Lokakuun loisteessa
Ξ October 6th, 2008 | → 0 Comments | ∇ Elo, Pohdinnat |
Viime aikoina ovat kirjoittelut jääneet vähemmälle. Monestakin syystä. Liikunta on vienyt allekirjoittanutta kuin pässiä narussa ja viime viikosta taisikin tulla elämäni ensimmäinen seitsenpäiväinen treeniviikko. Vaihtelua on tullut juuri sopivasti, palautumaankin on ehtinyt ja energisyyttä on silti ollut vaikka muille jakaa. Kylilläkin on ehditty hummailla ja pelejä pelailla.
Teoriassa elän kuitenkin helvetin tylsää elämää. Käyn töissä, salilla, treeneissä. Tulen kotiin, käyn suihkussa, teen ruokaa ja syön. Katson digiboksilta ehkä jonkin tv-sarjan jakson tai tallennetun NFL-pelin. Ilta venähtää helposti pelatessa, viime aikoina WARia, toisinaan myös hitusen WoWia. Jännittävää.
Viikonloppu vetää ulos. Baariin on kuin pakottava tarve leikkimään sosiaalista elämää. Katsomaan siinä sivussa ehkä vastakkaisen sukupuolen touhuamista ja morjestamaan kavereita. Ajatus kotona olemisesta koko viikonlopun vain pelaten ja telkkaria katsoen ahdistaa. Ahdistaisi, vaikka siinä oliskin jokaiselle päivälle liikuntaa. Onko kyseessä jokin sinkkuilun sivuoire vai tarvitsenko sosiaalista voimistelua fyysisen rinnalle ulos lähtiessäni? Harjoittamaan verbaliikkaa, leikkimään supliikkia tarinaniskijää tai muuten vaan kertomaan pari huonoa vitsiä?
Olen toisaalta varsin tyytyväinen. Kiireiset, tekemisentäytteiset päivät sopivat minulle. Ahdan niin arkeni kuin viikonloppunikin täyteen kaikkea mukavaa tekemistä. Pelaamisessa voin yhdistää pelaamisen vuorovaikutteisen luonteen yhdessä sosiaaliseen käytökseen jauhamalla jutunjuurta verkon yli niin reaalielämän kavereiden kuin virtuaalituttavuuksienkin kanssa. Samalla kuuntelen (yleensä) hyvää musiikkia ja mikseipä joskus perjntai-iltaisin lasi hyvää viskiäkin maistu muun ohella.
Silti sitä jotain tietysti puuttuu. Intohimoa, seksiä ja – tässä kohtaa voin myöntää tulleeni vanhaksi – ehkä jopa sitä romantiikkaa, oli se kuinka arkista tahansa. Tai tarkemmin ottaen kai haluan tuntea enemmän. Kylmyys, kyynisyys ja tympääntyneisyys eivät ole hyviä tavotteita tai olotiloja. Koettu on.
Toisaalta elämä tuntuu taas vaihteeksi kovin päämäärättömältä. Teenkö oikeasti töitä loppuelämän, siinä sivussa treenaten, pelaten, tv-ohjelmia katsoen ja joskus hieman alkoholin kanssa kiireettömästi aikaa viettäen? Siinäkö se oli? Rinse & repeat until it’s game over? Elämän tarkoitusta ei kannata miettiä, se on jo ratkaistu, mutta ehkäpä joku lyhytaikaisempi tavoite olisi paikallaan. Sitä etsiessä.