Kiitos ja hyvästi

Ξ August 20th, 2016 | → 0 Comments | ∇ Elo, Vuodatus |

On aika tullut sanoa hyvästit tämän blogin osalta. Päätös oli lopulta hyvin helppo, kun se tuossa yhtenä päivänä kuluvalla viikolla mieleeni juolahti: mitä jos pistäisin blogin kiinni ja sillä selvä?

Kuten monien “isojen” päätösten edessä, nukuin yön yli, toisenkin, eikä mieleni muuttunut. Enkä rehellisesti sanoen usko, että kenelläkään tulee tätä päätöstä ikävä.

Tunnustuksia, paljastuksia ja paljon muuta

Kuluneen kahdeksan ja puolen vuoden aikana oma blogini – Serpent’s Lair – on ollut oma henkilökohtainen tunnustusten luola, avoin päiväkirja, treenivihko, reissublogi ja paljon muuta tuon kaiken ohessa.

Olen tilitellyt parisuhteita, päivitellyt ihmisten käytöstä, tehnyt itseanalyysiä, pohtinut musiikkia, kommentoinut kuntoiluani ja raportoinut tehdyistä reissuista, ja niin edelleen. Kaikella on ollut aikansa, paikkansa ja tarkoituksensa. Ohikiitäviä hetkiä sen hetkisistä tilanteista sen hetkisellä mielenlaadulla. Hyvässä ja pahassa.

Joitain tekstini ovat huvittaneet, joitain ärsyttäneet, mutta suurelle osalle ne ovat kai olleet lähinnä jonninjoutavaa dadaa. Sillä kaikella on nyt kovin vähän mitään merkitystä. Jos jollekin on jostain ollut iloa ja/tai hyötyä, hyvä niin. Jos jotain on ärsyttänyt, too bad. Kaikkia ei voi – eikä tarvitse – miellyttää.

Välillä olen käsitellyt melko arkaluontoisiakin asioita, joista olen saanut arveluttavaa palautetta, joskus salamyhkäisiä kehujakin. Paljon olen toisaalta kirjoittanut hyvin kevyttä hömppää sen syvemmälle menemättä ja monesti hyvin neutraaleista asioista, jotka tuskin ovat ketään minua enempää hetkauttaneet.

Tai jos jotain voi palautteesta päätellä, niin juuri noin. Se kaikki on ok. Ei tätä blogia alunperinkään pistetty pystyyn sen takia, että tämä olisi joku kommunikaatiokanava minun ja muiden välillä. Toisinaan on silti ollut hyviäkin keskusteluita. Parhaimmillaan vuosia sitten, kun sohaisin ampiaispesää aiheesta miesten ja naisten erot ystävyydessä vastakkaisen sukupuolen kanssa.

Summarum

Aloittaessani kaiken helmikuussa 2008 podin jonkinlaista kolmenkympinkriisiä. Se lienee ollut se perimmäinen syy miksi koko blogi ylipäätään on olemassa. Facebook oli silloin hyvin tuore ilmiö, eikä siellä vielä käyty kummoisia keskusteluita. Ystäviäkin taisi olla vain kourallinen. Itse aloitin Facebookin käytön joskus 2007 loppuvuodesta, ellen väärin muista.

Tuolloin Facebook ei ollut paikka, jonne kirjoittelisi arkisista ja vähemmän arkisista asioista, olivat ne sitten huolia, hehkutuksia tai satunnaisia arkipäivän ajatuksia. Tuolloin blogi oli paikka, varsinkin sen ollessa aluksi jokseenkin anonyymi.

Sitten ajat muuttuivat, sosiaalinen media kasvoi ja mukautui ihimisten tarpeiden mukaan ja yhtäläisyysmerkit oman blogin, persoonan ja eri kanavien kanssa täydentyivät. Anonyymiteetti murtui pala palalta, kunnes luovutin suosiolla, koska eihän se alkujaankaan mikään pointti ollut. Toisaalta myös ihmissuhteet matkan varrella muuttuivat ja nämä kaikki heijastuivat enemmän tai vähemmän suoraan siihen, mitä ja mistä kirjoitin.

