Niin siinä on taas käynyt, että kirjoitusaika on huvennut jonnekin työn, treenaamisen, pelaamisen ja sosialisoimisen väliseen keskiöön. Tuska-jauhannat jäivät kesken ja jatkuvat, kun taas aika antaa periksi. Tänään se ei kuitenkaan onnistu, sillä Wacken kolkuttaa ovella ja allekirjoittaneella puoli tuntia aikaa lähtöön kohti bussiasemaa ja sieltä Helsinki-Vantaan lentoasemalle.
Palaan ruotuun taas ensi viikolla, kun olen palannut Suomen kamaralle festaroimasta ja telomasta itseni tunnistamattomaan kuosiin saksalaista olutta ryystäen, mutaisella kamaralla horjuen ja kuulovaurioitani itselleni aiheuttaen. “Saksa on paska maa”, sanoi Seppo Räty, mutta meikäläinen ei komppaa. Ainakaan vielä.
Lauantain Tuska-tarjonta oli meikäläiselle tapahtuman kiinnostavin, siitä huolimatta, että “pääbändi” Slayer oli festivaalin bändeistä se kovin ja biiseiltään mielenkiintoisin. Lavalle tulisi kipuamaan yhdysvaltalainen legendabändi Morbid Angel, vaikkakin vasta illan viimeisimpänä, ja tämän lisäksi paikalla olisi toki muutakin kiinnostavaa katsottavaa ja kuunneltavaa.
Pää ylös tyynystä ja hienoisen aamukankeuden jälkeen ulos baanalle, vaikkakin ensin tarvittaisiin hieman murua rinnan alle. Suunnitelmat kaverin kanssa ruokapaikasta lyötiin ukkoon ja valitsimme kohteeksi Kampin Chico’s-ravintolan, jonka menu hintatasoineen kuulosti kaverimme kuvauksen perusteella hyvältä ja meille sopivalta. Kyyti Helsingin keskustaan ja menoksi.
Nälkäisinä suuntasimme kohti ravintolaa, matkalta pari kaveria mukaan poimien. Hienoisen arpomisen jälkeen pääsimme pöytään ja saimme menut käteen. Juomatilausten ja ruokalistafiilistelyiden jälkeen olikin aika tilata herkut, joka ei suinkaan sujunut ongelmitta. Ekstrana toiminut nuori naisenhupakko ei meinannut millään saada pieneen ja sinänsä sievään pääkoppaansa mahtumaan mitä kukin meistä halusi tilata. Olihan meitä kuitenkin puolentusinaa ja naikkosella vain pieni vihkonen olemattoman muistinsa lisäksi.
Kun ruoat ja juomat oli varmistettu noin kolmisen kertaa, jäimme odottamaan sapuskoja hauskojen juttujen siivittämänä. Aikamme höröteltyämme maistuvan näköiset ateriat toimitettiin pöytään, joskin sekin vaati hienoista säätöä – olihan tarjoilijattaremme selvästi työkaluvajan vähemmän terävästä päästä. Ja kuten arvata saattaa, aivan kaikki ei mennyt putkeen: tyttöystäväni sai väärän annoksen tilaamansa pihviaterian tilalle, vaikka olikin tilannut sen listalta selvästi annoksen numeron ilmoittamalla. Muille ruoat poskeen ja hänelle lisää odottelua – hienoa.
Kun vihdoin oli sinänsä maukkaat annokset tarjoiltu nälkäisen porukkamme syötäväksi hölmöjen tarinoiden ja muutaman naurunremakan maustamana, oli aika suunnistaa itse pääkallopaikalle eli Kaisaniemen puistoon. Sitten tuli taas lisättyä kokemuksien kirjastoon jotain sellaista pölhöyttä, mitä en ole ennen enkä kuunaan kokenut. Tämä älykkyyden terävin keihäänkärki, neuvokkuuden suloinen ihmelapsi ja nokkeluuden kiiltävä timantti, rakas tarjoilijattaremme, rupesi soheltamaan laskujen kanssa niin kuin olisi ensimmäistä päivää työelämän sinänsä haastavassa ja jännittävässä maailmassa. Saimme valehtelematta toistaa tilauksemme vähintään kolme kertaa jokainen, ellei useamminkin, ja silti tämä älyn pikkujättiläinen seilasi kassakoneen ja pöytäseurueemme väliä kuin olisi yrittänyt tehdä vaikutusta Guinnessin ennätystenkirjaan.
Hihathan siinä alkoivat palaa ja mustentua, kun tämä pirtsakka avaruuskakkujen syöjätär huopasi ja souti tilausten ja laskujen kanssa. Eikä murkinalaskun maksamisessa kulunut kuin vaivaiset kolme varttia – uskomatonta nopeutta, siis suorastaan fysiikan lakeja rikkovaa räiskyvyyttä ja kipakkuutta. Ärräpäiden saattelemana livahdimme ulos tästä ravintolapalvelun mekasta niin sukkelaan kuin mahdollista, sillä työhommat odottivat festarialueen sydämessä vain tovia myöhemmin.
