Lomapäivistä viimeinen
Torstai, viimeinen varsinainen lomapäivä, oli säästetty Stasi-museon tsekkaamiseen, joka sijaitsee entisen Itä-Berliinin puolella. Aamupalat naamaan paikallisessa tavaratalossa ja hotellilta kamera ja muut kimpsut mukaan. Kartan ja iPhonen kanssa suunnistus oikeaan paikkaan oikeita metrolinjoja käyttäen ja ei kun matkaan.
Alt Tempelhofin asemalta nappasimme U6-metron, jolla matkasimme muutaman pysäkin Stadtmitten asemalle ja jossa vaihdoimme U5-linjaan. Sieltä kuuluisalle Alexanderplatzille ja vaihto U2-metroon. Vielä muutama pysäkki ja olimme vain korttelin päässä itse museon sijainnista. Ja tässä välissä on todettava, että metron käyttö on huomattavan yksinkertaista ja helppoa ihan perusenglannilla. Kartat ovat selkeitä ja pääosin käyttö maksaa 2,1 euroa / suunta 2 tunnin vaihto-oikeudella. Kätevää ja edullista.
Nelikko ja Stasi-museon etsintä
Itse perille museoon saapumista vain emme tienneet missä itse museo tarkalleen olisi, vaan kävelimme monta korttelia ensin turhaan – kiitos saksalaisen numerointilogiikan – ja vain tullaksemme takaisin kadun alkuun. Itse museo lopulta löytyi kadun alkupäästä avaralta sisäpihalta. Paikka muuten oli varsin hyvin piilossa ollakseen museo: mitään selkeitä kylttejä tai muuta opastusta ei paikkaan ollut paitsi paperikarttamme mainos. Nöyrästi maksoimme kuitenkin 4 euroa per nokka sisään ja toikkaroimme tutustumaan paikan antimiin.
Ja mikä pettymys museo olikaan! Monta kerrosta kuvia ja saksankielistä tekstiä Itä-Saksan, sosialismin ja Stasin ajoilta. Varmasti kovin kiinnostavaa jos politiikka ja historia kiinnostavat ja ennen kaikkea, jos saksankielisyys on hallussa. Muuten paikka oli paria kuriositeettia lukuun ottamatta niin sanotusti tyhjä arpa.
Pojat ostarilla
Pettyneinä pois ja makkarakioskin kautta takaisin metroon ja uudestaan Alexanderplatzille ihmettelemään siellä olevaa tornia, tuota Berliinin omaa Näsineulaa. 10 euron sisäänpääsymaksu ei kuitenkaan tässä vaiheessa reissua houkuttanut ketään, joten passasimme paikan ja etsimme läheisestä ostoskeskuksesta ruokapaikan, jossa lounastimme noin 7 euron burritoateriat. Vastaavia pikaruokapaikkoja oli muutenkin ostarilla samassa paikassa runsain määrin, joten ainakin ruokailumahdollisuudet olivat tuolla aukiolla hyvin hallussa.
Syömisen päätteeksi oli aika suunnistaa takaisin hotellille vielä voimassa olevilla metrolipuilla ja valmistautua viimeisen matkaillan lepoon. Levähdys puistolammen äärellä ja toviksi baariin. Viimeiset maltaiset Tempelhofissa suihin ja hotellille lepäilemään, allekirjoittanut parin oluen kanssa. Kuinka ollakaan, vielä ennen nukkumista porukkamme päätyi käymään kebabilla läheisessä, laadukkaaksi toteamassamme kebulassa. Näin possut täytettyinä poppoo marssi takaisin yömajaansa valmiina paluuseen.
Lopputuumintoja preesensissä
Tätä kirjoittaessa makaan sängyllä olutta välillä siemaillen ja mainiota Mass Effect -pelin soundtrackia kuunnellen. Tv:ssä pyörii äänettömällä jokin turha ohjelma välillä seksilinjoja mainostaen ja osittain kiitos noiden, seksikin käy pyörähtämässä päässä ajoittain.
