Perjantain pelot
Ξ August 8th, 2008 | → 0 Comments | ∇ Elo, Vuodatus |
Pari päivää on keskiviikon kirjoituksista ja alkuviikon tuntemuksista kulunut. Onko helpottanut? Eipä oikeastaan. Ja miksipä olisi, asiat kun eivät ole varsinaisesti menneet eteenpäin. Vai pitäisikö tunnustaa, että eilen tuntui hieman paremmalta iltapäivällä, kun sain asiaan ihan pikkuriikkisen verran tolkkua mukaan ja varasin jopa leffaliput tälle perjantaille, tyttöystävälleni ja minulle. Tämä tietysti varmistelun jälkeen, sillä tämänviikkoisen epävarmuuskohtauksen (ja -kohtelun) jäljiltä olo on kuin henkisesti piesty, runneltu ja pahoinvoiva. Helvetti, en ole ikinä tuntenut itseäni näin heikoksi ja huonovointiseksi.
Kaikesta angstailusta ja mietiskelystä huolimatta eilinen tuntui paremmalta. Ainakin vielä iltapäivällä. Illalla tuntui, että löysin taas rivien välistä jotain ikävää luettavaa, mutta ehkä vain kuvittelen kaiken. Toisaalta, näinhän lohduttelin itselleni lauantainakin ja kuinka oikeassa olinkaan. Leffaa lainaten:”Olisin mielummin onnellinen kuin oikeassa.”
Keskiviikkona asiat pyörivät vielä sen verran paljon päässä, että kotona oleminen tuntui vastentahtoiselta. Lenkillekään lähteminen ei onnistunut. Sain sentään siivottua jonkin verran ja pakattua edellisen viikonlopun jäljiltä olleet kuivuneet festarikamat pois näkyvistä ja talteen. Kaipasin juttuseuraa, joten polkupyörällä ystäväni luo turisemaan ja iltaa istumaan. Tällä kertaa kuitenkin maanantaisen kärsimysnäytelmän ja dramaatiikan oppitunnin toistamista välttäen. Helpottihan se.
Eilen kaikki viikon paineet tuntuivat imeneen mehut meikäläisestä. Sadekelikin yllätti. Ei toivoakaan lenkkeilystä. Sain sentään pari levyarviota tehtyä pois alta, ensimmäistä kertaa tällä viikolla, mikä on epätavallista minulle ja kirjoitustahdilleni. Jotain kuitenkin. Sain myös tehtyä aloitustestin (initial test) kiinnostavalta vaikuttavassa sadan punnerruksen ohjelmassa. Saa nähdä mitä tästä tulee, mutta yritys on kova ja tarkoitus ruveta pitämään myös jonkinlaista kuntoilu- ja treenipäiväkirjaa täällä blogin puolella. Siitä myöhemmin lisää.
Loppuilta menikin koneella joitain hommia pakertaessa ja hieman tv:tä katseltaessa. Päädyin nukkumaankin jo kello 23:n jälkeen, joka ei ole todellakaan minulle arkisin tavanomaista – normaalisti pää painuu pehkuihin joskus 01-02 tienoilla. Vähemmänkin terävä verstaan työkalu ymmärtää, ettei kaikki ole kropassa ja päässä normaalisti. Ruokakaan ei maistu ja aamupala lähinnä oksettaa. Jos ei jotain positiivista, niin ainakin se, että tiedostan tämän kaiken. Miltei liiankin hyvin.
Tämä päivä on soljunut eteenpäin kohtuullisen kelvosti, mitä nyt aamusade kasteli minut pyörämatkalla töihin. Onni on varavaatetus repussa. Nyt sitten jännitän mitä ilta tuo tullessaan. Tai oikeastaan pelkään mitä se tuokaan. Pahimpaan varautuen, parasta toivoen. Mittari lyö huomenna ikävuosiin yhden luvun lisää, mutta sattuneesta syystä synttärihumu loistaa poissaolollaan. Toivottavasti huomenna on kaikki paremmin.
Ja lehmät lentävät.