Kiireen hyväilevä puristus
Ξ November 6th, 2008 | → 0 Comments | ∇ Elo |
Havahduin taas seikkaan, että päivät ovat menneet viime viikot melkoista vauhtia. Tuntuu kuin jokaiselle päivälle riittäisi enemmän kuin tarpeeksi tekemistä, niin töiden kuin vapaa-ajankin osalta ja tunnit kuluvat kuin minuutit konsanaan. Toisin kuin voisi luulla, tunnen myös saavani aikaiseksi paljon. Treenit sujuvat hyvin, niin lajin kuin kuntosalinkin puolella ja tuloksiakin tuntuu tulevan.
On myös ollut aikaa rentoutua muiden harrasteiden parissa, eikä sosiaalisia suhteitakaan ole tarvinnut laiminlyödä. Asiat nivoutuvat yhteen lähes saksalaisella täsmällisyydellä ja tarkkuudella. Silti tuntuu, ettei kaikkea haluamaansa ehdi mitenkään tehdä. Ei lähellekään. Ei edes etäisesti. Siinä myös syytä kirjoitustaukoihin.
Ja 13.11. on tällaiselle nörtille lähes pyhäpäivään rinnastettava hetki, silloin nimittäin ilmestyy vuoden eniten odottamani pelituote. Laajennuspaketti, joka kaikella todennäköisyydellä tulee tarjoamaan taas kuukausiksi ja sadoiksi, kenties tuhansiksi tunneiksi tekemistä siitä eteenpäin. Mihin tässä enää tarvitsee lähteä, kun lähes kaiken saa hoidettua työpaikka-sali-koti-akselilla?