Ikä on vain numero (eli draaman lyhyt WTF?)
Ξ March 11th, 2009 | → 2 Comments | ∇ Elo, Vuodatus |
Ei ole ihmisten tyhmyys ja ajattelemattomuus ennenkään ikää katsonut, kuten päivittäiset uutisoinnit hyvin todistavat. Kaikenikäiset ihmisentapaiset hölmöilevät kuin viimeistä päivää ja tekevät mitä käsittämättömämpiä tekoja kerta toisensa jälkeen. Sanotaan, että vahingosta viisastuu, mutta ilmeisesti sekin vaatii jonkinlaista perusälykkyyttä, jotta niin voi käydä. Osa onneksemme osaa pelata itsensä pois pelistä ihan omatoimisesti, siis tarkoitan geeniperimänsä siirtämättä jättämistä, kuten Darwin Awardsin kaltaiset sivut oivasti osoittavat.
Mutta katse reaalimaailmaan ja itseä oikeasti ympäröiviin tapahtumiin, pois lehdistä, televisiosta ja internetin massamediasta. Hyvä esimerkki pienimuotoisesta ajattelemattomuudesta tuli tänään vastaan pyöräillessäni kohti kuntosalia töiden jälkeen. Kelinä kosteahko, hieman sulanut ja pehmeä, mutta tamppaantunut suojalumi ja sopivasti pyörällä vauhtia päällä. Pikkupojat heittelevät toisiaan lumipalloilla linja-autopysäkin vieressä. Toinen pakittaa taakseen katsomatta ilmeisesti palloa väistääkseen ja jotakuinkin melkein suoraan meikäläisen eteen. Tiukka jarrutus, jotten törmäisi tuohon keskenkasvuiseen ihmisenalkuun ja lopputuloksena vähemmän yllättävästi suoraan kyljelleen katuun ärhäkän pysähtymisen johdosta.
Seuraa kiroamista ja pärräämistä jostain partaisen suupielen suunnalta. Pojua selvästi nolottaa ja tekisi mieli haukkua pystyyn, mutta samalla toisaalta ymmärrän kakaroiden viehtymyksen pelleillä ja touhuta ajattelemattomasti. Eikä lopulta kellekään käynyt mitään, suureen ketutukseen ei ole aihetta. Ainoastaan ihmisten älyttömyys saa hetkeksi sisäisen nyrkin puimaan ilmaa ja tuomaan adrenaliinitason ylös.
Jos osaavat lapset koheltaa ja käyttäytyä asiaankuuluvasti lapsellisesti ja naiivisti, sitä osaavat myös aikuiset. Tämä kuitenkin vaatii hieman off-topic-henkistä alustusta, joten käytän muutaman rivin siihen.
Seuraan mieluusti paljon hyviä, kypsiä draamasarjoja, jotka käsittelevät ihmisten vaikeuksia, ahdinkoa, arkea, ihmissuhteita, perhe-elämää ja muuta sellaista. Enkä tarkoita mitä tahansa sairaalasarjaa tai saippuaoopperaa, vaan hyvän käsikirjoituksen, asialliset tuotantoarvot sekä osaavia näyttelijöitä omaavia draamasarjoja, kuten nyt vaikkapa tälläkin hetkellä televisiossa pyörivät Sopranos (uusintakierroksella Ylellä) tai Neloselta tuleva Mad Men. Toki seuraan paljon muutakin, mutta edellä mainitut ovat hyviä esimerkkejä hyvästä dialogista, kiinnostavista henkilöhahmoista, huolellisesti laadituista tapahtumista ja muusta sellaisesta.
Otin taannoin myös seurattavakseni hieman toisenlaisen sarjan, nimittäin nuorison kulttiklassikkosarja Beverly Hills 90210:n “jatko-osan”, eli tuoreen 90210:n. Sen suurempaa laatua en sarjalta odottanutkaan, vaan seuraan sitä hupailumielessä vuosikymmenen takaiselle krapulaharrasteelle (eli edellä mainitun BH90210:n seuraamiselle sunnuntai-iltapäivisin poikamieskämpässä). Jos sen draama onkin yli-imelää vetistelyä ja teinien vastine kaiken maailman roskasaippuaoopperoille, voisi ainakin olettaa, ettei moiseen draamaan törmää oikeassa elämässä. Ja kissan viikset.
Parasta teinidraamaahan huomasin löytäneeni varsin läheltä, omasta kaveriporukastani. Miksi lähteä merta edemmäs kalaan, kun ihmissuhdedraamoja, teinimäistä suhdevehkeilyä ja vammailua – anteeksi ranskankielisyyteni; perseilyä – tapahtuu ihan omien tuttujen joukossa? Saanen huomauttaa, etten tarkoita mitään teini-ikäisiä tuttujani, vaan jo kolmenkympin rajapyykin ohittaneita ihmisiä.
Jälleen kerran tämäkin hyvä muistutus, ettei ihmisten käytös katso ikää, kun sopiva hetki tulee kohdalle. Juuri kun ehtii teinisarjan draamalle naurahtaa “ei noin tapahdu kuin teineille ja/tai Amerikassa”, huomaat vastaavaa tapahtuvan ympärilläsi, omassa kaveripiirissäsi. Eihän siinä mitään, mutta allekirjoittaneelle riittäisi se fiktiiviinen draama ihan televisiostakin.
Toisaalta jollain tavalla on kovin levollista huomata, että ihmiset ovat lopulta kaikki aistiensa ja viettiensä vietävissä olevia eläimiä, eikä sitä muuta varallisuus, ikä, sukupuoli tai mikään muukaan vastaava asia. Maailmassa on ehkä vielä toivoa, aivan jokaiselle meistä.