Huonoa palvelua ja sairaita enkeleitä – pt II
Ξ August 6th, 2008 | → 0 Comments | ∇ Elo, Musiikki, Reissut |
Älyn huipentuman ravintolasta selviydyttyämme odotteli puolalainen Behemoth lavalle tulemistaan. Kiireisesti pressiportista sisään ja miksauskopin viereen pojottamaan. Tarjolla olikin mainio keikka energisine live-esiintymisineen ja mukavan “leppoisine” välipuheineen, aina niin teatraalista Raamatun repimistä myöden. Kuten ennenkin, Behemoth hoiti hommansa hyvin kotiin ja ainoa valittaminen keikasta rajoittuikin pelkkä uudempaan death metal -musisointiin keskittyminen.
Kuten muinakin Tuska-vuosina, ihmiset olivat rumia hämmentävissä koltuissaan, ylipukeutuneina mitä järkyttävämpiin ja toinen toistaan hölmöimpiin show-off-asusteisiin. Eikä sitä perussuomalaista jäyhää ja kulmikasta kasvomallia ainakaan komeammaksi saada vetämälle päälle kerros plankkia ja maalia mahdollisimman tyylitajuttomalla tavalla. Näiden lisäksi luvassa oli kilometritolkulla avaruustukkaa, räikeitä värejä kaikissa metroseksuaalisuutta ylistävissä muodoissaan ja muutenkin sellaista alamaailman väkeä, että piti oikein arvauksella vetää olivatko nämä maahiset saapuneet paikalle bändejä katsomaan vai vertaamaan goottikiehkuraskenejen kuuminta hottia olevia uutuuksia toistensa kanssa.
Bändejä tuli tsekkailtua päivän aikana vasemmalta ja oikealta kaveriporukan kanssa ja mikäs siinä, olihan sää mitä mainioin – ei liian kuumaa eikä liian kylmää – ja kuivat muovipulloissa-omenasiiderit pitivät huolen siitä, ettei jeesusteleva absolutismi saanut jalansijaa päivän aikana lainkaan.
Sopivassa välissä päätin tehdä viikonlopun pakollisen backstage-vierailun. Vähemmän yllättäen homma levähti käsistä nopeammin kuin ehdin oman nimeni tavata: hädin tuskin olin viisi metriä päässyt piskuiselta portilta sisään, kun jo tuttavalauma alkoi valua paikalle yksi kerrallaan. Sitä mukaa, kun yhdestä tutusta oli tullut erottua morjes-juttujen saattelemana, joku muu kollega, kaveri tai muu naama-/nimituttu ilmestyi paikalle. Pyörin käytännössä tunnin verran paikoillani, tehden hiljaista 180 asteen kääntymistä suuntaan ja toiseen. Päätoimittajakin ilmestyi paikalle nakaten kouraan kasan levyjä, kuten perinteeseen kuuluu.
Ajantajun hukanneena tajusin jossain vaiheessa katsahtaa puhelimeen, tarkemmin ottaen kelloon. Niin, olinhan luvannut paremmalle puoliskolle tulla takaisin “ehkä puolessa tunnissa tai maksimissaan alle tunnissa”. Kun olin jo harkinnut tekeväni sukkelan comebackin rahvaan puolelle, alkoi pari kollegaa lähes kilpaa painostaa allekirjoittanutta kaljateltan puolelle. Perkele, pakkohan se oli, ettei aivan tossun alla olevan nössön mainetta saa. Tekstaria naiselle “käyn pikaisesti kaljateltassa” ja vastaus oli jäätävä, mutta sanoman hyvin perille toimittava “Jaa.” Näitä luonnonvoimia uhmaten ajoin itseni tuttujen parven läpi oluttelttaan juomaan huokeaa viiden euron tuoppia. Nam, päivän ensimmäinen olut, josta siitäkin puolet taisi mennä parempiin suihin.
Olutpöydän ääreen istumaan ja lärvi auki. Enemmän tai vähemmän huonoa suunsoittoa ja naamanpaukutusta tuli harjoitettua pöydässä siihen malliin, ettei muiden tarvinnut paljon leipälävellään naamojaan väsyttää, paitsi hykertelyn ja naureskelun merkeissä. Toki pakollinen ja potentiaalinen riidanhaastajaehdokaskin pöydässä istui, mutta miekkosen verbaaliset hyökkäykset olivat sillä tasolla, että vain epäitsevarmuutta potevalla teinillä olisi käynyt provokaation vasara päähän.
Kun kolmivarttinen oli kulunut ja tuoppi tyhjentynyt, oli aika singahtaa takaisin varsinaiselle alueelle. Toverit ja kaverit seisoa pojottivat mäennyppylällä bändejä katsellen. Vaikka olutteltasta matka sinne sujuikin sukkelasti, viimeistään siellä tuli taas nähtyä muutamat tutut ja jumituttua suusta kiinni. Miten yllättävää.
Tunnit kuluivat kuin siivillä ja vihdoin oli odotus palkittu. Illan pääbändi Morbid Angel kera paluumuuttaneen nokkamies Dave Vincentin oli jotain mitä en olisi uskonut näkeväni livenä. Tällä kertaa tilanne kuitenkin realisoitui ja keikkahan oli mitä mahtavin. Itse Vincentin ääni oli niin karismaattinen, että mies olisi onnistunut myymään meikäläiselle vaikka käytetyn Raamatun niin halutessaan. Tuollaisella äänellä jos mies olisi ryhtynyt papiksi kotialueellaan Floridassa, niin varmasti olisi ihmeitä, jos ei nyt nähty, niin ainakin kuultu ja taju olisi varmasti lähtenyt useammaltakin uskonihmiseltä.
Henkisen orgasmin jälkeen illanvietto jatkui kohti baaria. Pienimuotoisen lauman koolle saattamisen jälkeen paimensimme porukkamme meikäpojalle uuteen hevibaariin, liekö Darkside ollut nimeltään. Tutut ja kaverit tulivat vastaan toki sielläkin ja oluita meni kurkkuun sopivissa määrin – aina omasta mielestäni ja muitahan on turha ryypiskelyn makeassa maailmassa kuunnella.
Lopuksi yöpaikkamme haltija painosti meidät kuitenkin lähtemään baarista poikkeuksellisesti jo ennen valomerkkiä – miltei käsittämätön tapa meikäläiselle – ja hampurilaisateriat kouraan läheiseltä huoltoasemalle haettuamme hyppäsimme taksiin ja sitä myötä nukkumaan.