Ajatuksia matkalla
Ξ September 13th, 2009 | → 0 Comments | ∇ Elo |
Istun junassa. Matkaan toiseen kaupunkiin. Raskas rokki soi kuulokkeissa ja mietin raspisen miesääneen ulos sylkemiä sanoituksia. Kuulen niin kaihon, tunteen palon kuin maskuliinisen rohkeudenkin. Koen samaistuvani noihin tunnetiloihin. Yhtä lailla kun olen aistivinani näitä tuntemuksia, ymmärrän, että sanat ovat omiani. Peilaan tiettyjä tunteita suoraan kuulemastani ja oikeastaan tietämättä kuulenko äänessä vain omien ajatusteni kaiun vai sitä mitä luulen aistivani.
Muistan, kun olin pieni poika, alta kouluikäinen, ja isäni antoi isohkon kotilon käteeni. Hän neuvoi laittamaan sen korvaani vasten ja kuuntelemaan ääntä sen sisältä. Hän kertoi kuinka voisin yhä kuulla meren kuohun kotilon sisältä, jos vain tarkasti kuuntelisin. Ja minä kuulin tuon kuohun! Pikku poika kuvitteli kuulevansa meren ikuisen kaiun kotilosta.
Vaikka kyse oli kärjistetysti sanoen valheesta, tai oikeastaan jekutuksesta, se toi pienelle pojalle hyvän mielen. Vilkkaan mielikuvituksen omaava poika matkasi mielessään kauas ulkomaille, meren äärelle, josta kotilo olisi kotoisin ja kuvitteli tuon meren. Se oli jonkinlainen romantisoitu mielikuva, jollaista on vaikea edes jollain tasolla rationaalisena ja loogisena aikuisena tavoittaa.
Vasta vuosia myöhemmin poika oppi, että kotilosta kuulunut “meren kuohu” oli hänen oman korvansa verenkierron aiheuttama kaiku, jonka hän kuuli kotilo korvaa vasten painettuna. Romanttinen mielikuva muuttui kuivaksi, kylmäksi tieteelliseksi faktatiedoksi. Romantiikka väistyi rationaalisuuden tieltä.
Mutta vaikka tällaiset kokemukset ovatkin heikentäneet nyt jo miehen iässä olevan pojan uskoa romantiikkaan, tai asioiden romantisointiin, ovat tärkeät muistikuvat edes jossain määrin oikeissa värisävyissä. Aivan kaikkea eivät ole edes kyynistyminen ja ymmärrys haalistaneet. Maailmassa on siis yhä toivoa.
Siksi poika on taas matkalla uuteen seikkailuun vailla tietoa tulevasta, vailla ymmärrystä huomisesta.