Huonoa palvelua ja sairaita enkeleitä – pt I
Ξ July 22nd, 2008 | → 1 Comments | ∇ Elo, Musiikki, Reissut |
Lauantain Tuska-tarjonta oli meikäläiselle tapahtuman kiinnostavin, siitä huolimatta, että “pääbändi” Slayer oli festivaalin bändeistä se kovin ja biiseiltään mielenkiintoisin. Lavalle tulisi kipuamaan yhdysvaltalainen legendabändi Morbid Angel, vaikkakin vasta illan viimeisimpänä, ja tämän lisäksi paikalla olisi toki muutakin kiinnostavaa katsottavaa ja kuunneltavaa.
Pää ylös tyynystä ja hienoisen aamukankeuden jälkeen ulos baanalle, vaikkakin ensin tarvittaisiin hieman murua rinnan alle. Suunnitelmat kaverin kanssa ruokapaikasta lyötiin ukkoon ja valitsimme kohteeksi Kampin Chico’s-ravintolan, jonka menu hintatasoineen kuulosti kaverimme kuvauksen perusteella hyvältä ja meille sopivalta. Kyyti Helsingin keskustaan ja menoksi.
Nälkäisinä suuntasimme kohti ravintolaa, matkalta pari kaveria mukaan poimien. Hienoisen arpomisen jälkeen pääsimme pöytään ja saimme menut käteen. Juomatilausten ja ruokalistafiilistelyiden jälkeen olikin aika tilata herkut, joka ei suinkaan sujunut ongelmitta. Ekstrana toiminut nuori naisenhupakko ei meinannut millään saada pieneen ja sinänsä sievään pääkoppaansa mahtumaan mitä kukin meistä halusi tilata. Olihan meitä kuitenkin puolentusinaa ja naikkosella vain pieni vihkonen olemattoman muistinsa lisäksi.
Kun ruoat ja juomat oli varmistettu noin kolmisen kertaa, jäimme odottamaan sapuskoja hauskojen juttujen siivittämänä. Aikamme höröteltyämme maistuvan näköiset ateriat toimitettiin pöytään, joskin sekin vaati hienoista säätöä – olihan tarjoilijattaremme selvästi työkaluvajan vähemmän terävästä päästä. Ja kuten arvata saattaa, aivan kaikki ei mennyt putkeen: tyttöystäväni sai väärän annoksen tilaamansa pihviaterian tilalle, vaikka olikin tilannut sen listalta selvästi annoksen numeron ilmoittamalla. Muille ruoat poskeen ja hänelle lisää odottelua – hienoa.
Kun vihdoin oli sinänsä maukkaat annokset tarjoiltu nälkäisen porukkamme syötäväksi hölmöjen tarinoiden ja muutaman naurunremakan maustamana, oli aika suunnistaa itse pääkallopaikalle eli Kaisaniemen puistoon. Sitten tuli taas lisättyä kokemuksien kirjastoon jotain sellaista pölhöyttä, mitä en ole ennen enkä kuunaan kokenut. Tämä älykkyyden terävin keihäänkärki, neuvokkuuden suloinen ihmelapsi ja nokkeluuden kiiltävä timantti, rakas tarjoilijattaremme, rupesi soheltamaan laskujen kanssa niin kuin olisi ensimmäistä päivää työelämän sinänsä haastavassa ja jännittävässä maailmassa. Saimme valehtelematta toistaa tilauksemme vähintään kolme kertaa jokainen, ellei useamminkin, ja silti tämä älyn pikkujättiläinen seilasi kassakoneen ja pöytäseurueemme väliä kuin olisi yrittänyt tehdä vaikutusta Guinnessin ennätystenkirjaan.
Hihathan siinä alkoivat palaa ja mustentua, kun tämä pirtsakka avaruuskakkujen syöjätär huopasi ja souti tilausten ja laskujen kanssa. Eikä murkinalaskun maksamisessa kulunut kuin vaivaiset kolme varttia – uskomatonta nopeutta, siis suorastaan fysiikan lakeja rikkovaa räiskyvyyttä ja kipakkuutta. Ärräpäiden saattelemana livahdimme ulos tästä ravintolapalvelun mekasta niin sukkelaan kuin mahdollista, sillä työhommat odottivat festarialueen sydämessä vain tovia myöhemmin.