Tavallaan kaipaan jo kotiin ja kuntoilemaan, sekä pelaamaan, kuuntelemaan musiikkia ja katsomaan elokuvia että näkemään tietysti ihmisiä. Vaikka matkailu on hienoa, opettavaa ja avartavaa monessakin mielessä, se herättää nostalgian, todellisen koti-ikävän tunteen jossain kohtaa. Toisinaan aiemmin, joissain paikoissa myöhemmin.
Nyt takana on hyvä, vähemmän lompakkoystävällinen reissu, jonka jälkeen on hienoa palata kotiin ja tarttua kiinni arkeen. Ensi kerralla sitten reissataan taas jonnekin muualle.
Reissun toisiksi viimeinen kokonainen päivä, keskiviikko, alkoi jo perinteeksi muodostuneella kahvi- ja sämpyläaamiaisella. Syystä tai toisesta kenelläkään ei ollut sen suurempia haluja lähteä minnekään kauemmas, joten aamiaisen jälkeen lähinnä pelailimme parin oluen ääressä pelejä juttua jauhaen ja rennosti ottaen.
Neljän tietämillä nälkä otti porukasta vallan ja saatoimme itsemme singaporelaisravintola Aainaan jo toista kertaa. Tällä kertaa osuimme paikalle lounasaikaan, joten kana tikka masala alkukeittoineen irtosi jo 5,4 euroon. Muu porukka ottikin eilisestä suosituksestani ankkaa, johon myös tuntuivat olevan tyytyväisiä. Kanakin oli hyvää, muttei lähelläkään ankan mehukasta makua.
Ruoan jälkeen tuli toistettua edeltävä päivä eli sorruttua halpoihin drinkkeihin (etenkin Swimming Pool ja Bailey’s Colada osoittautuivat varsin maukkaiksi kokemuksiksi) pelaamisen ohella, terassilla istuen, totta kai. Jokunen tunti siinä livahti kuin itsestään ja sitten hotellin että kebabin kautta olutbaariin oluet nauttimaan. Jonkin verran oli kuitenkin taisteluväsymystä ilmassa osalla väestä, joten ilta jäi kohtuullisen lyhyeen, jotta edes viimeisenä täytenä päivänä jaksaisi vielä katsoa nähtävyyksiä.
Lusmuilupäivä
Tiistain herääminen jätettiin suosiolla puolenpäivän tietämille. Osalla porukasta oli varsin vetämätön olo, yhdellä jopa varsinainen krapula. Näinpä koko alkuiltapäivä jäi pelkäksi hotellilusmuiluksi aamupalan jälkeen, lähinnä seurapelien ja oluen merkeissä tv:n huolehtiessa “laadukkaasta” musiikkitarjonnasta. Kun tarpeeksi kauan oli korttia lyöty, alkoi ruokahalu löytyä koko porukalla, joten tossut jalkaan ja ulos.
Jo aiemmin bongaamamme singaporelainen ravintola Aaina päätyi kohteeksemme, ihan silkasta kokeilunhalusta. Päätös osoittautui nappivalinnaksi, sillä ruoka oli aivan järkyttävän hyvää, tai ainakin oma annokseni chiliankkaa. En edes tiedä mitä kaikkea ruokani sisälsi, mutta ilmeisesti inkivääriä, sitruunaruohoa(?), tietysti chiliä, sekä itse grillattua ankkaa kermaisessa soosissa. Ehdottomasti yksi parhaista ruoista mitä olen ikinä syönyt. Ravintolan omaan hintatasoon nähden hinta oli korkea: miltei 12 euroa, mutta kun miettii ankkaruokia Suomessa, oli hinta lähes naurettavan alhainen.
Drinkkejä ja ankkaa
Huokeiden, eksoottisten safkojen lisäksi kaikki paikan drinkit maksoivat vain neljää euroa kappale. Tuo seikka sai koko pöytämme innostumaan erilaisten drinkkien kokeilemisesta. Ruokaoluen jälkeen ensimmäinen valinta osui erittäin herkulliseen Pina Coladaan (arvosanalla 9/10), jonka jälkeen taisi valinta osua rommi- ja aprikoosibrändivetoiseen Mai Tai -drinkkiin (7, 5/10) . Pelaamisen vanavedessä juomat vähenivät ja juomavalinta päätyi vitsin johdattelemana raikkaaseen, makeaan Sex on the Beachiin (7, 5/10). Hedelmälikööreistä, vodkasta ja mehuista koostunut juoma oli pirteä, mutta ehkä meikäläisen makuun turhankin makea.
