Pikkutuntien hiipimisiä
Ξ January 6th, 2009 | → 0 Comments | ∇ Elo |
Olin leffaillassa. Kolme työkaveriani, jotka toki ovat muitakin kuin “töistä tuttuja”, ja minä. Paikalla taas mitä parasta ruokaa, hyvä elokuva, sauna ja sopivasti alkoholia. On loppiainen, toisin sanoen vapaapäivä sitä ennen.
Saan usein näissä elokuvailloissa “hyviä kirjoitusideoita”. Hyvistä en oikeasti tiedä, mutta monet ajatukset kirvoittavat kirjoittamaan. Nyt tekisi mieli vaahdota muun muassa seksin ja väkivallan välisestä suhteettomuudesta ikärajoissa ja moraalissa, kuin myös vaahdota pornografiasta ylipäätään ja mielestäni minulla oli “muutakin tärkeää” sanottavaa, ainakin alkuillasta.
Katsoimme elokuvan “300″. En näin väsyneenä jaksa edes kaivaa linkkiä elokuvaan, mutta uskon, että internet-kyvykkäät ihmiset löytävät internetin elokuvatietokantaan muutenkin. Leffaa on syytetty milloin fasistisesta kannanotosta, milloin taas mistä lie rotupoliittisesta näkemyksestä ja niin edelleen, mutta yllättäen historia unohtaen, rivienvälilasit nokanvarrella nököttäen. Hauskoja elikoita nuo ihmiset. Huumorintajuisia.
Sarjakuvakäännöksenä elokuva on mainio, visuaalisena taidonnäytteenä suorastaan kaunis ja eräänlaisen maskuliinisuuden ja väkivallan kädenpaiskauksena hyvä kompromissi “taideleffahomostelun” ja conanmaisen barbaarisuuden rakkauden yhteyslaukauksena. Kansallisromantiikkaa, miehisyyttä ja mieskauneutta riittää sukupuoleen katsomatta: naisille komeita äijänköriläitä; ja äijille, noh, jos ei muuta niin hyvää äijämallinnusta männävuosisatojen (miksei nykyvuosienkin) itsekurista ja peräksiantamattomuudesta. Tai olihan se ainakin hyvä miekka- ja toimintaleffa. Tissiäkin vilahtaa. Voiko moisella kaavalla hävitä? Älkää unohtako kreikkalaista tragediaa kotimatkalla.
Tarkoituksenani lieni kirjoittaa näennäisviisaita kommentteja alkuvuodesta ja halkaista pari sanaa hassunhauskasta tilanteestani. Optimistina kun ei ikinä häviä, tai turpaan saadessaankin voittaa. Sanoja kuin yli viidentoista vuoden takaa, mutta eri filtterillä. Väsymys vie voiton. Joku taisi nuijanukuttaa minut.
Edessä on vapaapäivä. Pakkokatsottavaa dvd:ltä, vähemmän sitä samaa digiboksilta. Tajuntani halkeaa juuri nyt. Illan viimeisiä sointuja soitteli ruotsalainen dark ambient -legenda Raison d’être levyllään “In Sadness, Silence and Solitude”. Hyvää kamaa, tsekkaa jos et usko. Zzz.