l2atk eli erään atk-ongelman tarina
Ξ February 12th, 2009 | → 0 Comments | ∇ Elo, Vuodatus |
Kävipä pitkästä aikaa allekirjoittaneelle sillä tavalla, että pala nykytietotekniikan roipetta, tarkemmin sanoen pöytätietokoneeni näytönohjain sattui irtisanomaan sopimuksensa ja tarjoamaan tilalle mustia näyttöruutuja. Uudelleenkäynnistyskään ei vähemmän yllättäen antanut muuta vastausta kuin kolme emolevyltä tulevaa piippausta. Helvetin hienoa.
Vaikka en olekaan moneen vuoteen enää koneita jaksanut itse kasata, vaan olen jättänyt sen suosiolla alan ammattilaisille jo ihan puhtaista mukavuussyistä, ei ollut vaikea päätellä, että juuri itse näytönohjain olisi koneesta hajonnut – vaikka toki teoriassa vika olisi voinut olla virtalähteessä tai emolevyssäkin. Koska sunnuntai-iltana olivat kaupat kiinni, ei auttanut jäädä muuta kuin odottamaan maanantaita.
Yöllä tietysti näin unia atk-ongelmista, meikäläisellä kun ei ole normaalisti livenä tapana stressata yhtään mistään. Aamupäivästä tutkimaan uusia näytönohjainmalleja ja palauttamaan vähän tietotasoaan ajan tasalle. Muutamaa tuntia myöhemmin, pienimuotoisen tutkimustyön jälkeen, puhelinsoittoa paikalliseen alan liikkeeseen (josta olin koneenikin puolisentoista vuotta aiemmin tilannut) ja tiedustelua näytönohjainten saatavuudesta. Uusi korttihan piti saada saman tien, eikä vasta sitten, kun vanha näytönohjain palautuisi takuuvaihdosta. Hommat seisovat, eikä pelikään kulje, jos konetta ei saa päälle. Raha olisi se pienin ongelma.
Maanantai. Töiden jälkeen hakemaan into piukassa uutta näyttökorttia, pyörällä peilijäällä liukastellen. 329 euroa, kiitos. Hintakin tosin näyttää sen jälkeen hieman pudonneen. Elämä on. Kotona uusi teknologian ihme kätöseen ja… mitä helvettiä! Eihän tämä uusi kortti sovikaan koneeseen… Tai tietysti se fyysisesti emolevyyn ja koneen koteloonkin sopi, mutta kappas, uusi näytönohjain vaatiikin “vain” vähintään 650 watin virtalähteen, siinä missä entiselle riitti normaalimpi 400 W:n poweri. Kiitos. Tämän kun olisi tiennyt korttia varatessa, olisin ehkä ottanut jonkin toisen kortin. Sen enempää myyjät, työkaverit kuin allekirjoittanut itsekään ei moista osannut arvata tai tiennyt mainita. Ei muuta kuin odottamaan seuraavaa päivää, sillä tässä kohtaa en ollut antamassa periksi korttiongelmalle ja palauttamassa sitä liikkeeseen tai vaihtamassa toiseen tapaukseen. Tämä oli ratkaistava ostamalla uusi virtalähde.
Tiistai. Maanantain netinselausrumba, joskin tällä kertaa vähän nopeampi sellainen. Puhelu liikkeeseen ja tiedusteluja saatavilla olevista powereista. Muistan myös kysyä onko mitään mahdollisia epästandardimaisuuksia itse virtalähteissä, koteloissa tai muissa asioissa, jotka pitäisi tietää ennen kuin varaan sen ja totean kotona ärräpäät lentäen, ettei se jostain syystä sovikaan. Ei kuulemma ole. ATX-kotelon virtalähteet ovat kaikki standardikokoa, -mallia ja mitä lie. Upeaa. Varaan 137 euron arvoisen virtalähteen, poimin sen töiden jälkeen ja ryhdyn asennuspuuhiin.