Seuraavaksi, illan tummetessa, valinta osui muun muassa kolmesta eri rommista ja mehuista koostuvaan Bahama Mamaan (8/10), joka olikin varsin virkistävä paukku. Illan viimeiseksi tuli tilattua ikisuosikkini Bloody Mary, joka kuitenkin oli tällä kertaa mietoudessaan hienoinen pettymys (7,5/10). Mikä hinnan ja maun lisäksi hienointa, juomat olivat pääasiassa puolilitraisia. Tuollaisessa touhussahan aivan humaltuu ja mikäpä siinä lomalla ollessa.
Puoliltaöin hotellille ja sieltä taksilla Paule’s Metal Eckiin jo kolmatta kertaa juomaan muutama olunen kera hyvän musiikin. Palttiarallaa kolmelta yöllä takaisin, tietysti yökebabin kautta, ja tyytyväisenä nukkumaan.
Kohti Brandenburgin porttia!
Maanantai. Sunnuntain hiljainen pyhäpäivätunnelma oli väistynyt ja tilalle oli astunut germaaninen arki. Tuohan sopi meille hyvin, sillä monet paikat olivat sunnuntaina kiinni, ihan pikaruokapaikkoja myöden, kun taas arki tuntui olevan aivan toista maata. Aamupalat – jo perinteeksi muodostuneet patongit kahveineen – lärviin ja matkaan.
Pääasiallinen matkakohde maanantaina oli Berliinin oma tunnus, Brandenburgin portti. Tällä kertaa otimme metron ihan puhtaasta kokeilemisen ilosta, joka osoittautuikin toimivaksi ja nopeaksi ratkaisuksi. 2,1 euron hintaan taittui muutama kilometri sukkelaan ja jo hetken kuluttua olimme silmäilemässä holokaustimuistomerkkiä, joka muistaakseni on rakennettu Hitlerin bunkkerin päälle, joskaan tästä en nyt todellakaan ole aivan varma. Kansallisen tuskan juutalaisten nimissä sinänsä ymmärrän, mutta olisihan Ison Aatun pesäkolo ollut monin verroin kiinnostavampi vierailukohde kuin läjä eri kokoisia kivikuutioita muuten tyhjällä aukiolla.
Kivivisiitin jälkeen kävelimme itse portille, joka oli vain pari korttelia eteenpäin. Komea roomalaistyylinen portti on rakennttu 1700 -luvun lopulla silloisen Preussin kuninkaan toimesta ja sinänsä näkemisen arvoinen. Myös sen vieressä oleva suuri puisto – Tiergarten – on näyttävä ja tunnelmallinen paikka, vaikkei sentään vedä vertoja New Yorkin keskuspustolle. Omituisesti poliiseja oli joka puolella kymmenittäin ja punavalkoisten aitojen kanssa, joiden syy ei meille tässä vaiheessa ollut vielä selvinnyt.
Voitonpylväs
Portilta huomasin korkean, ylvään tornin jokusen sadan metrin päässä. Niinpä tossua toisen eteen ja puistopolkua pitkin kohti pylvästä. Reilun kilsan tallustelun jälkeen saavuimme tälle tornille, joka paljastui Voitonpylvääksi. Komea, jylhä ja juhlava torni, jonka sisälle pääsi 2,5 eur hintaan. Sisällä olikin pieni eurooppalaisten rakennelmien museo, sekä karttoja, jotka kertoivat tarinaa Saksan historiasta. Itse kiinnostavin juttu oli kuitenkin torniin kapeita rappusia pitkin kapuaminen. Näkymä ylhäältä oli vaikuttava, koko Berliinin kattava näky horisonttiin asti. Onhan tuollainen aina kokemisen arvoinen.
Poliiseja, lisää poliiseja!