Lisään näitä lätinöitäni taas hieman jälkijunassa, sitä mukaa kun saan puolivalmiit tekstit lopulliseen muotoonsa, mitä nyt ehkä linkkejä jälkijunassa lisäten. Tällä erää vuorossa Tuska 2008.
Parin tunnin ajomatka Tuskaan meni leppoisasti Carcassin ruumisrytkettä kuunnellen ja parin kaljan avittamana. Määränpäässä kamat kaveripariskunnan autoon ja pressipassia tiskiltä hakemaan. Normilippunsa ostaneiden jono sisään sen sijaan oli järkyttävän pitkä, joten paremman puoliskon sisäänpääsy alueelle tulisi tapahtumaan vasta tunteja myöhemmin. Suunnaksi otimmekin ensin Iguanan ja sen maukkaat texmex-ruoat, sieltä pujahdus juomakauppaan ja Tuska-alueen edustalle parit pussikaljat juomaan liputtomien tovereidemme seuraan.
Kaisaniemen ruohoparkissa istumiseen ei kuitenkaan ollut liiemmin aikaa, sillä allekirjoittaneelle ensimmäinen nähtävä bändi oli puoli viiden viikinkimetallibändi Amon Amarth. Päivän ainoa festarikirjoitushomma oli taas puoli seitsemältä ja kohteena brittiyhtye Carcass. Sisään kuitenkin piti mennä ajoissa ja jonotukseenkin menee oma aikansa, paitsi tietysti vip-/pressiportini kautta, joten aikainen paikalle saapuminen on aina festareilla valinta varman päälle.
Carcassin keikka oli kova, mutta tarkemmat ruotimiset keikoista pääty(i)vät Imperiumin sivuille, joten jätän niistä itseni toistamisen sikseen. Tulipa keikan aikana aiheutettua draamaakin, kun exä ja tyttöystävä osuivat samalle tontille ja tahattomasti sekin vääntyi jonkinlaiseksi akkojen kyräilyksi. Vaikka asian äijätasolla jollain tasolla ymmärtääkin, silti tällaisissa tilanteissa toivoisi voivansa kurkistaa naiskunnan pääkopan sisään voidakseen tajuta mikä hameväen mielissä saa tuota draamaa kehitettyä.
Tilanteen lauettua ja Carcassin lopetettua soittonsa oli aika siirtyä seuraavaa bändiä katsomaan. Tämä ei kuitenkaan mennyt aivan odotetusti, sillä jouduin pukeutumaan ritarin kiiltävään haarniskaan pelastamaan leidiä vaarassa. Punkku lienee maistunut liian hyvin, kun siitä piti oikein erikseen toipuakin. Eihän tuo toki väärin ole, hauskanpitoon kuuluu toisinaan sopiva alkoholiin nautiskelu ja toisinaan kaasujalkaa painaa vähän liikaa.
Loppu hyvin, kaikki hyvin: perjantai-illan päätteeksi oli aika hakeutua yöpymiskohteemme pariskunnan autokyytiin ja iskeä päätä tyynyyn vantaalaismaisemissa. Lepo olisi tarpeen, sillä edessä olisi vielä pari päivää lisää festarirymyämistä ja muutamat nautitut siiderit muine juomineen taatusti lisäisivät unentarvetta ennen lauantain koitoksia.
Ei muuta kuin lepäilyä, Xboxilla naisen kanssa Lego Indiana Jonesin pelailua (on muuten huumoripitoista ja rentouttavaa kaksinpeliä pienillä aivopähkinöillä varustettuna) ja leffojen katselua. Sujuuhan se loma näinkin. Torstaina olikin luvassa jotain ohjelmanumeroa, nimittäin Turun kuuluisat keskiaikapäivät, joihin piti perinteen mukaan käydä tutustumassa parin oluen ja käristetyn porsaanlihan maussa.
Kojuja oli jälleen kerran runsain mitoin käsitöistä humpuukiin ja perinneruokiin, tietysti keskiaikaperinteen muodossa. Löytyi niin aseita, koruja, koriste-esineitä, rohtoja, herkkuja kuin sitä kuuluisaa krääsääkin. Turhat ostamiset jätin markkinahumun mukana saapuneille turisteille ja ainoat tuhlaamani roposeni sijoitin vain maukkaaseen maltaaseen sekä keskiaikaishenkiseen liha- ja lanttulautaseen. On se vain herkullista tuollainen vartaassa käristynyt porsas, jonka leikkaaminen asiakkaiden silmien alla sai osakseen kiinnostuneita katseita ja valuvia suupieliä. Vegaaneille ja muille kasvissyöjille keskiaikainen ruokavalio ei ole omiaan, mutta ei syytä valitukseen: kyseessähän on vain valintakysymys.
