Flatline
Ξ October 21st, 2009 | → 0 Comments | ∇ Elo |
Suosimani Merriam-Webster-nettisanakirja määrittelee termin “flatline” seuraavilla tavoilla:
1 a : to register on an electronic monitor as having no brain waves or heartbeat b : die
2 a : to be in a state of no progress or advancement b : to come to an end
Toisin sanoen, joko aivo- tai sydänkäyrää ilmaisevaa tasaviivaa, tai siinä mielessä kuolemaa; tai sitten tilaa, jossa kehitystä ei tapahdu, jonkun loppumista. Termiä on tullut käytettyä puhekielessä myös noiden kahden merkityksen risteytyksenä tarkoittaen tilaa, jolloin aivot kuvainnollisesti polkevat tyhjää tai eivät “toimi” oikein. Siis eräänlaista tilaa, jolloin ollaan stagnaatiossa, jumittaen jossain välimaastossa, johon tuo jälkimmäinen merkitys viittaakin.
Viime aikoina on tuntunut siltä, että olen ollut tuossa flatline-tilassa. Ei siksi, että en kykenisi ajattelemaan mitään, tai että olisi ollut liian rättiväsynyt miettimään mitään, vaan ennemminkin niin, että olen saavuttanut jonkinlaisen välitilan. En ole ollut vähään aikaan mistään erityisen ärsyyntynyt, en liioin erityisen innostunut. Olen vain ollut ja tehnyt rutiineja.
Tuo flatline-tila näkyy myös siinä etten ole päivittänyt blogiani vähään aikaan. Mennessäni nukkumaan yhtenä iltana, mietin, että minun täytyy kirjoittaa loppuun (muka) aloittamani teksti blogissa ja tehdä jonkinlainen päivitys, kirjoittaa vaihteeksi jotain. Seuraavana aamuna havahduin siihen, ettei minulla ollutkaan mitään keskenkeräistä, jo aiemmin aloitettua tekstiä odottamassa. Mietin hetken olenko vahingossa poistanut sen, mutta en keksinyt mitään aihetta mistä muka olisin kirjoittanut. En keksinyt mikä muka olisi voinut olla kesken.
Olinko nähnyt vain unta asiasta? Vai olinko niin kovin ajatellut, että minulla on jotain kesken, että olin suggestoinut itseni uskomaan, että jotain on oikeasti kesken? Vai oliko jotain aiemmin kesken, mutta minkä olin jo aiemmin kirjoittanut ja en vain muistanut sitä? Ehken saa koskaan tietää. Mutta ei sillä väliä.
Olennaisempaa on oikeastaan se, miksi mitään uutta ei ole tullut mieleen. Myönnettäköön, että eräs tarina on pyörinyt päässäni, joka minun piti tänne kirjoittaa, ja kirjoitankin sen, kun aika antaa myöden, mutta nyt muistiinpanot ovat toisella koneella, josta en niitä tähän hätään esille saa. Mutta tuota poikkeustapausta lukuun ottamatta aivoni ovat vain vetäneet tasaista viivaa. Tyhjää.
Tästä stimuloituneena syntyikin ajatus, että mikä on vialla? Voiko olla jotain vialla, jos ajatuksia ei tule? Vai pitäisikö vain olla tyytyväinen, ettei ole mitään “purettavaa”?
Tuntuu kuin elämä olisi niin tasaisen hyvin, tasaisemmin kuin aiemmin, ettei mistään liitä purnattavaa, eikä liioin mistään hehkutettavaa.
Voisin toki kirjoittaa rutiineistani innokkaasti, esimerkiksi kuinka treenaus on sujunut innokkaasti, mutta sitä varten on erilliset liikuntapäiväkirjamerkinnät. Tai kuinka olen katsonut elokuvia, seurannut kiinnostuneena NFL-kautta, pelannut jotain pelejä tai jotain muuta jonninjoutavaa. Ketä sellainen kiinnostaa? Ei edes minua – siis kirjoitusmielessä.
Ehkä edessä oleva viikonloppu virkistää ja stimuloi, sillä olen lähdössä Helsinkiin tapaamaan ystäviä ja tuttuja, sekä näkemään kiinnostavia bändejä, joiden kohdalla on luultavasti enemmän tai vähemmän ainutkertainen mahdollisuus. Kuka tietää mitä ajatuksia tapahtuma synnyttää. Tai mikä kenties huolestuttavalla tavalla mielenkiintoinen mahdollisuus: ehkä reissun jälkeenkin pää on yhtä tyhjä, yhtä flatline.