Kevättä rinnassa
Ξ February 27th, 2009 | → 0 Comments | ∇ Elo |
Liekö olo otsikon mukainen vai onko kyse vain henkisestä ja fyysisestä ylösnousemuksesta, mutta paluu lenssuisesta olosta normaaliin arkirytmiin on saanut olon hyväksi ja vireäksi, niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla. Tuntuu, että vähän kaikenlaista on ehtinyt puuhastella, vaikka flunssaviikkoon nähden aikaa on tavallaan vähemmän. Takana ovat tällä viikolla jo parit salikerrat, lenkkiä ja treeniä, paikkoihin sattuu, mutta olo on erinomainen.
Vaikka edessä siintävät työpaikan yt-neuvottelut, kiitos kansainvälisen taantuman, ei moinen jaksa masentaa taikka lannistaa. Työpaikka saattaa lähteä alta, mutta ainahan minulla on jonkin sortin plan b, joten ei syytä huoleen. Olen harkinnut tietysti etukäteen jo mitä mahdollisuuksia minulla olisi työllistää itseni tai kouluttautua vaikka uuteen ammattiin, mutta aivan liian totisesti noita ei kehtaa vielä katsoa. Ei ennen kuin jonkinlainen selko siitä tulee saanko kengänkuvan persuksiini vai en. Maanantaina tietänen enemmän kehityskeskustelun jälkeen.
Myönnän pitäväni sen verran paljon nykyisestä duunipaikastani, miksen myös työstäni, ettei minulla ole erityistä hinkua siitä päästä eroon. Ei se erikoinen palkkatasoltaan ole, mutta siinä on hyvät puolensa – kuten kiinnostava ala ja sen myötä hyvät puolensa – ja näin pienimenoinen mies pärjää sillä kyllä hyvin.
Keväinen fiilis johtuu myös muista syistä kuin vain tervehtymisestä. Taustalla on sellainen ihminen, joka on saanut minut piristymään tunnetasolla ja tunnenkin sillä saralla eläväni hieman rikkaampaa elämää. On vain hyvä, että meikäläisenkaltaisen nihilistin kyyninen maailmankuva välillä saa vähän aurinkoa, eikä vain ruoki itse itseään “who gives a fuck anyway?” -mentaliteetilla. Ehkä tässä on jälleen kerran eräänlainen hankmoodymaisuus ilmassa: koheltaa ja soheltaa voi huoletta ja päivästä toiseen hedonismin nimissä, mutta se tietynlainen romantiikankaipuu tai jonkin sortin toivo ja usko jostain pysyvämmästä vilkuttaa taivaanrannassa. Että elossa olisi se jokin punainen lanka, eikä kaikki olisi vain merkityksentöntä ja toisiinsa liittymätöntä “carpe diem” -höökimistä.
Edessä on nyt, suunnitelmien mukaan, mukava ja nautinnollinen viikonloppu ja sitä seuraa kenties odotetuin arkijakso pitkään aikaan. Puhun nyt vähintäänkin kuukausista. Saa nähdä mihin asentoon suupieli vääntyy ensi viikon aikana ja millaiseen muotoon alkaa tulevaisuus vääntymään, kun asiat edessä alkavat paremmin hahmottua.