Laskeutuminen ja takaisin puistoon, paluu kohti keskustaa. Takaisin valuessa tuli huomattua poliisien että aitojen määrän lisääntyminen. Tämän ansiosta jouduimme kiertämään muutaman kilometrin ylimääräistä ja turhautuneena, terassin kautta, tietysti. Samassa tuli huomattua myös muiden yllättyneisyys poliisien touhuista portteineen. Eräs porukastamme kysyikin poliisilta mistä on kyse ja sai vastaukseksi selityksen armeijan harjoituksista. Perkele, mikä ajoitus.
Jokusen kilometriä ja useampi kirosana myöhemmin olimme kävelleet koko porttialueen ympäri ja saavuimme nälkäisinä ravintolaan valmiina syömään. Ja kreivin aikaan, sillä vesisade piiskasi maata riuskin ottein vain minuutteja myöhemmin. Ruoat ja oluet tilaukseen, sillä nälkä vaivasi koko porukkaa tasapuolisesti. Homogeenisesti kolme neljästä tilasi New York -juustopurilaiset, joka olikin varsin maukas setti ransuineen. Eikä hinta edes tuolla keskustassa pelottanut, sillä vajaalla 20 eurolla irtosi annos oluineen. Saksa on hieno maa, sanoi Seppo Räty mitä tahansa.
Viinaa, pelejä ja baaria
Sapuskoinnin jälkeen pieni visiitti ostoskeskukseen ja matkalla piipahdus Starbuck’s-kahvilaan nauttimaan herkulliset kaffet Jenkkilän malliin. Hyvää, jos ei erityisen halpaa. Ostarireissun jälkeen taksi hotellille ja pikaiset päikkärit. Sitten Lidlistä lisää olutta, syömistä ja viinasta. Eikä näillä hinnoilla heikota: 0,7 litraa 30% viinaa, 6-päk 0,5 l oluita, pullo vissyä ja 2 kolmiovoileipää alle 12 euroon. Hotelli, seurapelejä sekä juomista ennen baanalle lähtemistä. Kyllä lomalaisen kelpaa.
Puoliltaöin taas pienet kolmen euron välipalahenkiset kanakebaasit ja taksilla lauantaiseen metallibaariin imeskelemään olutta. Tällä kertaa virheistä oppineina kuitenkin lauantaiyötä kevyemmin. Olut (n. 3 eur / 0 ,5 l) maistui ja turinat jatkuivat aina aamuneljään asti, eikä baari näyttänyt sulkemisen merkkejä. Ilmeisesti tuo baari tosiaan on auki niin kauan kun asiakkaita riittää. Taksi hotlalle ja maate, oli aika sipaista unta ennen kuin menisi yö liian myöhäiseksi.
Sunnuntai menikin pitkälti koko porukalla enemmän tai vähemmän krapulaisena ja väsyneenä. Koko porukka nukkui suhteellisen pitkään, eikä ketään jaksanut varsinaisesti tehdä mitään tai lähteä katsomaan nähtävyyksiä. Puoliväkinäisten aamupalojen jälkeen päivä kului ensin iltapäivätorkkujen parissa, sitten lähialueen kävelylenkin jälkeen olikin taas aika syödä päivällinen.
Tällä kertaa vuorossa oli kroatialainen ravitsemusliike, jonka saksankielisestä menusta ei paljoa suomipoikamme ymmärtänyt, varsinaiset itsestäänselvyydet poislukien. Lopulta lautaselle päätyi kolmen eri pihvin ja ranskalaisten perunoiden setti, joka oli kyllä maualtaan aivan kelpoa, sekä hinnaltaan ookoo (vajaat 12), mutta kiitos miedon kankkusen, jaksoin hädin tuskin puoli satsia syödä. Muilla ruokahalu oli sentään hitusen parempi, mutten näemmä ollut ainoa pöydässä hikoileva. Näin sitä pitää, hyvin on lomailtu.
Viilentävien ja virkistävien jäätelökahvien/-kaakoiden jälkeen ulos ja seuraavaan ravintolaan. Koska muutakaan ei jaksettu tehdä, suuntasimme paikalliseen oluttupaan aikomuksena pelata korttipelejä ja nauttia muutaman tuopposen olutta. Noudatimme jo edelliseltä reissulta tuttua tapaa: yksi kerrallaan meistä yksi ostaa oluet koko pöydälle ja maksaa ne, jonka jälkeen on aakkosjäjestyksessä seuraavan vuoro ja niin edelleen. Näin menot menevät suhteellisen tasan, mutta jokaisen ei tarvitse vähän väliä rampata hakemassa olutta, kun kerralla saa mallasta koko pöydälle.
