Tabula rasa
Ξ March 15th, 2009 | → 0 Comments | ∇ Elo |
Latinankielinen termi tabula rasa tarkoittaa hiottua tai putsattua kivilaattaa tai -levyä, yleensä kaivertamiseen tarkoitettua kirjoitusalustaa. Suomenkielinen vastine tälle on tuttavallisemmin puhdas tai tyhjä pöytä. Toisin sanoen tyhjä alkutila. Nykyvastine teknologiassa tälle olisi tehdasasetuksiin palaaminen, alkutiloihin nollaaminen tai resetoiminen.
Tällä hetkellä mieleni tuntuu tietyllä tavalla palanneen näihin default- eli oletusasetuksiin. Päätin aiemmin tällä viikolla pistää kamppailulajiharrastukseni jäihin. En lopettaa pysyvästi, mutta pistää tauolle. Niin ikään laitoin pisteen orastavalle parisuhteelle ennen kuin se kunnolla ehti alkaakaan. Syitä on turhan monia listattavaksi ja ehkä joillekin liian henkilökohtaisia sellaisia, jotta tohtisin niitä tähän kirjoittaa. Riittänee, jos sanon, että eri asioiden summa oli ongelmavyyhtinä liian suuri, jotta olisin voinut edes antaa mahdollisuuden tuolle suhteenpoikaselle.
Jättäminen on aina ikävää puuhaa, jätetyksi tulemisesta puhumattakaan. Tälläkään kertaa suhteen hylkääminen ja siten siis jättäjän rooliin asettuminen ei ollut suoranaisen helppoa. Päätös sinänsä oli helppoa tehdä asioita puntaroidessani, mutta sen uskominen todeksi ja sitten asiasta ilmoittaminen toiselle osapuolelle ei sitä ollut. Ei etenkään, kun tuo toinen ihminen on sinänsä hieno ja välitettävä tapaus, ja tavallaan kaikki edellytykset suhteelle sinänsä olivat ilmassa.
Joskus faktojen hyväksyminen on sen verran hankalaa, että asioita täytyy pureskella kunnolla, jotta ne voi niellä ja siten päästä yli niistä. On tavallaan väärin rationalisoida suhdeasioita ja antaa järjen äänen päättää kannattaako suhdetta jatkaa tai edes aloittaa – sen sijaan, että antaisi tunteiden tuulien puhaltaa purjeisiin ja kuljettaa eteenpäin luonnollista reittiään.
Ironia toisaalta onkin juuri siinä, että kun järki pääsee päsmäröimään yli tunteiden, jotain on jo pielessä. Tai jotain on jo menetetty. On vaikeaa, ellei peräti mahdotonta, olla vain tunteidensa vietävänä, kun järki huutaa punaista varoitusta. Ehkä siinä kohtaa peli on jo tunnetasolla menetetty.
Tunnen lopulta tehneeni oikean päätöksen, meidän molempien puolesta. Vaikka jollain tavalla koen tehneeni väärin häntä kohtaan, ja tietyssä mielessä myös itseäni kohtaan, näyttää vaaka oikeaa asentoa tosiasioiden viileässä valossa.
Näistä päästään tyhjän pöydän äärelle. Olen nollapisteessä, kuten aivan alussa. Mikä huvittavinta, tilanne muistuttaa noin neljän vuoden takaista tilannetta. Silloin meni ensin kamppailulaji vaihtoon vuoden 2004 loppuvuodesta, sitten parisuhde irtisanottiin 2004-2005 taitteessa ja lopulta vielä silloisen työpaikkani fuusioituminen aiheutti työsuhteeni irtisanomisen. Nyt edessä ovat yt-neuvottelut ja irtisanominen on kuin viimeinen pala, joka puuttuu tästä samasta palapelistä, jotta tämä deja vu -ilmiö voisi toistua. Silloin tämä tabula rasa olisi täydellinen ja uusi alku olisi edessä hyvinkin konkreettisella tasolla.