100 kg
Ξ April 25th, 2009 | → 2 Comments | ∇ Elo, Liikunta |
Pyöreät luvut kiinnostavat suurinta osaa ihmisistä, riippumatta oikeastaan iästä, sukupuolesta tai muista vastaavista seikoista. Poikkeuksia varmasti löytyy, mutta monet pitävät esimerkiksi pyöreitä ikävuosia muita merkitykselisempänä tai muita ikävuosia tärkeämpänä ja monesti myös juhlivat näitä normaalia isoeleisemmin. Vaikkei näissä luvuissa ole mitään varsinaista mystiikkaa, pyöreitä lukuja on jollain tavalla helpompi pyöritellä, niitä on mukavampi pitää välietappeina tai tavotteina, ja vaikka tehdä suunnitelmia niiden ympärille. Viime kädessä, niiden hahmottaminen tuntuu olevan monille helpompaa kuin epämääräisten lukujen ja summien ymmärtäminen.
Omalla kohdallani tärkeä luku tällä viikolla on sata kiloa. Tuntuu hyvältä ajatella tuota pyöreää lukua, joka vihdoin taittui jalkakyykyssä. Se ei ole erityisen suuri luku, mutta se on eräänlainen välitavoite kuitenkin. Torstaina ohjelmassa oli sen nosto viidellä toistolla, tänään kahdeksalla. Tavoite saavutettiin ilman ongelmia ja se eittämättä tuntuu hyvältä.
On kulunut miltein päivälleen kolme kuukautta siitä, kun kirjoitin kultaisen kuusikon treenistä, jonka aloitin tammikuussa. Kuten tekstistäni huomaa, tein kyykkyjä silloin vain 60 kg -sarjoissa, joten tuntuu jälkikäteen ajatellen uskomattomalta, että painoa on tankoon kertynyt tuossa ajassa noin paljon lisää. Tyydytys on tietysti melkoinen, sillä saavutus – aivan millä tahansa saralla – on merkittävä motivaattori työn tai harrastuksen jatkamiseksi. On suorastaan upeaa huomata miten paljon kurinalainen treenaaminen on vienyt eteenpäin, siitäkin huolimatta, että ohjelma on kerran vaihtunut tuon kultaisen kuusikon aloittamisen jälkeen.
Kysymys on muusta kuin vain raa’an rautamäärän nostamisesta. Kyseessä on pyrkimyksestä päästä eteenpäin määrätietoisesti, tehdä tunteja töitä sen eteen ja treenimuistiinpanojen myötä havaita näitä tuloksia. Tämän vastaavan kuvion voisi sijoittaa hyvin moneen muuhun asiayhteyteen ja todeta saman järjestelmän toimivaksi siellä. Jos pelkkä työ jo sinänsä on palkitsevaa, vasta tulosten konkretisoituminen selkeiksi ymmärrettäviksi luvuiksi tai sanoiksi on paljon enemmän. Jos treenaisin erityisen tuloshakuiseksi, olisi kyseessä juhlinnan paikka.
Tavallaan näin hieman teinkin, sillä – ja tätä kirjoittaessa tuntuu jo hieman pöljältä tätä edes myöntää “ääneen” – tänään sain spontaanisti idean herkutella poikkeuksellisen runsaskätisesti. Paitsi, että olisin tyytynyt “normaalin” lauantaipizzan kanssa herkutteluun, päädyin myös ostamaan sipsejä, joita en ole ostanut kuukausiin, sekä makeisia ja simaa. Huomasin kaupassa miettiväni, että tuntuu suorastaan oudolta ostaa jotain tällaista mässyä näin runsain määrin, aivan kuin olisin pitämässä jotain lasten syntymäpäiviä. Koen niin harvoin varsinaista tarvetta herkutella ruoalla, makeisilla, sipseillä ja muilla, että kassi kourassa kaupasta lähtiessäni olo tuntui jotenkin epätodelliselta. Asia, joka on varmasti liki arkipäiväistä hyvin suurelle osalle ihmisiä.
Nyt kun treenin päälle on syöty, levätty ja katseltu elokuvaa, on olo mitä mainioin ja äärimmäisen raukea. Koska eräänlainen välietappi on nyt saavutettu, lienee aika keksiä seuraavia välitavotteita – vaikkei tuo sata kilogrammaa kyykäten edes sellainen ollut – jotta on taas jotain mihin tähdätä. Pyöreät luvut ovat mukavia. Vielä kun saisi sen oman painon sinne 80 kg:n hujakoille, niin olisi taas jotain pyöreää saavutettu – joskaan ei onneksi sentään konkretian tasolla.