Näissä merkeissä ilta sitten menikin, sillä olut ja mukavat pelit ovat varsin oivallinen yhdistelmä. Puolenyön jälkeen porukkamme alkoi hyytyä ja pötkimme takaisin hotellille yöpuulle. Ei kovin tehokas tai tapahtumarikas päivä tosiaan, mutta olosuhteet huomioiden ihan mukava päivä kuitenkin.
Ein, zwei, polizei!
Lauantaiaamuinen herääminen venähti univajeiden pohjalta miltei puoleen päivään, mutta suihkun ja aamupalan voimalla miehistö saatiin liikkeelle kävelyretkelle kohti Berliinin keskustaa. Montaa korttelia emme olleet ehtineet taivaltaa, kun porukkamme tuli pysäytetyksi neljän hengen poliisipartion toimesta. Naamat kysymysmerkkeinä ihmettelimme mistä on kyse, joten nämä paikalliset viranomaiset kertoivat pysäyttämisen syyksi kävelymme vieressä olevan lentokentän ohi, etenkin kun eräs kaverini oli napsaissut iPhonellaan kuvan tai pari sen päärakennuksesta. Kun tämä vastaus ei vielä meille pysäyttämisen syytä selventänyt, mainitsi ilmeisesti nuorempi poliiikaksikosta siellä tapahtuneen aiemmin jonkinlaista “mellakointia”. Kyselivät vielä millä asialla kaupungissa olimme, sekä passejamme – joita eivät edes lopulta tarkastaneet – ja tuijoittelivat pohtivanoloisina vaatetustamme. Myös kävelysuuntamme oli heille olennainen kysymys.
Muutaman minuutin vastailun jälkeen saimme jatkaa matkaa, hieman häämentyneinä, totta kai. Ihmetystä ja jutunjuurta tapahtuneesta luonnollisesti irtosi, mutta sekin unohtui nopeasti kävelyn taukoutuessa terassioluisiin. Hintatasokin nousi heti keskustaa lähentyessä: 3 euroa ylittyi helposti siinä missä hotellimme alueella olut maksoi lähinnä 1,5 euron ja kolmen euron välillä, paikasta riippuen tietysti. Oluet maistuivat hinnasta viis veisaten hyviltä ja pelien ääressä valuivat kurkusta alas nopeasti.
Tauon jälkeen oli aika jatkaa kulkua. Liki määränpäättömästi taivaltelimme eteenpäin metrolinjaa löyhästi seuraten ja kaupunkia katsellen. Aikamme hortoiltuamme nälkä yllätti ja päätimme lounastaa argentiinalaishenkisessä ravintelissa. Kolmen eri lihaisan pihvin ja ranskalaisten annos vain reilut 10 eur! Herkullistahan tuo oli, ja täyttävää, eikä tuo saksalainen olut hassumpaa ole.
Kylmän sodan raunioilla
Lopulta saavuimme Checkpoint Charlien kohdalle. Tuo paikkahan tunnetaan siitä, että toisella puolella Berliinin muuria ovat 1960 -luvulla olleet amerikkalaistankit ja toisella puolella venäläispanssarivaunut. Nykyisellään paikalla on tietysti turistinähtävyytenä ajanmukainen vartiokoppi, museo sekä matkamuistomyymällä. Toki myös pari palaa muuria voi nähdä alueen ympäristössä. Matkamuistokrääsänä on myytävänä muun muassa muurinpaloja pienissä muovipalloissa. Suorastaan ällistyttävän hienoa.
Eteenpäin vaellusta ja jokunen kortteli myöhemmin löysimme itsemme isosta ostoskeskuskompleksista, joka on yhteydessä juna-asemaan. Kauppaa ja ruokapaikkaa löytyi jos jonkinlaista, ja hinnat myös keskustan mukaisia. Äijäporukallemme paikka ei paljoa tarjonnut, joten suuntasimme tuotapikaa ulos ja pienen kävelyn jälkeen seuraavalle terassille oluselle.