Vanhan virtalähteen korvaaminen uudella oli otaksuttua helpompaa. En ole tainnut ennen moista vaihtaakaan, sillä yleensä koteloissa on ollut virtalähde valmiina. Johdot irti, ruuvit auki ja poweri pois. Sitten uusi tilalle ja homma bueno. Uusi näytönohjaimeni olikin sen verran suuri, ja nimen omaan pitkä, mokkula, ettei sen sijoittaminen koppaan omalle PCI-E-korttipaikalleen ollut ihan niin yksinkertainen juttu kuin sen oletin olevan. Kiintolevy oli tiellä, joten ruuvit kiskoista irti ja sille etsimään uusi paikka. Onnekseni koneeni on vielä sen verran tyhjä “ylimärääräisestä” kamasta, ettei sijaintia ollut vaikea löytää. Sen jälkeen näytönohjain paikoilleen ja johdot kiinni. Jännityshetki oli edessä: mitä jos vika ei ollutkaan näytönohjaimessa, tai edes powerissa?
Johdot takapaneeliin kiinni ja virta päälle. Näyttöön syttyivät valot ja kone hurisi tuttuun malliinsa. Vau! Olin tasoittanut epätoivoisesta 0-2 tappiotilanteesta 2-2 -numeroihin ja antanut atk:lle takaisin samalla mitalla kuin se minulle (mitä nyt vajaat 500 euroa noiden uusien laitteiden ostaminen kustansi). Kaikki lähti kiltisti käyntiin, aivan kuten pitkin, joten edessä oli enää laiteajureiden asentaminen ja homman pitäisi olla valmista.
Vanhan kortin ajurit pois ja uuden kortin ajurt tilalle. Uudelleenkäynnistys ja siinä se. Kuvakin tulee kumpaankin monitoriini ja resoluutiot ynnä muut kohdalleen. Hienoa. Tämähän on valmista. Mutta mitä! Netti ei toimi. Yritän tutkia verkkojohdoista vikaa, käynnistää reititintäni ja tehdä parit kevätjuhlaliikkeet, mutta internet-yhteys ei ota toimiakseen. No jo on markkinat! Verkkokortin valoki palaa. Pakkohan sen on toimia – pakko!
Ai niin, ruudussahan se valitteli laitteen löytymistä. Eikö se muka liittynytkään näytönohjaimeen? Ei tietystikään, kun ajuritkin jo asennettuina. Olin ymmälläni. Sitten välähti. En ollutkaan poistanut vain vanhan nVidian näytönohjaimen ajureita, vaan myös emolevyni nVidia-ajurit. Ei ollut tullut mieleenikään, että siinähän oli saman valmistajan piirisarja, joka tietysti kontrolloisi muun muassa verkkokortin ajureita. Asennuslevyä kaivamaan ja emolevyn ajureita asentamaan. Data sisään ja uudelleenkäynnistys.
Vihdoin! Nettikin rupesi toimimaan kuin ennenkin ja kaikki lopulta kunnossa. Vai mitä tulisi seuraavaksi? Hajoaisiko jotain muuta? Puuttuisiko jokin johto paikoiltaan tai löisinkö vaikka pääni seinään? Ei sentään. Lopulta; parin päivän odottelun, muutaman sadan euron ja muutaman tunnin työn ja ähistelyn jälkeen kone taas toimi normaalisti, hiljaa tuulettimet kehräten ja uskollisesti mestariaan palvellen. Puuh. Helpottavaa.
Jos jotain, tämä oil jälleen kerran hyvä oppitunti, pitkästä aikaa, miten kehitys kehittyy ja teknologia harppoo omia askeleitaan eteepäin vääjäämättömästi kuin evoluutio konsanaan. Kun sitä lakkaa seuraamasta, putoaa väistämättä kärryiltä ja asioiden kertaaminen sekä uuden oppiminen on edessä. Vielä kun toivon mukaan saan vanhan näytönohjaimeni takuuvaihdosta takaisin, saatan saada jopa muutaman latin siitä myydessäni sen eteenpäin.
Pitkä tarina tylsästä aiheesta. Jos joku jaksoi jopa lukea loppuun asti, piste siitä. Toivottavasti tästä turinasta joku jopa hyötyi jotain. Ainakin työkaverini kiitteli minua infosta, ettei itse astu samaa kuoppaan ensi kerralla näytönohjainta vaihtaessaan.
Nyt on aika kuitenkin lopettaa monitorin tuijotus ja painua Troum/Yen Pox -kollaboraation dark ambientin myötä syvempiin lepotiloihin vällyjen väliin.