The Chase Is Better Than the Catch
Ξ March 18th, 2009 | → 3 Comments | ∇ Elo, Pohdinnat |
Olisin laittanut suomenkielisen otsikon jos olisin vain suinkin keksinyt kyseiselle englanninkieliselle fraasille hyvän suomennoksen. Valitettavasti väsymys ja laiskuus eivät ole hyvä yhdistelmä googlettamiseen, etenkään yömyöhään, kun pitäisi olla sängyssä, joten tyydyn tällä kertaa siihen olettamukseen, että suurin osa tätäkin lukevista ymmärtää lauseen merkityksen edes karkeasti.
Olennaisempaa on kysyä miksi kuvittelen jahtaamisen olevan saalista parempaa. Havahduin tähän asiaan oikeastaan kesken kaiken jutellessani ystäväni kanssa linjoilla Facebookin välityksellä. Olenko oikeasti muuttunut suuntaan, johon en kuvitellut meneväni, vai onko kyseessä väliaikainen hetki? Onko oikeasti niin, että nautinkin metsästämisestä ja itse jahdista todellakin enemmän kuin siitä kiitoksesta ja palkinnosta, joka lopussa seisoo? Onko naisten jahtaaminen hauskempaa ja palkitsevampaa kuin itse naisen iskeminen, viettely, hurmaaminen tai millä sanalla asiaa nyt haluaakaan kutsua? Entä päteekö tämä sama ajatusmalli myös muihin asioihin, kuten töihin, harrasteisiin ja niin edelleen?
Jos osaisin vastata näihin kysymyksiin, en edes vaivautuisi kysymään näitä asioita itseltäni. On aika ottaa kaiken kyseenalaistavan nihilismin viitta harteilleni ja tuijottaa lammen pintaa. En ole ennen kokenut asiaa ikinä näin, ainakaan tietoisesti. En ole tietoisesti jahdannut naisia, iskenyt iskemisen vuoksi, metsästänyt kamelinvarvasta tositarkoituksella. Olen vanhemmaksi tullessani enemmän vakuuttunut siitä, että olen pariutuvaa tyyppiä ja aloilleen asettuvaa mallia. Ja sitten havahdun kysymykseen: onko todella näin? Mitä jos olenkin tuota otsikon tyylistä mallia enkä edes tavoittele mitään pysyvämpää?
Ei tarvitse olla profeetta huomatakseen tietyn kuvion tapahtuneen parisuhde-elämässäni vuosien varrella. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä huomaavaisemmaksi olen tullut ja samalla paremmaksi parisuhdetaidoiltani, voin vilpittömästi ainakin väittää näin, mutta sitä lyhyemmäksi ovat parisuhteeni käyneet. Olenko tullut entistä tietoisemmaksi itsekkyydestäni? Aivan varmasti. Olenko kyynistynyt iän myötä? Ehdottomasti. Olenko kadottanut romantiikantajuni? Liekö sitä ikinä ihmeemmin ollutkaan.
Kun parisuhteet lyhenevät ja omien tarpeiden sekä halujen tiedostaminen on kehittynyt, on hyvä kysyä, että mitä todella haluan. Se on asia mikä minussa nimittäin ärsyttää muiden ihmisten kohdalla: kun he eivät edes itse tiedä mitä haluavat. Nyt olen itse saman kysymyksen äärellä: mitä minä haluan? Siis sellaisten itsestäänselvyyksien, kuten hedonismi, rinnalle. Parisuhteen? Vakipanon? Loputtomasti omaa aikaa ja rauhaa? Kaiken? Kaikkihan haluavat jotain, eikö vain?
Vastaan, kun tiedän. Jotain kiinnostavaa kuitenkin löysin etsiessäni pikaisesti käännöstä otsikon lauseelle. Hyvänä sattumana eteen tuli kappale, jota en muista aiemmin kuulleeni, mutta joka kolahti heti ekalla kuuntelukerralla, eikäl vähiten itse sanoitusten takia. Linkkaan sen tähän loppuun ja painun miettimään unten maille vastauksia omiin kysymyksiini.
Motörhead – Chase Is Better Than The Catch sekä lyriikat.