Ξ January 31st, 2010 | → 2 Comments | ∇ Elo |
Sain tähän tekstiin idean alunperin jo joskus viime keväänä, mutta syystä tai toisesta aihe on jäänyt roikkumaan. Yleensä tietysti syynä on ollut se, että mielessä on ollut ajankohtaisempia aiheita tai sitten en ole mukamas vain ehtinyt kirjoittamaan. Se selityksistä. Aihe on aina yhtä ajankohtainen ja sen verran universaali, etten koe ajalla olevan suurtakaan merkitystä tällaisen ajatusrömpsyn suhten.
Hyvät, pahat ja rum… neutraalit.
Seuraava ajatuskuvioni perustuu ennen kaikkea itseanalysointiin ja havaintoihin omasta itsestä. Meissä kaikissa on erilaisia piirteitä, niin huonoja, hyviä kuin objektiivisesti ajatellen täysin neutraaleitakin. Huonoja piirteitä yleisesti ottaen ovat esimerkiksi epärehellisyys ja äärimmäinen itsekeskeisyys. Hyviä puolia taas vaikkapa hyvä huumorintaju ja vähemmän yllättävästi rehellisyys.
Neutraalit asiat ovat astetta hankalampi luokitella. Suorapuheisuus kun voi aiheuttaa sekä hyviä, että huonoja tuntemuksia, eli näin ollen edustaa sekä hyvää tai huonoa piirrettä. Tällaiset itse luokittelen kuitenkin neutraaleiksi piirteiksi, vaikka esimerkiksi juuri kyseisen piirteen hyväksi ihmisessä laskenkin. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse sanoa, vaikka rehellisesti sitä mieltä olisikin ja monesti parhaat puolet ihmisestä tulevatkin esiin siten, että ihminen yhdistää hyviä ja huonoja puolia toisiinsa onnistuneella tavalla.
Huomioita itsestä
Aivan kuten muista ihmisistä, löydän itsestäni paljon piirteitä, joista en pidä tai ainakaan välitä. Ominaisuuksia, joiden haluaisin joko puuttuvan tai ainakin olevan toisin. En ole kuitenkaan sen täydellisempi tai parempi ihminen kuin muutkaan, eikä ihminen suoranaisesti luonteelleen mitään voi. Tavoilleen ja käytöksilleen kylläkin, ja niihin oikeastaan seuraava tämä kirjoitukseni liittyykin.
En lähde erittelemään millaisista piirteistä itsessäni en pidä, sillä olen huonoin mahdollinen olento oman itseni ulkopuoliseen tarkasteluun ja objektiiviseen havainnointiin. Osa piirteistä olisi varmasti sellaisia neutraaleja, jotka pois riisumalla tekisivät minusta varmasti myös tylsemmän ja vähemmän persoonallisen tapauksen.
Olipa piirre sitten millainen tahansa, sen kanssa käydään läpi kärjistäen neljä vaihetta, ja näkemykseni mukaan seuraavassa järjestyksessä:
- havainnointi
- hyväksyminen
- ymmärrys
- hyödyntäminen
Havainnointi
Ennen kuin mitään ominaisuutta, piirrettä tai taipumusta voidaan mitenkään käyttää, se täytyy luonnollisesti huomata eli havainnoida. Jos esimerkiksi yksilöllä on taipumus patologiseen valehteluun, tai vaikkapa minun tapauksessani runsaaseen puhumiseen, on tärkeintä luonnollisesti huomata tuo piirre. Huomaaminen vo itulla niin muiden ihmisten kautta kuin itsestäänkin. Yleensä kuitenkin ympäristö on paras mahdollinen peili omasta toiminnasta. Huomaat kyllä, ennen pitkää, jos sinussa on joku piirre, mistä muut eivät pidä. Kun tämä taipumus on havainnoitu, voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen: hyväksymiseen.
Hyväksyminen
Vaiheista hyväksyminen on kenties koko paletin vaikein, tai ainakin negatiivisten piirteiden kohdalla. Kun itsestä löytää piirteitä, joita on vaikea niellä, niiden mieltäminen osaksi itseä voi viedä aikansa. Ei liene tavatonta, jos ensin näitä piirteitä pyritään kieltämään tai toivotaan näitä pois katoaviksi, aivan kuin luonne voisi muuttua, etenkään yhdessä yössä.