Lidlin vodkaa ja suomalaistörttöilyä
Tuopposten jälkeen taksiin, hotellille ja Lidlistä hakemaan vähän viinasta lauantai-illan tunnelmaa virittämään. Seurapelejä ja alkoholia, sitten puoliltaöin ulos baanalle. Taksi tulille ja jonkin netistä etsityn klubin ovelle osoitteen mukaan. Ovella odotti lipunmyyjä, joka kertoi “ettei tämä paikka ole teidänlaisille ihmisille”. Ihmetys naamalla kysyimme suositusta seuraavaan mestaan, joka kuulemma olisi vain 400 metrin päässä.
Pieni etsiskely päälle ja löysimmekin paikan heti. Melkoinen jono kuitenkin odotti meitä, joten nöyrästi vain sen perälle odottamaan vuoroamme. Kenties varttia myöhemmin olimme ovella, jolloin ovimies tuumi meille, ettei ota meitä sisään. Syy ei selvinnyt, mutta ketutus alkoi nousta porukkamme kasvoille.
Kävelimme ärtyneinä takaisin läheiselle huoltoasemalle ostamaan lohdutuksena olutta ja miettimään varasuunnitelmaa. Hoksatessani tatuoidun myyjämiekkosen päätin kysyä häneltä baarisuositusta “meille sopivaan mestaan”. Rokki- ja metallibaari Paule’s Metal Eck meille neuvottiin osoitetta myöden, joten taksi sinne ja menoksi kohonneen mielialan myötä.
Ystävällinen taksikuskimme roudasi meidät paikalle vaivaisen reilun kymmenen euron hintaan. Baari osoittautuikin varsin mukavaksi rokkimestaksi. Paikallinen kissaneito, baariminnamme, zoomaili porukkaamme flirttailevaan sävyyn. Mikäpä siinä, kyllähän se meidän porukallemme hyvin sopi. Oluet tilaukseen ja hetken päästä jokin Suomea fanittava tyttökaksikko tuli juttelemaan meille, kun heille selvisi meidän olevan suomalaisia. Selittivät meille suomalaisista bändeistä ja mistä lie innoissaan. Eikä siinä, kyllähän paikallinen juttuseura kelpaa.
Veni, vidi, vici!
Suomalaisena piti tietysti todistella juomataitonsa ja ensimmäisen oluen että Bloody Maryn jälkeen tulin tilanneeksi isoimman oluen mitä valikoimasta löytyi. Lopputuloksena 2,5 litran kannu saksalaista nelosolutta, jonka myös melkein imaisin itsekseni. Tämän lisäksi jokin paikallinen jamppa halusi vielä tarjota oluen minulle koska olen suomalainen. Näitä nauttiessa myös humallus otti vallan ja ehdin jopa sammua vessaan filmin päästä katketessa.
Kun kaverini sieltä minut herätti, sepitin kuulemma hyvin sekavia näkemästäni unesta. Tämän jälkeen kaverit saattoivatkin minut ulos selviytymään. Eikä aikaakaan, kun touhu teki nolon käänteen ja oksensin varmaan litrakaupalla ulos aiemmin nautittua ruokaa että olutta. Enkä ollut ainoa, sillä tovia myöhemmin – kuulemma – myös eräs kavereistani päätti liittyä oksennusporukoihin katua laatoittamaan. Näiden jälkeen taksilla takaisin hotellille ja jo aamukuudelta sänkyyn toipumaan.
Pojat – toisin sanoen neljän hengen äijäpartiomme – nousivat ilmaan klo 8.35 Turun lentoasemalta. Nopea matka Riikaan, jossa seurapeli The Great Dalmutin seurassa tapoimme kolme tuntia odotellessamme jatkolentoa itse Berliiniiniin. Odottelu meni helpommin, sillä hyvät seurapelit auttavat aina tappamaan aikaa tuijottelua paremmin. Suosittelen ajanviettotavaksi, myös pariskunnille, vaikka takana olisikin yhteistä aikaa vasta se kuuluisat alle puoli vuotta tai vähemmän.
“Ich bin ein Berliner!”
