Viikonloppu toisaalla

Ξ June 2nd, 2009 | → 0 Comments | ∇ Elo, Reissut |

Takana on mitä rentouttavin viikonloppu, jonka vietin niinkin mielenkiintoisella tavalla kuin nettitreffaamisen parissa. Sen enempiin yksityiskohtiin porautumatta voin vain todeta, ettei kenenkään pitäisi ripustaa hanskoja naulaan ja luovuttaa – yrittänyttä kun ei laiteta ja monesti parhaat yllätkset tulevat kuin kulman takaa konsanaan.

Tässä viikonlopussa oli jotain etäisesti tuttua, mutta ennen kaikkea positiivisesti uutta. Viikonloppureissu oli enemmän kuin tekemisen arvoinen. Ainoa rasite tuleekin jatkoa ajatellen lähitulevaisuuden menoista, niitä kun on kalenterissa enemmän kuin tarpeeksi.

Matkakuume vaivaa kovenevissa määrin. Edessä on reissu Yhdysvaltoihin, elämäni ensimmäistä kertaa ja samalla ensimmäinen ulkomaanmatka yksin. Heti reissua seuraavina viikonloppuina festarit Nummirock ja Tuska. Alkukesä alkaa olla suunnitelmiltaan plakkarissa.

Lähipäivät kulkevat varmaankin tässä “kuumeessa” pyörien ja asioita hoitaen. Viisumi- ja matkavakuutusasiat ovat jo kunnossa, mutta vielä pitäisi jaksaa tunkea mp3-soittimeen lisää musiikkia, pakata vaatteet, vaihtaa käteistä ja miettiä mitä kaikkea matkalle lopulta tarvitsee mukaan. Perhoset pitävät jo melkoista pörinää vatsassa. Rauhoittunen vasta lentokoneessa.

Jos itse matkalla saan kaiken menemään toivotulla tavalla, aion päivitellä blogiani matkakertomusten muodossa rapakon toiselta puolelta, mutta virheistäni oppien en mene lupaamaan liikoja. Katsotaan miten pääsen netin ääreen tai tulenko ryöstetyksi heti ensimmäisenä iltana kaikesta omaisuudestani.

Ei muuta kuin nahka punoittaen kohti uusia kokemuksia.

 

  • Luola

    Blogi ajatuksenvirralle elämästä, ihmissuhteista ja ihmisten käytöksestä.
  • Viimeisimmät kommentit

  • Viimeisimmät tekstit

  • Tagit