Kun todisteet puhuvat päivänselvää kieltään, on parasta vain hyväksyä totuus ja oppia elämään sen kanssa. Hyvissä ja neutraaleissa piirteissä asia on yksinkertaisempi. Negatiivisten asioiden suhteen pitää vain niellä pala kurkussa ja mennä eteenpäin. Seuraavana vaiheena onkin ymmärrys.
Ymmärrys
Vaiheena ymmärrys tuntuu ehkä hieman oudolta omassa lokerossaan, mutta olen eriyttänyt sen muista kohdista siksi, että piirteiden esiintyminen ja toimintamekaniikka ovat kuitenkin oma lukunsa – etenkin sellaisten piirteiden kohdalla, joita itsestään ei entuudestaan edes tiennyt, tai varsinkaan ymmärtänyt.
Kun on havainnoitu itsessä jokin itselle uusi ominaisuus tai piirre, ja sitten hyväksytty se, on tärkeää ymmärtää miten tämä tulee esiin ja miten se käytännössä vaikuttaa. Jos vaikkapa olet huomannut olevasi krooninen liioittelija, on hyvä ymmärtää millaisissa tilanteissa se tulee esiin, millaisia reaktioita se herättää muissa ja mitkä ovat sen seuraukset. Ärsyttääkö se ihmisiä? Huvittaako se heitä? Vai onko tuon tavan tai piirteen saama vastaanotto neutraalia?
Mitä paremmin ymmärtää omia luonteenpiirteitään ja käytöstään, sitä lähempänä ollaan paketin viimeistä vaihetta: hyödyntämistä.
Hyödyntäminen
Omalla tavallaan kokonaisuuden vähäpätöisin vaihe on piirteen tai ominaisuuden hyödyntäminen, mutta yhtä kaikki olennainen osa kehittymistä. Hyödyntämisellä voidaan tässä yhteydessä tarkoittaa niin hyvän ominaisuuden käyttöönpanoa kuin myös ikävästä tavasta tai piirteestä eroon pääsemistä, tai ainakin lieventämistä.
Edellistä liioitteluesimerkkiä jatkaen. Jos tunnistat itsessäsi omasta mielestä ikävän tavan kertoa kalajuttuja ja värittää näitä tolkuttomasti, voi viedä ensin aikaa hyväksyä moinen ominaisuus, vaikka siitä sinulle mainittaisiinkin. Kun ymmärrysvaihe on käyty läpi, voi pohtia miten tätä piirrettä voisi itsestään hioa pois. Tai vaihtoehtoisesti: miten tehdä siitä hauska ja humoristinen piirre. Jos sinussa on tarinankertojan vikaa, kalajuttumaisessa stoorinveistelyssä ei ole mitään negatiivista.
Vastaavasti, positiivisen piirteen kohdalla voisi miettiä miten hyödyntää ominaisuutta tai taipumusta työ- tai harraste-elämässä, tai edes sosiaalisissa kuvioissa. Ymmärrys omista lahjakkuuksista ja sitä kautta edistyminen omien piirteiden hyödyntämiseen voi olla pitkällä aikajänteellä melkoinen voimavara.
Loppukaneetti
En väitä, että lopulta ymmärtäisin mitään ihmisten psykologiasta tai käytöksestä – saati mistään muustakaan sen suuremmin. En ole käynyt alan kouluja tai lukenut kirjoja, mutta ehkä kuvittelen jotain oppineeni omasta itsestäni.
Meissä jokaisessa, väitän, on ominaisuuksia, piirteitä ja taipumuksia, hyvässä ja huonossa, joita emme ole tunnistaneet, tai joiden kohdalla elämme kielteisyydessä tai vailla ymmärrystä. Tai ehkä jopa ymmärrämme, mutta emme osaa hyödyntää näitä rakentavasti tai omaa kehitystämme mukaillen.