Tällaisen asianmukaisen markkinarymyn päätteeksi oli paikallaan kirjaimellinen ulkona syöminen ja asianmukainen liikunta, olihan edessä tuolloin tulevana viikonloppuna vielä Helsinki ja Tuska-festivaali vuosimallia 2008. Eikä asiasta voinut liikaa iloita, sillä luvassa olisi jälleen läjämäärin tuttuja vuosien takaa nähtävänä ja kuultavana, kaikkien aikojen paras Tuska-line-up, sekä ylipäätään rentouttava fiilistelyreissu pääkaupunkialueen maisemissa kaikkine mukavine oheistapahtumineen ja lukuisine yksityiskohtineen. Lepoa liikunnan päälle ja pää tyynyyn: perjantaiaamun kello kymmenen autokyyti ei jäisi odottamaan kyytiläisiään rattailleen.
Tuo pakollinen kesäflunssakin osasi muistaa meikäläistä yhden niin sisäisesti kuin ulkoisestikin kostean illanvietoreissun jälkeen. Kuumetta, räkää, yskimistä ja muuta mukavaa oli luvassa sopivasti ennen juhannuskinkereitä Nummijärven metallipitoisissa ympäristöissä. Vaan kuten vanha sanonta tietää sen kertoa: jos ei viina, terva tai sauna auta, on tauti kuolemaksi. Lienee kai sanomattakin selvää, että saunat jäivät festareilla välistä, mutta tervaa tuli vaatteiden hajusta päätellen nautittua sitäkin enemmän ja viinaa tuli aivan varmasti vedettyä enemmän kuin yhden miehen tarpeisiin.
Eipä sillä, jälleen yksi mukava reissu takana, jossa tuli nähtyä tuttuja ja kavereita kerralla enemmän kuin monien kuukausien aikana yhteensä ja vaikka festariseksit jäivätkin tällä kertaa saamatta, tuli hyviä keikkoja todistettua useampikin ja paskoja juttuja kerrottua parinkin kuukauden edestä.
Nummirockin metalli- ja viinapitoinen pitkä viikonloppu oli kuitenkin vain esimakua parin viikon mittaisesta kesälomailusta. Varsinaisen kesälomaviikon alustus sujui mukavissa merkeissä krapulassa sunnuntaina sängyllä makaillen, eikä räkätaudin poistumisesta ollut tietoakaan. Kun varsinainen lomaviikko maanlle antain myötä alkoi, näytti myös luonto keskisormea lomailulle: sateista, harmaata ja kylmää kesäkeliä. Hienoa.
Kesä on mitä hienointa aikaa, monestakin syystä. Paitsi että lämpimät ja kuivat kelit ovat ulkona liikkumisen ja pukeutumisen kannalta mukavuutta luonnollisimmillaan – vai väittääkö teistä oikeasti joku nauttivansa pukeutuessaan paksuihin talvikolttuihin, pitkiin kalsareihin ja ties mihin kaulahuivi-pipo-huppu-villasukkakombinaatioihin? – kesä on myös ajanvieton kannalta inspiroivaa ja tapahtumarikasta, enkä nyt tarkoita vain pelkkiä festareita, erinäisiä kinkereitä ja itse kesälomaa, vaan ihan jo pelkän satunnaisemman ulkoilun riemuvoittoa. Olipa kyse sitten pussikaljoittelusta, lenkkeilystä, ulkona treenailusta tai vaikkapa vain työmatkoista, kesä pieksee meikäpojan kirjoissa talven, syksyn ja kevään täysin suvereenisti.
Lienee siis sanomattakin selvää, että toukokuun jälkeinen ajanjakso on pitänyt allekirjoittaneen kiireisenä ja viime viikot tapahtumarikkaina. Blogin kirjoittaminen on jäänyt kuin itsestään, eikä sen laiminlyöntiin löydy mitään seksikkäitä, jännittäviä tai kiehtovia selityksiä. Ehdin päästä jo aurinkoisen nurmikentällä treenailun makuun, nauttimaan useamman kuin parit pussikaljat, viettää kosteita sosiaalisia viikonloppuja, sekä tietysti nautiskella hikisistä työmatkoista pyörän selässä, lukuisten levyarvioiden kirjoittamisesta ja jonkin verran myös pelaamisesta.
Tällä kertaa säästän hermojanne, arvon lukijat, ja pilkoin tekstini useampaan postaukseen ihan vain huvin ja näennäisen käytännöllisyyden vuoksi.