Epäonnistunut nörtti

Ξ November 17th, 2008 | → 0 Comments | ∇ Elo, Viihde - pelit ja elokuvat |

Tunnen olevani epäonnistunut nörtti. Vaikka kuinka yritin viettää perjantailla pidennetyn viikonlopun ja nököttää pelaten koko tuon ajan, niin vain muut aktiiviteetit jallittivat allekirjoittaneen pois koneen ääreltä. Jos vielä perjantai menikin mukavasti pelatessa, turkinpippureita napostellessa ja hieman viskiä maistellessa, viimeistään lauantai taipui rutiiniin. Salitreeni, eräät tuparit ja pitkäksi venähtänyt baarikeikka pitivät huolen siitä, että nörtteilysuunnitelma epäonnistui.

Onko tällä kaikella sitten mitään merkitystä? Eipä käytännön tasolla tietenkään, mutta noin periaatteellisella kylläkin. Olisi vaihteeksi ollut mukava pitää ideasta, joskin ehkä kummallisesta sellaisesta kiinni ja viettää viikonloppu ilman baareja ja oluita. Ei sillä, että humala olisi vienyt, mutta kuitenkin.

Mikä tässä nörtteilyssä niin sitten edes viehättää? Ehkä se, etten ehdi sitä enää niin paljoa  harjoittaa kuin ennen. Ahnehdin harrastuksia liki enemmän kuin ehdin niiden ääressä puuhata ja toisaalta ei osaa luopua mistään. Toisaalta hyviä pelejä on niin paljon, että niihin sijoittaisi enemmänkin aikaa kuin on mahdollista, unohtamatta elokuvia, tv-sarjoja ja sosiaalisia ajanviettotapoja. Mikä parasta, pelaaminen ja muu vastaava puuhastelu on mitä parasta vastapainoa kuntoilulle ja toisaalta mitä parhain rentoutumistapa työn vastapainolle, niin läheltä kuin alani tätä harrastusta liippaakaan.

Olen tyytyväisempi kuin kuukausiin, vaikka toisin voisi aiemmin kariutuneesta parisuhteesta päätellä. Asiat vain ovat niin paljon paremmin, kaikin puolin. Vielä kun löytäisi lisää aikaa tälle kaikelle, niin voisin vain nautiskella ja hemmotella itseäni. Palaan takaisin tv:n ja pelin ääreen.

 

  • Luola

    Blogi ajatuksenvirralle elämästä, ihmissuhteista ja ihmisten käytöksestä.
  • Viimeisimmät kommentit

  • Viimeisimmät tekstit

  • Tagit