Tutkikaa itseänne ja ympäröivää maailmaa. Kuka tietää mitä kaikkea löydämme. Henkilökohtaisella tasolla toivon joskus löytäväni itsestäni sen paremman ihmisen, joskaan hyvästä ihmisestä en sitten sanoisi omakohtaisesti rahtuakaan.
On suorastaan naurettavaa miten monesti olen samasta asiasta kirjoittanut ja miten vähän olen asialle voinut tai halunnut tehdä. Kyse on tietysti aikavarkaasta, jonka sallin käydä kylässä ryöstelemässä minuutteja ja tunteja, milloin mistäkin kohtaa, milloin milläkin tavoin. Siispä kirjoittelu on jäänyt taas odottamaan parempaa aikaa. Aikaa, jota ei milloinkaan tunnu olevan.
Asiaan ei auta tekemisen lisääntyminen, ja vieläpä mielekkään sellaisen. En aikuisten oikeasti tarvitsisi yhtään harrastusta lisää, enkä mitään muutakaan sellaista, johon aikaa voisin tuhlata, mutta nämähän ovat tietysti monesti kaikkea muuta kuin järjenasioita. Mies tekee mitä miehen täytyy tehdä.
Jos uusi aloittamani kamppailulajiperuskurssi viekin vain muutaman hassun tunnin viikossa, oman aikasyöverinsä luo sosialisoituminen, eikä vähimmässä määrin “se toinen puolisko”. Tuntuu julmalta edes ajatella, että yksin aikaa olisi enemmän. Haluan aikaa, mutta millä hinnalla?
Tietyllä tavalla olenkin onnellinen kuin NFL eli tuttavallisemmin jenkkifutis saavuttaa kauden päätöksensä puolentoista viikon päästä. On enää vain kolme ottelua katsottavana, joista kaksi on jo esitetty ja jäljelle jäävistä esittämättä on vain itse päätösottelu eli Super Bowl. Tuosta ainoasta penkkiurheiluharrastuksestani irtoaa heti useampikin tunti viikossa, jonka voin käyttää niin elokuviin, pelaamiseen tai kirjoittamiseen. Liikuntaa, kun en näillä nykytuntimäärillä tohdi enää lisätä; hyvä, kun pysyn nytkin riittävän energisenä tähän kaikkeen mikä kiinnostaa ja motivoi.
Toivon uskottavuuteni nimissä, että tämä on viimeinen kitinä aiheesta pitkään aikaan. En sano “ikinä”, sillä siihen en usko itsekään. En yksinkertaisesti koe, että minulla on niin suurta paloa tai palavaa tarvetta kirjoittaa, että sen edestä saisivat muut ajankäyttökeinot väistyä. Prioriteetit kunniaan, sillä kuten muistan aivan liian usein muitakin ihmisiä muistuttaa aikaporun yllättäessä: aika on vain järjestelykysymys.
Kuten valitin aiemmassa kirjoituksessani, on aika ollut kortilla kirjottamisen suhteen. Tuosta syystä myös likuntamerkintöjeni tekeminen on viivästynyt heti vuodenvaihteesta tammikuun loppupuolelle asti. Vaikka edellisestä liikuntamerkintöjen kerrasta onkin jo aikaa, itse kuntoilu ei ole ollut tauolla missään vaiheessa. Itse asiassa, käytännössä päin vaston, sillä palasin vuodenvaihteen myötä niin sanotulta massakaudelta takaisin normaaliin rytmiin eli lenkkeilyyn voimatreenin ohella.
Lisääntyneen kuntotreenin myötä olo onkin kenties entistä virkeämpi, vaikka kroppa toisinaan väsyneeltä tuntuukin. Tälle kuluneelle viikolle kuntoilukertoja kertyi viisi aiotun kuuden sijaan ja samoissa luvuissa taisi viime viikko luoviutua. Edessä on näiden lisäksi uusia suunnitelmia, mutta niistä tunnelmia myöhemmin.
Kilot ja rasvarosentit
Pikainen kurkistus lukuihin lienee paikoillaan, ihan jo omien treenipäiväkirjamerkintöjen vuoksi. Parin viikon takaisessa kehonkoostumusmittauksessa luvut näyttivät tältä:
04.01.2010
* ikä 34 v.
