*ton tammikuu?

Ξ January 13th, 2009 | → 0 Comments | ∇ Elo, Pohdinnat |

Alunperin olin aikomassa otsikoida tekstini tylsän mielikuvituksettomasti tipattomaksi tammikuuksi, mutta koska se olisi ollut harhaanjohtava yllä mainittujen piirteiden lisäksi, päätin lähestyä asiaa nörttimäisemmällä otsikolla. Tammikuuhan on monelle perinteisesti aikaa, jolloin joulunajan ja vuodenvaihteen moraalisesta krapulasta, jota myös morkkikseksi kutsutaan, toivutaan tavalla jos toisella ja monelle tämä tarkoittaa (ainakin lupaustasolla) niin sanottua tipatonta tammikuuta. Mutta mikä ihme ja näennäinen itsekuri oikein tässä hölmössä ideassa on takana?

Voidaan olettaa, että ns. tipattomuus liittyy tietenkin joulunajan kosteisiin kinkereihin, sitä seuraavasta juhlinnasta puhumattakaan. Jouluhan on, vastoin joidenkin olettamuksia, vuoden kosteinta aikaa, ainakin mitä Alkon myyntiin on katsominen. Jotkut tietolähteet jopa väittävät, että viinaa ostetaan joulun edustalla enemmän kuin vuoden viinapitoisimpiin aikoihin kuuluvalla juhannuskaudella. Mene ja tiedä, tätä kirjoittaessa en moista jaksanut tarkistaa, eikä sillä ole totta puhuen väliäkään.

Sen sijaan näin lähes kaikenlaisen absolutismin “vastustajana” on pakko ihmetellä joidenkin asioiden kieltämistä, edes kuukauden ajalta. Miten olisi vaikkapa seksitön tai masturboimaton kuukausi? Kuinka moni sellaiseen suostuisi vapaaehtoisesti? Varmastihan seksiäkin harrastellaan joinain kausina toista enemmän, kenties juuri samaisena vuoden synkimpänä aikana, kun vapaitakin on runsaasti. Ja sinkuillekin löytyy pikkujoulut, jos sitä omaa kainaloseuraa ei vakiona löydy.

Entä miten olisi “meille kuntoilijoille” sopiva liikunnaton kuukausi? Tosin näitä taitaa monelle tulla ihan itsestäänkin, kun sopiva laiskuuskausi yhdistettynä kiireisyyteen osuu kohdalle. Sen sijaan tipattomuuden rinnalle voisi yhtä hyvin ottaa sen herkuttoman tammikuun: ei makeisia, jäätelöä, sipsejä, leivonnaisia tai muitakaan “turhia” herkkuja. Tekisi varmaan hyvää itse kunkin painokuurille.

Tai olisiko nykypäivän sohvaperunoille televisioton tammikuu mistään kotoisin? Tämä tietysti koskisi myös warettajia muodossa “tv-ohjelmaton/elokuvaton tammikuu”. Vaihtoehtoisesti tietokone- ja peliaddiktoituneelle löytyisi varmasti oma kuukautensa, jolloin pitäisi pitää näpit irti pelikontrolleista. Misogyyneille voitaisiin vielä suositella naisvapaata tammikuuta ja äärifeministeille miehetöntä vastaavaa.

Listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin. Jonkinlaista ryhtiliikettä näyttää kuitenkin olevan ilmoilla, sillä eilen näin poikkeuksellisen paljon väkeä lenkillä keskellä kaupunkia kotimatkalla kuntosalilta kotiin. Kaipa se hyvä on, että porukka saa itseään liikkeelle, vaikka syyt kovin pinnallisia ja tekosyynomaisia olisivatkin. Tai ehkä kyse oli vain sulaneista lumista ja paremmasta kelistä. Mene ja tiedä. Allekirjoittaneen lihaksia kivistää sen verran paljon, että lenkkipolku kaupungin pimeässä sydämessä vetää puoleensa tänäänkin.

 

  • Luola

    Blogi ajatuksenvirralle elämästä, ihmissuhteista ja ihmisten käytöksestä.
  • Viimeisimmät kommentit

  • Viimeisimmät tekstit

  • Tagit