Kurkistus vuosikymmeneen: 2000-2009 osa I

Ξ February 3rd, 2010 | → 2 Comments | ∇ Elo |

Kuten jo aiemmin enemmän tai vähemmän pohdiskelin, ja muistaakseni myös lupailin, ajattelin sukeltaa omiin muistelmiini ja mietelmiini mitä
kaikkea viime vuosikymmenellä tapahtui henkilökohtaisella tasolla. En niinkään tiedä kiinnostaako nämä kurkistukset ketään, alkuun edes itseäni, mutta mitä enemmän asiaa pohdin ja puntaroin, sitä enemmän aloin innostua oman historiani tonkimisesta.

Ehkä ajatus on täysin typerä ja kuolleena syntynyt, mutta idean innostaessa yhä enemmän ja enemmän, en voinut vastustaa kiusausta ryhtyä kronologiseksi  itsensäpaljastaksi. Erästä klassikkoleffaa lainatakseni:”Here goes nothing…

Koska lopullisesta rustauksesta tuli aivan liian pitkä yhdeksi postaukseksi, jaoin sen useaan osaan, käytännössä miltei täysin vuosien mukaan. Seuraava postaukseni siis jatkaa suoraan tästä.

2000

Mistä aloittaisin? Luontevasti varmaankin juuri vuodenvaihteesta. Vuosituhannen vaihtuessa taisin vielä asua hyvän ystäväni kanssa kimppakämpässä aivan Turun keskustan sydämessä. Reilun 80 neliömetrin kolmio oli keskeisellä paikalla, myös viikonloppuisten yökyläilijöiden
mielestä. Itse vuodenvaihde meni rauhallisesti, jopa siinä määrin, ettei sitä varmasti olisi edes mieltänyt ”suureksi vuosituhatluvun vaihtumisen
juhlaksi”. Tuolloisella, ensimmäisellä varsinaisella tyttöystävällä oli varmasti asian kanssa tekemistä.

Vuodenvaihde merkkasi myös nykyään jäissä olevan yhtyeeni Annihilatuksen ensimmäisen demonauhoitteen tekemistä ja myöhemmin samana vuonna demokasetti myös näki päivänvalon. Kuukausien kuluessa parisuhteeni kulki mukavia raiteita eteenpäin ja muutin edellä mainitun neidin kanssa saman katon alle, antaen näin alun elämäni ensimmäiselle avoliitolle.

Asiaa jälkikäteen tarkasteltuna, tuo kyseinen vuosi taisi olla monessa muodossa merkityksellisempi kuin edes sitä silloin tajusin. Elokuussa nimittäin aloitin myös elämäni toisen kamppailulajiharrastuksen: Choy Lee Fut kung fun peruskurssin. Jälkiviisaana on helppo havaita, että monet uudet tuulet ja ”saavutukset” puhalsivat elämässäni tuona vuonna, jolloin neljännesvuosisata taaperrusta tällä planeetalla tuli täyteen.

 

  • Luola

    Blogi ajatuksenvirralle elämästä, ihmissuhteista ja ihmisten käytöksestä.
  • Viimeisimmät kommentit

  • Viimeisimmät tekstit

  • Tagit