Noin saattoivat kuulua kuuluisat sanat eräänä päivänä Saksan kuuluisammassa kaupungissa. Näin, pienine hitlerviiksivitseineen, tapahtui laskeutuminen Berliiniiniin. Kun vindoin lentokentältä pääsimme hotelliin, oli edessä reppujen pudottaminen. Tässä vinkki: turhien kamojen roudaaminen on hölmöä, kun pienemmälläkin tavaramäärällä pärjää. Toisin sanoen. kannattaa kahdesti miettiä tarvitseeko reitillä yhtä reppua enempää kuin sitä pakollista vaatekassia, matkalaukusta nyt puhumattakaan. Meistä jokainen pärjäsi viikon hyvin pelkällä repullisella vaatteita ynnä muuta tarviketta, pelit ja hygieniatuotteet mukaan lukien.
Perjantai-Berliini
Entäpä itse päivä? Sellainen kuin voisi neljän kolmikymppisen jampan loman olettaakin: olut- ja drinkkipitoisen, ruoan- ja paskajuttutäytteisen, toisin sanoen rentouttavan. Parin korttelin jälkeen löysimme ensimmäisen kebab-mestan: maukkaan, halvan ja herkullisen. 4 eurolla löytyi paikallinen pita kebab -vastine, puolentoista euron pullo-oluineen. Nam!
Hetken kävelyn jälkeen alkoi vesisade kolkutella, joten oli aika suunnata ravinteliin suojaan ja nauttimaan juomat pelin kera. Intialaisessa ravitsemusliikkeessä meitä palveltiin hitaasti, mutta ainakin drinkit olivat halpoja (4€ kipaleelta), oluen ollessa keskihintaista noin kolmessa eurossaan.
Muutamaa juomaa ja pelisessiota, sekä pientä kana-annosta myöhemmin, vesisateen lakattua, jatkoimme seuraavaan ravintolaan ottamaan parisen olutta lisää. Kun yökin oli jo tummennut taivaan, oli aika saada ruokaa, jota ravintolamme ei valitettavasti enää tarjonnut. Siispä seuraavaan kebap-mestaan, joita täällä myös näki paljon ja halpaan hintaan myyvine ruokineen. Tankkaamisen jälkeen hotellille ja maate.
Kotiinpaluu! Mikä mahtava tunne saapua kotiin, käydä omassa suihkussa ja vain levähtää kotoisassa ympäristössä ruoan ja hyvän musiikin ympäröimänä. Montaa tuntia en ehdi kotona kuitenkaan viipyä, sillä heti huomisaamuna on lähtö Poriin Sonisphere Festival -tapahtumaan työporukan kanssa. Mikäs siinä: ilmaiset virvokkeet, bussimatka (jonka ilmaisuudesta en ole vielä varma) sekä ilmaiset liput tapahtumaan. Syömispuoli on vielä tällä hetkellä epäselvä, mutta ainakaan pelkillä ruokailukustannuksilla ei aja itseään konkurssiin.
Samaan hengenvetoon alan päivittää blogia Berliinin-reissun teksteillä tästä päivästä eteenpäin ja päivittäen päivän kerrallaan lisää. Vaikka teksti tulee tapahtumista viikon viiveellä, toivottavasti teksti tarjoaa myös jotain mielenkiintoista, informatiivista ja/tai huvittavaa luettavaa. Kuvat sitten päätyvät taas Facebookin sivuille jahka niitä ehdin sinne lähipäivinä laittaa.
Berliini kutsuu, edessä on viikon ns. äijäreissu neljän karvanaaman voimin ja luvassa rentoutumista syömisen, juomisen, seurapelien ja nähtävyyksien parissa. Vaan koska kuskimme lentokentälle jotakuinkin odottaa jo meitä ulkopuolella, on aika tehdä tästä postauksesta lyhyt, ytimekäs ja ehkä hieman turhankin. Näillä kuitenkin mennään, ja travellerimme palailee asiaan taas reilun viikon kuluttua.
