Tuska on luovuuden polttoainetta
Ξ December 10th, 2009 | → 5 Comments | ∇ Elo, Vuodatus |
Tuska ja kärsimys. Kaksi toisiinsa liittyvää asiaa, mutta kuinka erilaisia ne lopulta ovatkaan. Kuten eräs sanonta käy:”Pain is mandatory, suffering is optional.” Sanonnan voi kääntää suomeksi parillakin eri tavalla, mutta takerrutaan tällä kertaa siihen vaihtoehtoon, jossa tuskan ja kivun tunteminen ovat välttämättömyys, mutta jossa sen kärsiminen on vaihtoehtoista.
Kivun muodot ovat moninaiset. Karkeasti ottaen kahtiajaon voi tehdä pariinkin eri lokeroon: hyvään ja huonoon kipuun, sekä fyysiseen, että henkiseen tuskaan. Henkiselle puolelle tässä kohtaa siis menevät luonnollisesti puhtaat tunneasiat, kun taas fyysiseen puoleen mahtuu sekä rasitusväsymystä että ulkopuolisia vammoja, traumoja.
Tällä kertaa kuitenkin pohdin henkisen kivusta, tuon kenties sen muodoista hankalimman, ja luovuuden suhdetta.
Tankki täyteen
Idea aiheeseen ylipäätään lähti siitä, että olen tavallaan ollut huono viime aikoina inspiroitumaan kirjoittamaan. En siksi, ettenkö pitäisi kirjoittamisesta tai etteikö aiheitakin tavallaan löytyisi, vaan siksi, että elämässä on asiat olleet “liian hyvin”. Mitään polttavaa tunnekipua ei ole ollut, joka taas kääntyisi helposti itsestään purkautuvaksi luomisvoimaksi ja sitä kautta tekstiksi. Kun ei ole mitään mistä valittaa, sitä ei myöskään tee.
On jollain tapaa ironista, että kun ihmisellä on kaikki asiat hyvin, hänestä tulee helposti henkisesti laiska. Kun ei ole ongelmia voitettavana, ihminen heittäytyy laakereilleen, kuin keräämään voimia seuraavaa haastetta varten konsanaan. Kun ongelmia vihdoin tulee, nämä säästetyt energiavarat pääsevät valloilleen ja tukahdetut tunteet nousevat pintaan, kuin öljyä pulppuavat lähteet, valmiina syttymään palamaan.
Tuskan taide
Karkeasti voisi sanoa, että kaikki paras taide syntyy tuskasta, kivusta ja kärsimyksestä. Helppoa tapaa ei ole, sillä kaikki todella luova on aina vähintään kovan työn takana, monesti kuitenkin jonkinlaisesta kivusta syntyneenä. Tässä kohtaa voidaan toki ottaa vapauksia kivun ja kärsimyksen määrittelemisessä, sillä myös viha, katkeruus, ynnä muut yleisesti negatiivisiksi tunteiksi määritellyt asiat voidaan kokea myös tuskaksi, tai ainakin jonkinlaisiksi kärsimystiloiksi.
En kuitenkaan yritä väittää, että kaikki luova tai taiteellinen ulostulo olisi suoranaisesti kivusta ja kärsimyksestä siirtynyttä, mutta monesti luomisen tuskaan liittyy jotain inspiroivaa. Kenties luovaan puretaan elämän myötä syntyneitä ikäviä tunteita, kuten ahdistusta, sydänsuruja, katkeruutta, vihaa ja niin edelleen. Ainakin omalta osaltani voin asian myöntää helposti.
Olen joskus myös esittänyt, että tämän ajatusmaailman kautta en tavallaan voi hävitä ikävissäkään tilanteissa, sillä kaikesta paskasta, mitä niskaan sataa, löytää aina innoittavaa purettavaa ja kirjoittavaa. Mikään ei niin innoita kirjoittamaan kuin negatiiviset koettelemukset ja elämän haasteet. Onnellisesta elämästä on miltei jopa vaivaannuttavaa kirjoittaa.
Ironista tietysti on, että sitä melkein toivoo jotain tapahtuvan, että voisi avata oman sanaisen arkkunsa, kun taas samalla pelkää, että jotain sellaista tapahtuu, että sitä suorastaan joutuu raottamaan – liiaksikin. Ideat sinänsä ovat kaikkea muuta kuin lopussa.
Lopuksi
Loppuun täytyy vielä lisätä, että päässäni on pyörinyt ideoita kuinka uusia ja parantaa blogia. Lisää kuvia? Enemmän linkkejä? Säännöllisiä postauspäiviä teksteille? Jotain muuta?
Toistaiseksi olen vain hieman uusinut kategorioita ja ajattelin vihdoin lisätä tageja, toivon mukaan myös takautuvasti vanhoihin posteihin, mikäli löydän projektille jotenkin aikaa. Mutta ideat ovat kommentteineen vapaita tulemaan, mikäli keksit tapoja kehittää ja parantaa blogia parempaan suuntaan. Lopulta te, lukijat, olette kuitenkin se, jolle tätäkin sivustoa ylläpidetään. Kirjoittaja ilman lukijoita ei ole kuitenkaan yhtään mitään.