Ilmiö nimeltä GTA IV.
Ξ May 10th, 2008 | → 0 Comments | ∇ Viihde - pelit ja elokuvat |
Kuten arvata saattoi, tämänkin miehen elämän arki-iltojen tuntien huomion vei pääosin ilmiö nimeltä Grand Theft Auto IV, tuttavallisemmin GTA IV. Tämän mammuttimaisen suosion saavuttaneen pelin koukuttavuus ei ollut suinkaan ihme, sillä tämän luokan hyvät, tai pikemminkin erinomaiset, pelit vievät mukanaan kuin ihastukset konsanaan. Jos nyt ei mahassa perhosia sentään tunnukaan, on pelin koukuttavuus ja miellyttävyys kaikessa sen vapaudessaan, aihepiiristä ja elokuvamaisuudesta nyt puhumattakaan, sellaista luokkaa, että sille antaa mielellään vapaa-ajastaan sen pikkusormen ja sen jälkeen vähän enemmänkin.
En lähde peliä sen enempää kuvailemaan ja kertomaan sen sisällöstä sen tarkemmin, siitä kerrotaan paremmin lukuisten pelilehtien ja -sivustojen sivuilla ja omakohtaisesti saan tehdä arvostelutyötä ihan riittävästi musiikin parissa. Joitain huomioita on kuitenkin helppoa tehdä ilman arvostelemistakin. Aikuisikään ehtineen pelaajan on helppoa ymmärtää GTA:n viehätys. Sen vapaus, tekninen taso, monitasoinen tarinankerronta, yksityiskohtien määrä, monipuolisuus ja laadukkuus kautta linjan pitävät huolen siitä, että kyseessä on vuoden peli, jos ei peräti vuosikymmenen peli. Rockstar Games on aina loistanut laadukkuudellaan, mutta jälleen kerran tuo pelistudio on onnistunut myös ylittämään itsensä. GTA IV:sta ei tullut vahingossa Se Peli, josta taas puhutaan ja kirjoitetaan järjettömät määrät arvosteluita, uutisointeja ja jopa analyysejä.
Kenties hauskinta GTA-ilmiössä on juuri siinä millä tavalla sen saama huomio jakaantuu eri suuntiin. Toisaalta monet kiinnittävät huomiota pelin väkivaltaisuuteen, poliittiseen epäkorrektiuteen, kiroilun määrään, rötöstelyyn ja rikoksiin, pelin löyhään moraaliin (ellei peräti moraalittomuuteen), sen mustaan huumoriin ja nihilismiin. Toisaalta taas osa pelin epäsuorasta yleisöstä kiinnittää huomionsa siihen, kuinka peliä pelaavat miehet viettävät enemmän aikaa itse pelin kanssa kuin heidän tyttöystäviensä kanssa. Kuinka se kuulemma uhkaa romuttaa koko parisuhteen tai vähintään vie sen kriisin partaalle. Kunnes nämä naisenalut siis joko dumppavat miehensä, huojentuneesti huomaavat miestensä pelanneen pelinsä puhki tai kenties odottamattomasti ryhtyvät pelaamaan miestensä kanssa tätä peliä. Tästä jälkimmäisestä ilmiöstä löytyy esimerkkejä muun muassa demi.fi-sivustolta, jonka lainauksiin törmäsin sattumalta työni puolesta erästä uutisointia ja artikkelisarjaa seuratessani.
GTA siis puhuttelee meitä monilla tavoin, mutta peliä tunteville se ei ehkä ole niin ihmeellinen ja yllättävä juttu kuin sitä pelaamattomille. Mikä ihme se sitten tekee pelistä oikeasti niin kovan media- ja kulttuuritason ilmiön, että se vähentää elokuvateattereiden lipputuloja julkaisuajankohtanaan, lyö aiempia pelimyyntiennätyksiä ja vaarantaa parisuhteita? Puhumattakaan siitä, että kyseessä on 18+-merkinnällä varustettu peli, joka tarkoittaa myös Suomessa sitä, ettei peliä saa laillisesti myydä alle 18 vuotta täyttäneille.