* paino 87,4 kg
* rasva% 14,6%
* rasvamassa 12,8 kg
* lihasmassa 70,9 kg
* TBW 51,2 kg
* metabolinen ikä 19
* BMI 29,5
* BMR 9092 kJ / 2173 kcal
Lihasmassaa ei siis ole tullut aivan odotetulla tavalla, kun taas rasvaa on kertynyt senkin edestä. Tuosta painosta on tätä kirjoitaessa tultu pari kiloa alaspäin, joka on enemmän kuin ehdin edes toivoa. Tällä tahdilla mentäessä niin sanottu kesäkunto on saavutettu huomattavasti aiemmin kuin mitä olisin tohtinut koskaan odottaa. Aika näyttää pitääkö tahti kutinsa ja kuinka paljon vaihtunut ruokavalio sekä uudellen alkanut lenkkeily muuttavat lukuja.
Referenssilukuja tulevaisuutta varten
Itse painojen suhteen saavutin kaksi kolmesta asettamastani tavoitteesta ja näistäkin kolmannen osittain. Vain oma painotavoitteeni jäi selvästi alle asetetusta 90 kg:sta, painaessani parhaimmillaan vaivaiset 88kg. Mutta mitä tulee itse vuodenvaihteen kunniaksi haettuihin ”maksimeihin”, niin maastavedossa (mave) sain mitä tavoittelinkin 140 kg sarjapainojen suhteen ja parhaimmillaan ehdin tehdä 8 x 145 kg. Jonkinlaista maksimia tavoitellessani ennen väliin otettua kevyttä viikkoa sain yhdelle toistolle 160 kg, jota enempää en edes uskaltanut koettaa – kiitos hassunhauskan pimenemisen suorituksen puolivälissä. Ilmeisesti rajoilla käytiin turhankin kirjaimellisesti.
Penkkitulos oli tavoitteiden suhteen pettymys. En päässyt lähellekään asettamaani tavoitetta eli 85 kg sarjapainoja, mutta lohdutuksena sentään
ns. ykkösen sain sentään noilla painoilla kiskottua. Kolmannen tärkeän pääliikkeen, kyykyn, osalta en maksimeja päässyt koittamaan, kun kahta varmistajaa on hieman hankalampi paikalle aina haalia. Näin ollen tyydyn vain mainitsemaan sarjapainotuloksen, jossa ennen vuoden vaihtumista puolella saavutin reilut 160 kg ja joka kuluneella viikolla nousi vielä 170 kg:aan kahdeksalla toistolla.
Tavoitteet ensi vuodelle
Tuntuu eittämättä hieman koomiselta miettiä ensi vuotta, kun menossa on vasta tammikuun puoliväli, mutta jonkinlaisia välitavoitteita on hyvä asettaa seuraavaan vuodenvaihteeseen. Penkin suhteen pyrin saamaan maagisen satasen rikki vuoteen 2011 mennessä ja sarjapainotkin kulkemaan jossain 90 kg:n tietämillä. Maven suhteen maksimitavoitteeksi otan 30 kg:n korotuksen eli 190 kg ja kyykyn osalta mietin vain sarjapainoja. Pyöreät 200 kg tuntuisi hyvältä tavoitteelta vuoden päästä.
Kokonaisuutena, hieman kauempana, tavoittelen 500 kg yhteistulosta näiden kolmen pääliikkeen osalta. Tähän päälle tavoitteeksi sitten vähintään puolimaratoni (tai vastaava, hieman pidempi matka) ja joskus tulevaisuudessa sitten se varsinainen maratonjuoksu. Aika näyttää mihin asti keho venyy ja miten tässä pysytään terveenä. Lisää uusista treenikuvioista seuraavassa kuntoilukirjoituksessa.
Ξ January 14th, 2010 | → 0 Comments | ∇ Elo |
Yhä uudelleen ja uudelleen törmään kiireen kierteeseen. Huomaan ajan loppuvan milloin sieltä, milloin täältä ja asiat ikään kuin kamppailevat elintilastaan ja huomiosta. Olen ahtanut arkeni taas niin täyteen kaikkea mielenkiintoista ja puolipakollista tekemistä, etten meinaa itsekään pysyä perässä mitä, missä ja milloin.