Kesäloman toinen vaihe on juuri alkanut, takana rentouttava viikonloppu kolmessa eri kaupungissa. Tätä kirjoittaessani vietän maanantai-iltaa poissa kotoani, vailla nettiyhteyttä ja jotakuinkin miltei ainoaa päivää ilman matkaamista, reissusta tokenemista tai mitään varsinaista tekemistä. Rentouttavaa ja palauttavaa. Tähän mennessä suunnilleen jokainen päiväni on koostunut joko matkustelusta ulkomailla, muissa kaupungeissa, kotimaisilla festareilla tai vähintään univajeista palautumista. Niinpä olikin oikeastaan vain luontevaa nukkua yli puolenpäivän ja vain ottaa iisisti, olla tekemättä mitään.
Tampereen heinäkuinen nettiporukan tapaaminen tuntui hieman kärsivän Suomen kesän sateisista keleistä. Toivottavasti nyt nuo monet kuumuuden ja auringonpaisteen vihaajat ovat tyytyväisiä, kun taivas on jakanut harmaata kalseuttaan, vesipisaroita unohtamatta. Jos jotain positiivista paisteen puutoksessa, niin päätyminen manselaiseen Semaforiin aiottua aikaisemassa vaiheessa. Kuin sattumalta päädyimme kyseiseen ravitsemusliikkeeseen ennen kymmentä ja vaivaista neljän euron pääsymaksua vastaan saimme rannekkeet, jotka sisälsivät paitsi ”ilmaiset” chilishotit sekä koko illan ajan puoli-ilmaiset drinkit – shotteja, olutta ja siideriä lukuun ottamatta. Mikäpä siinä, kyllä alle kolmen euron gin tonicit, 3,25 euroa kustantava kymmenvuotias Laphroaig-viski ja muut pilkkahintaiset juomat kelpaisivat – kuten myös kaveriporukkamme nauttimat pina coladat, dry martinit ja muut vastaavat, vähemmän yleiset drinkit.
Itse paikka, kiitos ilmeisesti halvan oluen ja muun sellaisen houkuttelemana, oli vetänyt itsensä täyteen nuorisoa laidasta laitaan, eikä vähiten paidat helposti päältä hävittävää pystytukkaista kaksilahkeista sekä tanssitankoa vasten hinkkaavaa hameväkeä. Toisin sanoen juuri sitä tyypillistä nuorisoa, jolle halpa viina ja sitä puhutteleva seura on kaikki kaikessa. Vaan mikäpä tässä sanoessa; samasta syystä taisi myös meidän seurueemme viihtyä kyseisessä ravintelissa.
Vaihtelu oli silti virkistävää, etenkin kun nuorempi väki tuppasi juomaan itsensä siihen kuntoon, että lattialle kaatuilu, vaatteiden spontaani vähentely ja muu sivistynyt toiminta oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Muita ihmisiä seuratessa ja tovereiden kanssa turistessa ilta kului varsin leppoisasti, etenkin niitä maukkaita mummodrinkkejä, siis gin toniceja, nauttiessa.
Kun viikonlopun kolmas pizza oli kietaistu ravitsemuslihaksiin, oli aika vaihtaa kaupunkia ja irroittautua lepuuttamaan niin päätä kuin kroppaakin. Sitähän tässä tarvitsi: lepoa ja rentoutumista, ainakin ennen seuraavaa ulkomaanreissua, loppuviikosta tapahtuvaa matkaa Saksaan kaveriporukan kanssa. Eikä pari päivää pois kotoa, vailla nettiä, kodin rutiineja ynnä muita sellaisia tee lainkaan pahaa, joskin hieman harmittaa, ettei arkinen treenailu onnistu yhtä hyvin ollessa poissa kotikaupungista.
En suoraan sanoen muista koska olisin ollut näin ”kiireinen” lomallani. Varovaisesti arvioiden kolme ja puoli viikkoa kokonaisesta neljästä viikosta on mennyt ja tulee menemään reissaten, ensin USAssa, jonkin verran kotimaassa eri kaupungeissa – festarit mukaan lukien – sekä lopussa vielä Berliinissä. Lompakko ja pankkitili itkevät, mutta mieli kiittää, eikä kropan mielipidettä edes kysytä. Onpahan sitten loppukesästä aika painia töitä salilla, kun on saanut hieman lisää massaa luiden ympärille.
Next Page »