Tervetuloa, 2k9.

Ξ January 1st, 2009 | → 0 Comments | ∇ Elo |

Vuosi vaihtui rauhallisissa, paikoin jopa terveellisissä merkeissä. Alkupalaksi nautin erään hyvän ystäväni kanssa alkuillasta neljäntoista kilometrin talvisen juoksulenkin kohti määränpäätämme eli itse “juhlapaikkaa.” Perillä odotti yhteisen ystävämme lämmittämä puusauna ja kylmät juotavat. Täydellistä.

Oli äärimmäisen rentouttavaa ja levollista viettää pitkästä aikaa rauhallinen ilta hyvien ystävien seurassa, ruoan ja viinin kera. Ohjelmassa oli vain rentoja seurapelejä ja seurassa turinointia. Mitäpä siihen lisäämään. Olen suorastaan hieman yllättynyt, etten sammunut – en viinin, vaan väsymyksen takia – jo ennen puoltayötä, mutta parempi näin. En kaivannut kaupungin melua ja valvoja, rakettien pauketta ja ihmismassoja, baareista puhumattakaan, sekuntiakaan.

Mennyt vuosi oli hyvä, paljon parempi kuin rasittava ja ehkä paikoin turhankin rappiollinen 2007. Vuoden aikana tapahtui paljon hyvää, jotain huonoakin, mutta kaikkiaan se oli hyvä vuosi. Siltikin, aion tehdä vuodesta 2009 vielä paremman. Palaan ehkä vielä käymään läpi viime vuotta ennen kuin sysään sen unholaan, mutta nyt olennaisempaa on keskittyä tulevaan ja entistä voimakkaampaan, parempaan vuoteen. Toivon mukaan treenaan kovemmin, voin vielä paremmin ja nautin elämästä entistä enemmän kuin tänä vuonna.

Mitään uuden vuoden lupauskia en tehnyt, paitsi sen, että aion olla taas parempi ihminen, sen kaikissa monimerkityksellisissä muodoissa. Mottoni vuodelle 2009 onkin: Adapt. Adjust. Conquer.

Haluan kiittää kaikkia ystäviäni, kavereitani ja tuttaviani, niin uusia kuin vanhojakin, hyvästä kuluneesta vuodesta ja valaista tulevaakin vuotta lusiferiaanisella liekillä. Salut!

 

  • Luola

    Blogi ajatuksenvirralle elämästä, ihmissuhteista ja ihmisten käytöksestä.
  • Viimeisimmät kommentit

  • Viimeisimmät tekstit

  • Tagit