Alkujaan kaikessa kirjoittamisessa oli enemmän poltetta ja intohimoa. Kaikki oli toisaalta uutta ja “ihmeellistä”. Aiheet vaihtelivat enemmän toisistaan ja blogi toimi mitä oivallisempana kaatopaikkana kaikelle sille, mitä tapahtui – tai joskus myös sille, mitä ei tapahtunut. Olipa kyse yllätyksistä tai pettymyksistä, blogi oli minulle se paras paikka käsitellä näitä aiheita. Joskus oli jopa hyvä jos joku ei sitä lukenut, sillä saipa ainakin rauhassa tykitellä menemään mitä mieleen tuli.

Vaikka kaikki selkeytyi, myös tietynlainen rauhoittuminen – monessakin eri mielessä – on tehnyt tehtävänsä. Enää ei ole paljoa avauduttavaa ja jos onkin, sen tekee mieluummin esimerkiksi juuri Facebookissa. En tarkoita nyt mitään kasvotusten käytävää keskustelua ja muuta henkilökohtaista avautumista, vaan yleistä ilmaisua, pohdintaa ynnä muuta sellaista.

Mutta ei ole Facebookin vika, että blogi teki itsensä turhaksi. Ehkä enemmänkin on sen ansiota mikseivät asiat enää ole niin hajallaan kuin ennen. Ei kuvia yhdessä paikassa, tekstiä toisessa, ja niin edelleen.

Viimeisimpänä, muttei vähimmäisenä vaikuttaa myös se, ettei aikaa ole samalla tavalla kuin ennen. Ja kun sitä ei ole, pitäisi olla enemmän erillistä motivaatiota kirjotella. Ja siinä vaiheessa koko hommasta menee pointti: jos ei tekstiä synny itsekseen, ei sen pakottamisessa ole mitään järkeä.

Niinpä on aika sanoa Serpent’s Lair -blogille hyvästit, kuten jo aiemmin tein Metalpit-blogini kanssa. Sitäkään ei enää päivitetä, sillä kaikki olennainen tuli sanottua. Tai jos ei tullut, sen eteen ei enää jaksa tai ehdi tikkua ristiin nostaa. Se tapahtuu Facebookissa, Twitterissä tai aivan jossain muualla.

Asema-blogini vielä säilytän tv-arvosteluiden arkistona. Muutoin bittipäiväkirjani jatkaa Facebookin puolella, tavalla tai toisella. Kiitos ja hyvästit.

 

Roadtrip 2016 – yhteenveto

Ξ July 25th, 2016 | → 0 Comments | ∇ Elo, Reissut |

Niinhän siinä taas kävi, että reissuyhteenvedon valmistumisessa kesti kauemmin kuin piti.

Vajaat kaksi viikkoa kestänyt roadtrip-reissumme saatiin päätökseen jo parisen viikkoa sitten, mutta sattuneesta syystä pääsin vasta nyt loppuhorinoiden pariin. Yhteenvetoa olen laatinut niin menojen, aikataulujen, kilometrien kuin erinäisten ajatustenkin saralta – mikä meni hyvin, mikä ei sekä joukko muita havaintoja.

Aikataulutus

Kuten kaikissa reissuissa, myös matkareissuissa etukäteen aikataulun laatiminen ja hahmottaminen on melko lailla olennainen homma. Meidän tapauksessa tärkeintä oli tietenkin mahduttaa tehtävä reissu autolautan menon ja paluun väliin, joka määritti käytettävissä olevan ajan.

