi hehkutellaan ja söpöstellään omalle hanimussukalleen. Kehutaan toisen kuvaa ihanaksi, söpöksi, kauniiksi tai sitten muuten vaan kommentoidaan kuva sydämin, hymiöin tai muine kauniine virtuaalieleineen.
Eikä tässä kaikessa tietystikään ole mitään vikaa. Päin vastoin.
Mutta paletti muuttuu toisenlaiseksi, kun kommentoijana onkin exä. Tietysti yleensä exät eivät näitä kuvia kommentoi, ainakaan moisin sanankääntein, mutta entäpä jos kommentti on jätetty kun suhde vielä oli voimissaan? Tai vielä parempaa: onko kommentti poistettu jomman kumman ex-suhteilijan toimiesta, koska nykytilassa vastaava kommentti ei ehkä enää tunnukaan sopivalta?
Näistä syntyy helposti kiusallisia tilanteita, ilman uuden/nykyisen siipan mustasukkaisuuttakin. Eikä asia varsinaisesti parane, vaikka exät eivät olisikaan kavereita, sillä siltikin kommenttien siivouksessa on oma kiusallisuutensa ja jos niitä ei halua poistaa, niin ovatpahan siellä ainakin muistuttamassa tästä exästä, joka ei useasti sekään ole haluttu vaihtoehto. Molempi pahempi, siis.
Tämä kaikki ei ole tietysti vain Facebookin – tai muun vastaavan sosiaalisen median syytä, sillä tekijöinä ovat ihmiset itse missä tällaiset mediat ovat vaan työkaluja. Lopulta ero ei ole sen suurempi kuin vaikka ex-siipalta saatu lahja, joka on edelleen käytössä, mutta harvapa meistä taitaa sen takia heittää hyviä alusasuja roskiin, että ne on saatu lahjaksi nyttemmin kettumaiselta exältä. Erona tietysti onkin se, että näissä esineissä ei tarvitse kenenkään pärstää tai nimeä katsoa, joten esineen historiallinen taakkakin on helpompi unohtaa.
Unohdus, mikä ihana tekosyy.
Langat yhteen
Mikä sitten yhdistää näitä kahta asiaa, apinakehää ja sosiaalisia medioita? Vähemmän yllättävästi: käytös. Kun ihmisestä tulee toiselle exä, tai vaikka ihan vain entinen kaveri, tuttu tai muuten vaan vähemmän läheinen ja merkityksellinen ihminen, hän putoaa helposti tästä apinakehästä pois. Exät ovatkin siinä räikeimpiä esimerkkejä, sillä siinä missä ennen yksi on ollut toiselle se Elämän Tärkein Ihminen, hän saattaa nykymuodossaan olla vain yksi kusipää muiden joukossa.
Me siis putoamme toistemme apinakehästä ajan myötä helposti – liian helposti, jopa. Toisaalta, miksipä sitä ketään pitämään apinakehässään jos eivät sinne kuulu. Exäthän ovat lopulta ihan syystä niitä exiä, pahamaineisia exiä.
Odotankin jo suoranaisella innolla, kuriositeettisyistä toki, millaiseksi Facebook ja muut vastaavat mediat menevät tulevaisuudessa, kun niiden käytön aikana tutustuneet ja pariutuneet ihmiset tuskailevat yhteisten matkakuvien ja muiden vastaavien osalta. Miten silloin käykään kaikille “olet ihana pupuseni <3” -kommenttien kohdalla, kun taustalle on eksynyt kierros tai pari pettämistä, avioero tai muuta vastaavaa?
on February 19th, 2010 at 00:37
Itse en ole ikinä tajunnut ylipäätään muruttelun ja puputtelun ideaa.Viimeisimmän exäni suututin pahasti seurustelun aikana, kun hän minua jollain mielestään söpöllä hellittelynimellä erehtyi kutsumaan ja minulla ei pokka pitänyt. Parempi aina, jos toteaa suoraan mitä kelaa eikä koita pukea sitä yliromanttiseksi lässytykseksi. Kommentti tyyliin “sulla on hyvä perse” kestää päivänvalon vielä eronkin jälkeen facebook-kuvankin alla. Vaikka ex olisi kuinka kusipää, niin se on luultavasti fakta, joka ei katoa. Ainakaan kuvasta.
on February 22nd, 2010 at 12:50
Sama vika, sama tapa. En ole itse osannut, ehkä pahemmin kaivannut tuollaista ns. hellittelynimittelyä, joskaan en sitä nyt varsinaisesti katso kieroonkaan. “Maassa maan tavalla”, jos nyt maan korvaakin tässä sanalla parisuhde tai siippa. Tärkeintä tietysti, että molemmat ovat ns. samalla sivulla asian suhteen.
Pakko on myös yhtyä tuohon kommenttiasiaan; näinhän se menee. Tietyt faktat eivät häviä, vaikka kohteesta ei niin jälkikäteen enää välittäisikään.