Ymmärrysrajoitteisuutta
Ξ December 3rd, 2008 | → 5 Comments | ∇ Elo, Vuodatus |
En voi, saati edes halua käsitellä otsikon aihetta niin laajalta alueelta kuin mitä kaikkea sen voisi kuvitella käsittävän. Eihän siihen riittäisi kenenkään aikakaan, tai ainakaan minun. Ironista onkin huomata parantumisen merkit siitä, että heti riittää virtaa keuhkoamiseen ja ärtymyksen purkamiseen, kun sairastus alkaa olla takana. Hyvä niin, kaiketi.
Myönnän olevani ymmärrysrajoitteinen, monessakin asiassa. En väitä olevani parempi kuin muut, ymmärtäväisempi kuin muut, en edes kehtaa vihjailla mitään sellaista. Väitän kuitenkin tuntevani itseni hyvin, luultavasti paljon paremmin kuin miten monet tuntevat itsensä. Näin ainakin olisi loogista tunnistaa itsensä ymmärrysrajoitteiseksi pieneksi ihmiseksi, jonka yksinkertaisen elämän saavat ymmälleen toisten ihmisten epälooginen käytös.
Tämänkertainen nurinani liittyy, yllättäen, naisiin. Sekä tietysti siihen, etten kykene ymmärtämään heitä. Tämä narina liittyy myös erääseen valitettavan yleiseen ilmiöön, jota en voi sietää, nimittäin ohareiden tekemiseen. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, siis.
Jokainen lukija lienee joskus kuulleen lauseen “Antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa.” Tätä sovelletaan paitsi monesti myös äijämäisesti naisiin seksin suhteen, mutta toki kyse on paljon laajemmasta ilmiöstä ja käytöstavasta. Kun tätä taipumusta, piirrettä, tapaa – tai miksi ikinä sitä haluaakaan kutsua – lavennetaan sopivasti, voidaan tähän liittää myös tuo ohareiden tekeminen. Sovittujen asioiden yllätyksellinen peruminen tai purkaminen. Tätä tapahtuu niin kaverisuhteissa, kuin etenkin deittimaailmassa ja en näkisi miksei tämä valitettava ilmiö voisi toistua myös parisuhteessa. Onnittelut teille, jos olette onnistuneet tämän ilmiön kohtaamisessa kasvoista kasvoihin.
Otanpa tosielämän esimerkin omasta auvoisasta elostani. Olin taannoin sopinut treffit hieman kaukaisemmalla paikkakunnalla asuvan nuoren naisen kanssa. Rohkea ja suorapuheinen, nopeasti innostuvakin kun olen, ehdotin naiselle treffejä. Vaikka odotinkin hänen antavan minulle punaista valoa, treffit, tai viikonlopputapaaminen, tuli sovittua. “Wow!“, taisin tuumia, vaikka välimatkaa olisi kolminumeroisen kilometrimäärän verran ja rahaakin palaisi tuohon reissuun enemmän kuin pariin keskivertoviikonloppuun yhteensä. Mitäpä siitä, raha on vain rahaa ja sitä tulee aina jostain lisää. Eihän elämän nautinnoille ja kokemuksille, potentiaalisista romansseista nyt puhumattakaan, voi liian tiukkaa budjettia säätää.
Olin oikeastaan hieman äimistynyt suhteellisen nopeasti järjestyneistä deiteistä. Vaan mikäpä siinä, sehän on paras tapa tutustua toiseen: nähdä, kuulla ja fiilistellä – tunnustella tilannetta ja toista henkilöä kasvotusten. Treffien jälkeen kyllä tietäisi olisiko jatkoa missä muodossa, jos missään.
Kyyninen realistini kuitenkin muistutti minua kylmäsävyisesti asioiden mahdollisesta negatiivisista yllätyskäänteistä, joten laadin äkkiä mielessäni muutamatkin varasuunnitelmat jos ja kun homma kariutuisi, kuten odottaa jollain tavalla saatoin. Ja saanen tässä kohtaa muistuttaa, että minun intuitioni on harvoin väärässä näissä asioissa – kuten ei nytkään.
Kului kenties viikko ehdotuksesta ja niinhän siinä kävi, että reisille suunnitelma laukesi kuin meikäpoika kiihkeämpinä nuoruuden päivinäni. Eihän tuo lopulta yllättänyt yhtään, mitä sain kuulla, sillä tunnusmerkit – ne pienet asiat – olivat vahvistuneet päivä päivältä. Lopulta nainen sanoi suoraan, ettei hänestä ole järkeä tavata, sillä ei hänestä kuitenkaan olisi kaukosuhteeseen. No, ehken minäkään aivan noin pitkälle ollut asioita suunnitellut tai järkeillyt. Olipa kyse sitten hyvin keksitystä tekosyystä tai hieman hassusta oikeasta syystä, niin oharitoiminta sai taas ärsyyntymään. Tämä ajatusmallihan tunnetaan toisaalta myös “kuuntelematta paskaa” -asenteena tai “ei mulla varmaan kuitenkaan hauskaa olisi, joten jätänpä menemättä“.
Kun ohareihin ja peruutuksiin on tottunut niin deitti- kuin kaveririntamalla, on kyyninen realisti tehnyt salakavalasti sopimuksen alitajunnan kanssa. Lopputuloksena on itsesuojeluvaiston rakentama pettymyksenehkäisymekanismi, joka pitää huolen siitä, ettei ilta tai viikonloppu ole pilalla, vaikka suunnitelma A menisikin päin helvettiä. Aina löytyy jokin (vara)meno tai ohjelmantapainen, jota toteuttaa jos ja kun pääsuunnitelma tai ohjelmanumero peruuntuu. In your face, I’ve got a plan B.
Kuten arvata saattaa, tämä liittyy siihen kuinka aiemmin kirjoitin siitä miten on monta rautaa tulessa. Ikävämpi ihminen sanoisi tätä ihmisten ennalta suunnitelluksi hyväksikäytöksi, mutta pumpulissa elävät ja tynnyrissä kasvaneet sinisilmäiset eivät omista riittävästi pelimerkkejä moisten lausahdusten ostamiseen. Niin kauan kun emme elä ihanteellisessa maailmassa, jossa on kaikilla reilu meininki, vain häviäjät pelaavat avoimin kortein.
Kuten joku asian joskus kauniin runollisesti puki: niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.