Sunnuntaiväsymys
Ξ December 1st, 2008 | → 0 Comments | ∇ Elo |
Väsyttää. Päätä särkee. Nokka on tukossa. Viikonloppu livahti vauhdikkaasti ja mukavasti ohi. Tuntuu, että vähän kaikkea ehti tekemään, vaikkei mitään suurta missään määrin. Vapaa-ajasta tuli nautittua niin pelaten, kuntoillen, baarissa käyden kuin sosialisoidenkin, tuttavuuksia nähden. Kaikin puolin mukavaa ja turvallista, sekä ennen kaikkea rentouttavaa.
Ryyppäämättömyydestä huolimatta sunnuntaiväsymys iski päälle ja vieläpä jonkinlaisen flunssan muodossa. Kurkku on karhea, aivan kuin orastasva kurkkukipu ja flunssa olisivat tulossa päälle. Vaikka hyvä yleiskunto pistää vastaan, räkätauti yrittää lannistaa sinnikkäästi.
Veto on poissa. Treeneihin ei kyennyt lähtemään, eikä tässä kunnossa siihen olisi järkeä ollutkaan. Jonkinlainen henkinen väsymystilakin uhkaa nousta ja vallata pään. Kaikista mukavista asioista huolimatta ja koetuista nautinnoista piittaamatta energisyys tuntuu valuvan kuin hieno hiekka sormien välistä. Viekö pelkkä flunssa näin helposti mielen “evvk“-tilaan?
Jonkinlainen pessimisminsekainen realismi yrittää myös härnätä muuten alati optimistista ja positiivista ajatteluani. Yritänkö tällä torpedoida omat myönteiset kokemukseni alitajuisesti ennen kuin ne tapahtuvatkaan, vain jottei minun tarvitsisi kohdata seuraamuksia vai varoittaako luotettavaksi toteamani intuitio minua etukäteen asioista?
Toisaalta, minun on turha jeesustella ja pelata pöytään mitään marttyyrikorttia harjoittaessani hankmoodymaista käytöstä ja iskiessäni tuleen useampaa rautaa kuin ehdin itsekään tajuta. Suojelen itseäni rakentamalla ympärilleni suojaverkkoa. Vaikka yksi naru katkeaisi, olisi varalla aina jotain, josta pitää kiinni. Vai poltanko sittenkin siltoja sitä mukaa kun niitä rakennan?
Lähes varmaa kuitenkin on, etten näitä tekstejä kirjoittaessani ja julkaistessani tee itselleni minkäänlaista edesauttavaa palvelusta, paitsi karhunpalvelusta. Syteen tai saveen, oman luovuuden ja rehellisyyden edelle ei voi laittaa yhtään ketään ihmistä. Vaikka en kyynikkona uskokaan sanontaan, että rehellisyys maan perii, noudatan tietyssä mielessä tuota samaista logiikkaa yhä edelleen.
Korkealentoisen ajatusliitelyni saa kuitenkin riittää, sillä fysiikka vetää kohti vaakatasoista lepotilaa. Pehmeäntumman dark ambientin saattelemana siirrän itseäni paranemaan ja virkistymään. Onhan edessä taas uusi viikko ja vuoden viimeinen kuukausi.