Elämän hienouden hetkellinen ymmärtäminen
Ξ August 5th, 2009 | → 0 Comments | ∇ Elo |
Vaikka olen parissa viime kirjoituksessani kuulostanut negatiiviselta, ahdistuneelta ja varmasti myös valittavalta, on oloni mitä loistavin. Ehkä tärkeintä onkin ollut poistaa tuollaista henkistä kuonaa pois pään sisältä ja keskittyä taas elämän valoisiin puoliin.
Taakse jäänyt viikonloppu oli sekin yhtä aikaa sekä mahtava, että kamala. Nautintoa ja raastavia olotiloja. Enkä tarkoita raastavuudella nyt sellaista fyysistä kipua mitä esimerkiksi urheilu antaa, vaan henkistä ahdistusta, voimakasta ärtymystä, suruakin. Olin toisaalta kovasti pettynyt myös itseeni, tavallaan olen vieläkin, mutta eteenpäin on mentävä, ja eteenpäin on mentykin, ja näinpä ollen olokin on normalisoitunut ja parantunut.
Mikä ihme sitten tekee normaalista arkipäivästä tai -illasta niin erikoisen tai ihmeellisen, että siitä pitää kirjoittaa? Ei oikeastaan mikään normaalista poikkeava, siinä ehkä sen hauskuus onkin.
Havahduin asiaan oikeastaan sohvalla lojuessani ja elokuvaa katsoessani. Takana oli hyvä ja raskas salitreeni, sekä virkistävä, hiet päältäni huuhtova ja nautinnollinen suihku. Raukea, virkistynyt tunne ja kuitenkin sellainen kovin eläväinen, palkitseva olo tuntui koko kropassa ja tietysti päässä asti. Huomasin huokaisevani hyvästä fiiliksestäni, melkein kuin olisin saanut hyvää seksiä. Mutta ei, siinä makaan yksin sohvalla pyyhe päällä ja totean vain itsekseni kuinka hyvä onkaan olla.
Vaikka olen nyt monta päivää onnistunut olemaan pelaamatta ja kuunnellut iltaisin vain musiikkia sekä turissut erinäisten tuttujen ja kavereiden kanssa chattien, tunnen silti eläväni maukasta eloa. Treeni on kulkenut, töissä ovat asiat kunnossa, ehdin tekemään lähes kaikkea mitä haluan ja muutenkin takana on hyvä, rentouttava loma. En yksinkertaisesti voi, halua tai kehtaa valittaa. Eikä siihen oikein ole syytäkään, paitsi jo aiemmin sivuamani seikat, joiden tuoma fiilis käsiteltiin jo aiemmissa postauksissani.
Elämä on hienoa, mutta joskus se täytyy tajuta ja ymmärtää kokonaisvaltaisesti, eikä vain hyväksyä oma hyvä olonsa kuin itsestäänselvyytenä, jota se lopulta ei kuitenkaan ole.