Arvet
Ξ December 26th, 2009 | → 6 Comments | ∇ Elo, Pohdinnat |
Meillä jokaisella on elämästämme ja kokemuksistamme arpia, niin henkisiä kuin fyysisiäkin. Joku sanoi joskus kiinnostavasti, että arvet ovat sielun kartta. Sen enempää itse sielusta kuin sen kartastakaan en sinänsä tiedä, mutta jotain nuo arvet meistä kuitenkin kertovat. Tai ainakin muistuttavat.
Kipua ja muistikuvia
Jokaisella arvella, sen muodosta, koosta, luonteesta tai sijainnista riippumatta on tarinansa. Osa näistä muistoista ja tarinoista on tuskallisempia kuin toiset, mutta yleensäkin arpeen kuin arpeen liittyy jonkinlainen tuska, kipu tai vammautuminen. Osaa kivusta ei ehkä enää muista, kuten vaikkapa lapsena saadun polvivamman aiheuttamaa verenvuotoa, särkyä ja itkua. Ei ehkä itse tapahtumaakaan, vaikka arpi kerran sattuneesta olisikin yhä muistuttamassa.
Fyysiset arvet ovat ehkä näkyvimpiä ja siten helpommin tapahtumasta muistuttavia kuin sisäiset jäljet. Ironista kyllä, fyysiset arvet harvemmin ovat niin kivuliaita kuin sisäiset haavaumat, niin parantuneita kuin ne ovatkin, mutta kertovat silti muille ihmisille huomattavasti enemmän sinusta itsestäsi kuin kätkössä olevat arvet. Osaa tarinoista ei varmasti halua jakaa, ainakaan kenen tahansa kanssa, mutta tässäkin arpien tarina määrittelee enemmän kuin itse kuulija. Esimerkiksi itselläni on paritkin silmiinpistävät arvet vartalossani, mutta eivät niiden tarinat ole synkkiä, ikäviä tai traumaattisia, toisin kuin joidenkin henkisten arpien osalta, jotka eivät kuitenkaan näy pinnalle.
Henkisesti vammautuneita
Mitä nämä henkiset arvet sitten oikeastaan ovat? Tunnejälkiä, henkisiä vammoja ja muita kolhuja, joita elämä on jättänyt jälkeensä. Milloin mistäkin tapahtumasta, henkilöstä tai koettelemuksesta. Omalla tavallaan ne ovat kuin merkkejä riiteistä, joita on käyty läpi, tai läpi käytyjen haasteiden ja vastentahtoisten tilanteiden merkintöjä. Kuin polttomerkkejä elämän vastoinkäymisistä.
Omalla tavallaan ne ovat muistutuksia tehdyistä virheistä, kuin sotilaspassi suoritetusta asepalveluksesta tai päästötodistus käydystä koulusta. Turpiin on saatu ja verta vuodatettu; “Tässä todistuksenne, olkaa hyvä.”
Aivan kuten eläimetkin oppivat virheistään ikävien kokemuksien seurauksena, niin nämä henkiset, sisäiset arvet toimivat omanlaisinaan oppaina ja ohjenuorina. Tarpeeksi monta kertaa tai vahvasti pettynyt varmasti saa oman merkintänsä muistosektoriin ja muuttaa tätä kautta käytöstään ja/tai reagointiaan tiettyihin asioihin, johon muistijäljet, arvetkin, viittaavat. Tai kuten englanninkielinen sanonta sen sanoo:”Fool me once, shame on you; fool me twice, shame on me.”
Lopulta
Kaikki on meistä itsestämme kiinni miten asioihin suhtaudumme, miten pääsemme yli ongelmistamme ja ikävistä kokemuksistamme. Osalle ehkä toimii kosto, jollekin riittää toisenlainen hyvitys ja jotkut asiat vaativat muunlaista ylitse pääsemistä. Niin tai näin, jotkut arvet eivät koskaan häviä, vaan muistuttavat meitä hautaamme asti.