Vastuu kaikesta kiireestä ja tekemisen paljoudesta on tietysti itselläni. En esimerkiksi tarkoituksella ole harventanut kirjoitusväliä tai ole ideoiltani lopussa, päin vastoin, mutta huomaan silti tahattomasti siirtäväni päivä toisensa jälkeen kirjoittamista milloin minkäkin syyn varjolla.
Työn ohella suurin syy ajanhukkaan on luonnollisesti kuntoilulla (ja vielä tässä vaiheessa NFL-kautta myös penkkiurheilulla). Vuodenvaihteen jälkeen lisäsin liikuntakuvioihini uudestaan lenkkeilyn ja vaikka kyse on vain muutamasta tunnista viikossa, oman osansa tuokin tekeminen vie.
Lisäksi seurusteluelo on melkoinen aikavaras ja vieläpä hyvin salakavalasti. Asiaa ei ehkä tiedosta sen mukavuuden valossa, mutta helposti pelaamiset, kirjoittamiset kuin myös tietyt muut aktiviteetit jäävät pois kyydistä, kun parisuhdetouhuilu iskee kapulaa rattaisiin. Ei siinä, en niinkään halua valittaa, vaan tiedostaa. Huomaan (yli)analysoivani tätäkin tilannetta, eikä tästä oikeastaan ole mitään mukavaa ulospääsyä. Täytyy vain hyväksyä, ettei kaikkea mukavaa ehdi ja voi tehdä, joten jonkinlainen aikatauluttaminen on paikallaan.
Tämän sanottuani yritän saada jonkinlaista tolkkua kirjoitustouhuihini ja pitää tämän samanlaisessa rotissa kuin liikuntapuuhastelunikin, sillä on kai tässä jossain määrin enemmän järkevyyttä kuin television aivottomassa tuijottelussa tai pelaamisen sinänsä kiehtovassa maailmassa.
Ξ January 7th, 2010 | → 0 Comments | ∇ Elo |
Vuosi 2009 tuli päätökseensä ja samalla kääntyi sivu uudelle vuosikymmenelle. On taas aika katsoa hieman taaksepäin ja tarkastella viime vuotta, ja miksei samalla kulunutta vuosikymmentäkin.
Alunperin aikomukseni oli kirjoittaa heti vuodentaitteen tietämillä, oikeastaan jo hieman ennen sitä. Kasaantuneet pyhät ja erinäiset menot kuitenkin veivät huomion muualle ja päivät lipuivat ohi kuin purjelaivat. Tätä kirjoittaessa uutta vuosikymmentä on eletty jo viikon päivät ja tarkkanäköisimmät ovat ehtineet huomautella siitä, kuinka me 70-luvulla syntyneet olemme ehtineet elää jo viidellä eri vuosikymmenellä. Harmi vain, että seksin osuus on osunut vain kolmelle moiselle.
Mitä tapahtui?
Erään sanonnan mukaan miehet vanhenevat kuin viini ja naiset väljähtävät kuin olut. En tohdi ottaa kantaa jälkimmäiseen, mutta jollain tapaa koen omakohtaista leimaantumista ensimmäiseen väittämään. En siksi, ettäkö eläisin itsepetoksessa tai josko kuvittelisin itsestäni liikoja, vaan koska yleinen elämänlaatu on parantunut viime vuosina tasaisesti. Toki matkalle on mahtunut myös alamäkiä, mutta monessa mielessä meno on ollut parempaan suuntaan.
Fyysisesti voin paremmin kuin koskaan ja kaipa kuvittelen voivani sanoa samaa myös henkisestä puolesta. Takana ovat tunteettoman vuoden kylmät ja apaattiset hetket, niin ikään myös ilosta pettymykseksi kääntyneiden ihmissuhdekuvioiden haavaumat ja ylipäätään koen viisastuneeni hieman vahingoista ja oppineeni paljon uutta, enemmän tai vähemmän hyödyllistä.
