Laiskuus – tuo kuolemansynneistä suurin
Ξ April 27th, 2008 | → 1 Comments | ∇ Elo, Vuodatus |
Laiskuus ei ole tälläkään kertaa ollut syynä kirjoitusten uupumiseen, sillä ideoita pää on pursunut melkein puhkeamispisteeseen asti, mutta yllättävästi aina väärässä paikassa ja/tai väärään aikaan. Useimmiten ajatuksia tulee juuri silloin, kun on poissa koneen äärestä ja varsinkin silloin, kun on poissa kotoa, esimerkiksi lenkkipolulla, jossa on usein turhankin paljon aikaa miettiä erilaisia asioita. Tähänkin kai kaiketi saan eräänlaista korjausta lähitulevaisuudessa, toivottavasti, mutta palataanpa siihen myöhemmin.
Uskoi synteihin tai ei, tai piti niiden käsitettä ajanhukkana tai olemattomana, niin sanotuista synneistä laiskuus on kenties ärsyttävin. Ihmisten laiskuus on yksi pahimpia taipumuksia, joihin me kaksijalkaiset olemme syyllisiä. Laiskuuteen on yleensä selkeitä syitä, kuten väsymys, suoranainen itsekeskeisyys, mukavuudenhalu, itsekurin puute tai turhan vastuun välttäminen, toisinaan myös asioiden eteenpäin siirtäminen periaatteella “miksi tehdä tänään, jos sen voi tehdä huomennakin.” Monesti syyt ovat kelvollisia, jopa hyviä, mutta on tapauksia, joissa (muiden) laiskuus nousee ärsytyskynnyksen yli ja saa ärräpäät nousemaan kielen päälle.
Meillä töissä esimerkiksi on tapana keittää kahvia ja (tee)vettä Moccamasterin tuplakeittimellä, hieman tämän tyylisellä laitteella, josta toinen keitin lämmittää vettä, toinen valmista kahvia. Jos kahvin keittämisen välttäminen valmiin loppuessa tuntuu laiskuuden huipentumalta, niin pelkän vesisäilön täyttämättä jättäminen ei mahdu ymmärrykseeni – etenkin kun vesihanakin on ehkä noin puolentoista metrin päässä. Pienistä asioista ei pitäisi tietystikään hermostua, mutta tuollainen kymmenen sekunnin puuhastelusta laistaminen ärsyttää siinä vaiheessa varsin paljon, kun olet itse hakemassa kuumaa vettä ja saatkin odotella muutaman minuutin veden “keittymistä” – etenkin, kun kirjoittamattoman säännön mukaan jokaisen tehtävänä on huolehtia moisesta vastuullisesta urakasta veden/kahvin loppuessa. Perkele.
Vielä enemmän, ja monesti paljon suuremmin seurauksin, ärsyttää ihmisten laiskuus ajatella. Kyky tai vaiva miettiä, ajatella ja kyseenalaistaa asioita. On kyse sitten arkisista asioista, kuten kulutustottumuksista, ruokavaliosta ja omista tavoista tai sitten paljon suuremmista asioista kuten moraaliarvoista, elämänkatsomuksesta, uskosta ja niin edelleen. Tämä henkinen laiskuus on ihmisten pahin puute ja ominaisuus, joka tulee esille paitsi päivittäisissä uutisissa, myös toisinaan arkisissa tapahtumissa muiden ihmisten kanssa asioidessa. Monia asioita pidetään itsestäänselvyyksinä ilman järkevää syytä ja kiitos ajattelun laiskuuden, ihmiset käyttäytyvät hölmömmin kuin mihin yhteiskuntamme taso antaisi odottaa. Käytännön esimerkkinä on joidenkin asiakkaiden närkästyminen ja asiakaspalveluun yhteyden ottaminen tuotteen viallisuutta epäillen, vaikka niin sanottu vika olisi selvinnyt ohjekirjaa pari riviä lukemalla. Kunnioita siinä sitten näitä älynsoihtuja.