Syitä on monia, eikä vähiten yllä mainitut vapaus ja pelin laatu. Varmasti tärkeimpiä syitä pelissä on sen hiekkalaatikkomaisuus, josta pelisarjan ensimmäinen 3D-julkaisu, GTA III, pääsi myös Guinnessin ennätysten kirjaan. Ns. sandbox-piirteellä kun tarkoitetaan sitä, että pelaajaa ei ole pakotettu tekemään vain tiettyjä juttuja tai tehtäviä pelissä edetäkseen, juostakseen rännissä tai putkessa vihollisia räiskien tai ajaakseen vain autolla ennalta määritettyjä ratoja yksi toisensa jälkeen. Hiekkalaatikkopelit tarjovat pelaajilleen mahdollisuuden toteuttaa itseään mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla sallituissa rajoissa, eli itse hiekkalaatikolla. GTA-peleissä tämä hiekkalaatikko on kaupunki ja se kulkuneuvoineen, ihmisineen, aseineen ja paikkoineen määrittää rajat tapahtumille. Mutta ne rajat ovat löysät ja palkitsevat tutkivan ja luovan pelaajan monilla eri tavoilla.
Aikaa voi GTAssa tappaa monella tavalla. Olipa se sitten oman hahmonsa kuolintapoja etsiessä (katutappelussa, ammuskelussa, kolareissa yms.), fysiikkamoottorilla leikkiessä (kuinka pitkälle auto lentää hyppyristä, miten helikopteri putoaa, kun sen lavat katkotaan pilvenpiirtäjän seiniin jne.) , vapaasti autolla kaahaillessa kaupungin kaduilla, ajokisoja suorittaessa, elokuvamaisten tehtävien ja näiden välianimaatioiden seuraamista kera hyvin tehdyn dialogin tai vaikkapa pulujen metsästystä, treffeillä käymistä, maksullisten naisten palveluista nauttimista tai jäätelöautolla ympäriinsä pörräämistä. Tai miltä kuulostaisi virtuaalibiljadi, -darts ja -keilailu tai kenties kabaree-esitysten katsominen, humalapäissään moottoripyörällä ajelu, poliisien huomion kerääminen ylenpalttisen tuhon aiheuttamisella tai vaikkapa rikollisten kiinni ottaminen?
Tekemistä piisaa ja mikä parasta, tapoja on monia. Yksinpelin lisäksi löytyy moninpeli, jossa pelaajat pääsevät keskeneään sosialisoiden joko ammuskelemaan toisiaan, ottamaan mittaa toisistaan ajokisoissa tai vaikkapa leikkimään rosvoa ja poliisia erilaisissa pelimuodoissa. Elokuvamaisten nautintojen perässä meneville peli tarjoaa paitsi lukemattomia viitteitä populaarikulttuuriin erilaisten tehtävien muodossa, joissa viitataan lukuisiin elokuviin ja tv-sarjoihin, kuin myös hauskoja ja ärsyttäviä hahmoja. Kun passiivisen tv:n tuijottamisen sijaan pääsetkin itse vaikuttamaan ammutko teloitustyylillä tehtävän lopuksi pahiksen A, on siinä jotain missä elokuvilla on kirimistä: oma vaikuttaminen tarinan kulkuun. Eikä peli oikeastaan häviä missään muussa kuin grafiikassa elokuville ja tv-sarjoille. Niin äänimaailma vapaasti valittavine lukuisine radiokanavineen ja erilaisine musiikkeineen ja keskusteluohjelmineen kuin auton, aseiden ja ihmisten äänet humoristine yksityiskohtineen tarjovat paljon monipuolisemman kokemuksen, ja samalla myös mittavamman sellaisen, kuin yksipuolinen töllön tuijottaminen.
Kun tämä kaikki kuorrutetaan liki rajoista piittaamattomalla ja kyseenalaisella huumorilla, korrektiudesta viisveisaten (vai miltä kuulostaa “Babiesovernight.com -tyylinen mainostus perheenlisäystä kaipaaville?), ja poliittisella satiirilla (esim. Fox-kanavan kustannuksella pilaileva Weazel News -roskauutisointi), on soppa mitä maukkain. Tällä kertaa tosin tunnettuja ääninäyttelijöitä on mukana aiempaa vähemmän, mutta kyvykkyydestä ja taidosta kuitenkaan tinkimättä.
GTA:n – ja miksei muidenkin korkean profiilin pelien – viehätystä ja koukuttavuutta on ehkä vaikea ymmärtää niitä kokeilematta, joskin jo perusymmärrys pelien päälle osana nykypäivän kulttuuria antaa tähän riittävät valmiudet. City-lehden perinnettä mukaillen: tsekkaa jos et usko.