Viime vuosi noin isolla skaalalla katsottuna ei ollut erityisen merkittävä henkilökohtaisella tasolla, mutta vuoteen mahtui paljon mukavia kokemuksia ja hetkiä. Tein ehkä elämäni mukavimman ulkomaanmatkan Yhdysvaltoihin, kävin kokemassa parit kotimaan festivaalit ja tulipa sitä käytyä Berliinissäkin viikon verran kaveriporukalla.
Niin ikään viime vuoteen mahtuu treenitäytteinen vuosi, treffailua vaihtelevalla tasolla ja päätyminen stalker-ahdistelijan uhriksi. Vietettyä tuli useita mukavia hetkiä pelaamisen ja elokuvien parissa, mutta ennen kaikkea musiikin saralla vuosi oli ehkä paras ikinä mitä muistan. Enkä tohdi viimeisen kahden kuukauden elosta varsinkaan valittaa, sillä vihdoin, pitkästä aikaa, tuntuu kuin palaset loksahtelisivat kohdalleen toivotulla tavalla.
Kaikkiaan katsottuna takana on siis varsin hyvä vuosi, jos ei peräti erinomainen.
Mutta mitä oikeasti tapahtui?
Henkilökohtaisen elämän ulkopuolella muistikuvat viime vuoden kulminaatiopisteistä tuntuvat jääneen lähinnä maailmanlaajuiseen taloudelliseen taantumaan, ilmastonmuutoskeuhkoamiseen sekä tietysti iki-ihanaan sikainfluenssavouhotukseen.
Näistä voittajaksi taisi nousta ilmastonmuutos, sillä siinä missä possunuhapelot ja -huhut ovat jo hiljalleen kaikonneet ja taantumastakin vaiettu lähinnä kuoliaaksi, on globaali lämpiäminen ynnä muut siihen liittyvät mediahössötykset nousseet samalle tasolle kuin aiempina vuosina ollut vaahtoaminen massatuhoaseista ja siihen liittyvistä poliittisista kuvioista.
Mikä pahinta, näitä kaikkia on käytetty milloin kenenkin keppihevosena, milloin minkäkin asian vuoksi ja mitä erilaisine perusteluineen. On vaikea ottaa mitään todesta, kun kaikki tuntuvat olevan vain poliittisia pelimerkkejä ja tavallinen kansalainen vain hämmentyy ja häkeltyy erilaisten plakaattien, mainospuheiden ja milloin minkäkinlaisten varoitusten edessä.
Myönnän, etten pidä politiikasta ja pyrinkin keskittymään pienempiin arkisiin asioihin ihan suosiolla. Paljon kuitenkin maailmalla ilmeisesti tapahtui, vaikka niiden vaikutukset omaan elämään tuntuvat, etenkin näin jälkikäteen katsoen, hyvin vähäisiltä.
Mitä seuraavaksi?
Kunpa tietäisin. Uusi vuosikymmen on askel eteenpäin, mutta vuosikymmenen tai edes vuoden sijaan olen pakotettu elämänasenteeni vankina, tai palvelijana, näkemään asiat päivä kerrallaan, korkeintaan viikkoja eteenpäin asioita miettien. Kuukausien suunnitelmat tuntuvat turhilta, harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, ja jos jotain olen oppinut, niin sen, että mikä vaan voi muuttua minä hetkenä hyvänsä. Oli kyse sitten työtilanteesta, parisuhteesta, omasta elämästä tai terveydestä.
Ehkä puin vielä paremmalla ajalla koko vuosikymmentä ja ihmettelen miten tähän ollaan tultu ja käyn laajemmin elonkaartani läpi, mutta toisaalta voin vain kysyä itseltäni: ketä oikeasti kiinnostaa? Varmaa on, että suunta on vain eteenpäin ja elämästään on syytä tehdä elämisen arvoista. Aivan tarpeeksi moni tekijä on ehtinyt tämän jo opettaa – ja se on hyvä myös ymmärtää enne kuin on liian myöhäistä. Omasta katkeruudesta kun kärsii eniten vain itse.