Kurkistus vuosikymmeneen: 2000-2009 osa III

Ξ February 5th, 2010 | → 0 Comments | ∇ Elo |

Menneen vuosikymmenen muistelujatkumo jatkuu edellisestä osastaan kolmannen turinasession muodossa.

2003

Alkuvuosi toi mukanaan uuden asunnon eron päätteeksi. Olin jälleen erran
kimppakämppätilanteessa, itse asiassa nyt jo neljättä kertaa, ja nyt rään
toisen hyvän ystäväni kanssa. Naisrintamalla ei ehtinyt hiljaista olla, vaan palaset loksahtivat kohdalleen kuin itsekseen. Melkein liiankin kanssa, sillä tuulet puhalsivat reippahasti ja asiat etenivät enemmän kuin omalla painollaan. Varsin pian olin elämäni tärkeän naisen, numero 2, kohdalla tekemässä tärkeintä valintoja.

Aika kultaa muistot, kuten sanonta käy. Tuostakin vuodesta tuntuu olevan vain lämpimiä muistoja. Tuore parisuhde kukoisti ja kesä tarjosi reissuja. Tein muutaman hyvän ystäväni kanssa lähempää tuttavuuta Prahan kaupungin kanssa nauttien kaupungin kulttuurillisesta tarjonnasta muun muassa ruoan, hyvän oluen ja satunnaisen vaeltelun merkeissä. Vihdon ymmärsin kaupungin maineen matkailun koheena ja taiteilijoiden tyyssijana. Pienen palasen sydämestäni jätin itsekin tuolloin tuohon vanhaan kulttuuririkkaaseen paikkaan.

Kesä 2003 oli myös ensimminen kertani Saksan Wacken-metallifestivaaleilla. Nyt katseltiin bändejä ison kaavan malliin ja siinä sivussa myös juovuttiin elokuun lämpimissä tuulissa saksalaisen mallasjuoman parissa. Näin jälkikäteen onkin hieman ironista, miten yhdistän sekä Prahaan että myös Wackeniin sydänsuruja, jotka tulisin kokemaan vasta puoli vuosikymmentä myöhemmin.

 

  • Luola

    Blogi ajatuksenvirralle elämästä, ihmissuhteista ja ihmisten käytöksestä.
  • Viimeisimmät kommentit

  • Viimeisimmät tekstit

  • Tagit