Tyhmyyden voisi antaa anteeksi jos siitä voisi syyttää vaikkapa vain huonoja geenejä, mutta laiskuudesta voi syyttää vain itseään. Oli koulutustaso mikä tahansa, ajattelemisen laiskuus on tärkein syy järjen poissaolon loisteeseen. Ironista onkin, että juuri huonoimmista lähtökohdista tulee eniten lisää ihmisiä ja näin oravanpyörä on valmis: köyhissä ja kurjissa olosuhteissa elävä niin sanottu white trash ja uskonnolliset hihhulit lisääntyvät paljon koulutetumpaa ja menestyvämpää väestöä enemmän, vaikka edellytykset elämässä pärjäämiseen ja elon rappusilla kapuamiseen ovat juuri toisin päin. Toisin sanoen sosiaalinen ja elintasoon sidottu nokkimisjärjestys muodostuu kuin itsestään. Siltikin, laiskuudella on suuri rooli elämässä pärjäämisen tai pärjäämättömyyden kanssa. Amerikkalainen unelma ei ole yksittäisten älykköjen onnenpotkaisu, vaan henkisen ja fyysisen ahkeruuden palkinto. Mutta onko se ajattelu oikeasti niin vaikeaa? Ilmeisesti on.
Vaan jospa siirrytään tilityksistä parempiin ja positiivisiin asioihin.
Elän mukavasti lemmenpunoittamat lasit päässäni ja koen olevani onnellisessa vaiheessa elämää. En toisaalta ole juuri koskaan ollut onneton, masentunut tai turhautunut elämässäni, sillä se vain ei ole tapaistani eikä elämänkatsomukseni mukaista. Toki paskojakin hetkiä on matkalle mahtunut, mutta silloinkin puhutaan yleensä vain tunneista tai korkeintaan yksittäisistä päivistä. Olen onnellinen parisuhteestani ja tästä niin sanotusta paremmasta puoliskostani, terveydestäni, työstäni, vakavaraisuudestani, harrastuksistani, ystävistäni ja monista muista asioista, joita monesti tunnutaan pitävän itsestäänselvyyksinä. Harvoin ehtii pysähtyä miettimään miten asiat ovat hyvin, tilan hyvyyden tajuaa monesti vasta jälkikäteen, kun se on jo liian myöhäistä. Ainoa mistä voin oikeasti valittaa on oma ajottainen laiskuuteni ja saamattomuuteni, vaikka käytänkin aikani mielestäni tehokkaasti, sekä tuntien vähyys. Ikinä aika ei riitä kaikkeen mitä haluaisin.
Tällä hetkellä arkisen vapaa-aikani suurin viemäri ovat pelit. Oli kyse sitten World of Warcraftin koukuttavasta virtuaalimaailmasta oikeine ja netin kautta saatuine frendeineen, Xbox 360:n Guitar Hero -peleistä, Frontlines-räiskinnästä tai muusta, kuten tiistaina ilmestyvästä GTA IV -tapauksesta ja vasta saamastani Age of Conan -betatestitunnareista, niin aikaa näihin menee tolkuttomasti. Näiden lisäksi television kova tarjonta pitää minua ruudun äärellä enemmän kuin haluaisin (Sopranosin kutoskauden uusinta, Californication, Life on Mars, Tudors, Lost ja niin edelleen) ja kuntoillakin pitäisi. Nukkuakin pitäisi. En kuitenkaan valita, sillä ainakin saan tehdä hyvin pitkälti sitä mitä haluan ja eskapismiannokseni olen työlläni ja muilla puuhasteluilla mielestäni ansainnut.
Lopuksi suunnittelin vielä palkitsevani itseni uudella kannettavalla tietokoneella, jonka saisin mukaan kaikkialle helposti. Kaverini lenkkipolulla vihjaisema kone on Asuksen uusi Eee PC, jonka saisin mukaan käteävästi jotakuinkin kaikkialle. Paitsi, että kone on pieni ja vaivaton ottaa mukaan, paketti vaikuttaa edulliselta ja ominaisuuksiltaan siihen riittävältä, mihin tarkoitukseen olen sitä hankkimassa: kirjoittamiseen. Kesäinen puisto, kirjoittamiseen inspiroiva juoma ja kone mukaan – täydellistä.
Kesäisistä puistoista täytyykin mainita, että pussikaljakausikin tuli aloitettua, kun lämpimät kelit pyyhkäisivät läpi kotikaupunkini. Nainen kainaloon, kaljat kätöseen ja kavereiden kanssa nauttimaan kylmästä oluesta auringonpaisteessa. Mitäpä sitä muuta laadukkaaseen laiskotteluun tarvitaan.
Kirjoittamista tahditti Romen uutukainen Masse Mensch Material – ruotsalaista “post-industriaalia folkia”.