Palaset kohdalleen
Ξ December 15th, 2009 | → 6 Comments | ∇ Elo, Vuodatus |
Totuus vapauttaa
Kuten eräs sanonta sen sanoo:”The truth shall set you free.” Ehkä kyynisyyttäni, mutta en usko totuuden vapauttavaan voimaan. Sen sijaan uskon sen helpottavaan vaikutukseen, koki sen sitten vapauttavana tai ei. Riippumatta oikeastaan siitä ollako kertojana vai vastaanottajana. Kerrotaanpa idean jatkeeksi eräs esimerkki elävästä elämästä.
Välitoteamus
Tässä kohtaa täytyy välihuomautuksena sanoa, että tiedostan itsekin kirjoittamiseni linjan hieman pehmentyneen sitten aloittamiseni ja minusta tulleen hieman varovaisempi sen suhteen mitä kirjoitan elämästäni ja ympäröivistä ihmisistä, ja mitä vastaavasti en. Yritän korjata linjaani, sillä pelkät ympäripyöreät esimerkkini ja tarinani ovat ehkä hieman turhankin varovaisia ja vaikeaselkoisia ilman todellisia vastineitaan. Tämä silläkin riskillä, että ammun sillä hieman omaan nilkkaani.
Helpotus
Kuulin taannoin palasen informaatiota, jonka olemassaolosta olin itse asiassa jo aiemmin tietoinen, mutta jonka varmuudesta en voinut olla huhua varmempi. Vaikka saatu tieto ei ollut varsinaisesti uutta ja sen esiin tenttaaminen oli hieman kiusallista, oli sen helpottavuus sen arvoista. Kun palaset loksahtivat kohdalleen, maailma näyttäytyi hieman selkeämmin ja ymmärrettävämmin. Ymmärsin heti missä kohtaa minua oltiin pissitty silmään ja vieläpä millä tavoin. Siis aivan kuten olin ounastellutkin.
Tarina liittyy erääseen aiempaan seurustelusuhteeseeni, jonka kannaltani dramaattista ja vaikeaa loppua ehdin jo reilu vuosi sitten spekuloida ja puntaroida täällä blogissani. Jätän tarkemman linkityksen tekemättä, en vain laiskuuttani, vaan jo siksikin, että kyseessä oli henkisesti tuskalias kokemus ja johon yksittäisen postin linkittäminen ei oikein tuo totuutta. Kiinnostuneet voivat kahlata asiaa eteenpäin jostain heinä-elokuun taitteesta eteenpäin. Lisään myös takautuvasti ns. tageja näihin posteihini luettavuuden lisäämiseksi, kunhan joudan. Vaan takaisin asiaan.
Ymmärryksen ulkopuolella
Kuten jo silloin ehdin ahdistua ja miettiä, osasin kuvitella silloisen seurustelusuhteeni vääjäämätöntä tuhoa muuksikin kuin vain “väljähtymiseksi” ilman syytä. Nähdäkseni suhteet kun eivät ikinä vain lopu kuin seinään itsekseen, vaan aina mukana on joko selkeä ulkopuolisen vaikuttimen (esimerkiksi toinen mies/nainen) lisä tai sitten tunnerintamalla ollaan jo pidemmän aikaa kuljettu kohti kuihtumista. Eroja kokeneet tietänevät täsmälleen mitä tarkoitan.
Mutta en ikinä saanut varsinaista syytä loppumiselle. Tyhjiä sanoja, sananhelinää ja ympäripyöreitä selityksiä. Uskoin siihen, kun en muutakaan voinut. Enhän minä voinut vain yksipuolisesti päättää suhdeasioiden jatkumisesta. Mutta sisältä kalvoi ja raastoi todellisen syyn puuttuminen. Vaikka rikos olisi kuinka ratkaistu, motiivi kiinnosti enemmän kuin mikään muu. Olin rikki tapauksen käsittämättömyydestä. Vaikka nopeasti nousin tolpilleni, asioiden käsittämättömyys heikotti ja vaivasi minua. Tämä sama ehkä hieman kummallinenkin tapa vaivaa minua monissa muissakin asioissa. Minua kiinnostaa liikaa.
Olin saanut jostain, enkä muista enää mistä, käsityksen, että taustalla olisi mahdollisesti joku toinen ihminen. Kun kesällä ensimmäisen kerran huomasin merkit, ettei kaikki ole asiassa täysin kunnossa, ymmärsin ongelman potentiaalin ja särön suhteessa, mutten tiennyt mitä asialle voisin tehdä. En tiennyt mikä oli rikki. Jos olisin tiennyt yllätystekijästä, olisiko se mitään muuttanut? Tuskin. Tunteet kun kulkevat omia, arvaamattomia polkujaan.
Kerran petturi, aina petturi
Epäilin, ja nyt muistutan lähes kyvyttömyydestäni mustasukkaisuuteen, että asiaan liittyisi jokin toinen mies. Mitään tietoa ei moisesta ollut, joten ajattelin kuvittelevani omiani. Ennen pitkää suhde kuitenkin särkyi jo aiemmin kuvatulla tavalla ja elämä jatkoi raiteillaan. Jossain vaiheessa kuulin, että asiaan liittyisikin kai ns. toinen mies, mutta huhut ovat huhuja ja joskus oma intuitiokin vetää aivan väärillä vesillä. Asia jäi kuitenkin mietityttämään minua, sillä olisiko siinä tuo puuttuva palanen, yhtälön todellinen tekijä X. Ja jos näin, miksei sitä voitu kertoa minulle?
Niin tuskallista kuin jätetyksi tuleminen onkin, olisiko tilannetta enää pahentanut sen todellinen syy? Tuskin. Pikemminkin olisin voinut kokea rehellisyyden ja suorapuheisuuden edes jonkinlaiseksi lohdutukseksi muutoin epätoivoisessa tilanteessa. Vaan kaipa se olisi ollut liikaa pyydetty. Joskus otetaan turpaa ja kovaa, eikä silloin säästellä irtohampaita tai mustelmia. Sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua. Myös väärään suuntaan mentäessä.
Jos jotain opin kyseessä olevasta tapauksestani, vertaan sitä mihin tahansa muuhun vastaavaan tapaukseen, niin voin vain todeta, että kerran petturi on aina petturi. Ihminen, joka on valmis puukottamaan selkään kerran, pettämään selän takana luottamuksen tai tekemään jotain sellaista tärkeälle ihmiselle, jota ei pitäisi tehdä – olipa kyse sitten kaveri- tai parisuhteesta – on todennäköisesti tekemässä se myös uudelleen. Tai kuten eräs ystäväni tilanteen ironiaa kommentoi: ei mieskään lyö vain kerran. Parisuhdeväkivaltaa kokeneet naiset tietänevät turhan hyvin mitä tarkoitan.
Ympyrä sulkeutuu
Vaan jokin raja katkeruudellakin. Aivan näin pitkälle en sentään lähtisi, kuten eräs toinen ystäväni on vähemmän mairittelevasti sanonut:”Kaikki naiset ovat petturihuoria.” Eivät miehet ole asian suhteen sen parempia.
Ja olenhan itsekin syyllistynyt petturuuteen omalla tavallani vuosien varrella. En olisi siis heittämässä ensimmäistä kiveä. Mutta ehkä juuri se, ironista kyllä, vahvistaa epäluuloani ja kyynisyyttäni ihmisten suhteen. Ihmiset eivät lopulta koskaan muutu. Ainakaan sisimmiltään.