Koska meillä oli taustaa aiemmista roadtripeistä parin reissun verran ja jonkinlainen käsitys siitä paljonko jaksaisimme tai voisimme ajaa per päivä, pystyimme laatimaan ajoreitin melko hyvin Google mapsia hyödyntäen. Sen kautta oli helppo hahmottaa kuinka kaukana olisi seuraava järkevä etappi ja Wikipediasta tai vastaavasta aina tarkistaa kuinka mieluisa tai “järkevä” matkakohde kyseessä olisi.

Näin sopivat kohdekaupungit, tai vähintäänkin kelvolliset kompromissit, löytyivät helposti ja pienellä vaivalla.

Olennaista meidän tapauksessa oli löytää sopivan mittaisia ajomatkoja, jotka sopisivat myös perheen pienimmän kärsivällisyyttä silmällä pitäen. Näin suurin osa ajopäivistä jäi jonnekin kolmen tunnin tietämille, joka tuntui siedettävältä myös tenavan kannalta. Samalla sen ansiosta pystyimme itse näkemään myös joitain nähtävyyksiä, kun päivä ei kulunut pelkkään ajamiseen ja ruokailuun.

Suuren osan matkasta, karkeasti ottaen puolet, meni kuitenkin välillä Ruotsi-Saksa. Ruotsissa piti ottaa molempiin suuntiin yöpyminen, samoin Tanskassa ja tämä oli väistämättä pois Saksan-osuudesta. Tässä mielessä alle kahden viikon reissu verrattain lyhyillä ajopäivillä oli vähän niin ja näin, mutta vastaavasti ehdimme sentään nähdä Ruotsissa nähtävyyksiä molempiin suuntiin kuljettaessa.

Niin tai näin, aikataulutus on käytännössä yhtä tärkeä seikka kuin matkabudjetin laatiminen ja molemmat ovat tietyllä tavalla toisilleen alisteisia asioita. Ilman budjettia ei synny matkaa, mutta vastaavasti paljosta rahastakaan ei ole iloa jos aikaa ei ole tarpeeksi.

Budjetti

Kuten jo yllä todettua, toinen keskeinen tekijä matkan laatimisessa oli raha. Meidän onneksemme emme joutuneet tätä liioin tällä kertaa miettimään. Oli selvää, että perustason hotellimajoitukseen olisi riittävästi rahaa, eikä autolla kulkeminen tule kovin kalliiksi diesel-autolla mentäessä – ainakaan jos asiaa vertaa lentolippuihin.

Suurin yksittäinen menoerä oli autolauttamatka, joka meidän tapauksessa kustansi noin 390 euroa meno-paluu. Halvemmalla pääsisi jos menisi aamulähdöllä, mutta tällöin joutuisi ajamaan laivalta ulos iltaa vasten, joka tarkoittaisi joko lyhyempää ajopäivää tai lähes välitöntä yöpymistä heti laivan jälkeen. Lisäksi maksoime hieman ylimääräistä astetta paremmasta hytistä, sillä halusimme lapsen takia hyttiimme parisängyn.

Toinen suuri menoerä oli tietenkin hotellimajoitus, jonka olin kaavaillut onnistuvan noin 50 euron hinnalla per pää yötä kohti. Tässä kohtaa suunnitelmani niin sanotusti kosahti, sillä käytännössä keskihinta pyöri jossain 60-70 euron tuntumassa. Osa hotelleista – kuten Kööpenhamina – oli yli 200 euroa yöltä, vaikka majoitus oli melko tavanomainen kolmen tähden hotelli. Tähän kun ynnää noin 50 euron autopaikan, joka oli kyllä virhearvio – myönnettäköön – niin yö Köpiksessä tuli selvästi muita paikkoja kalliimmaksi.

Yhteensä taisin laskea koko setiksi noin 1400 euroa kahdelta viikolta sisältäen hotellit ja laivamatkat. Polttoainekuluja tuli arviolta noin reilu parilla sataa, joten kokonaisuus pysyi 800 euron luokassa naamaa kohden. Ei kohtuuton summa vajaalta parin viikon reissulta, kun ottaa huomioon, että ehdimme nähdä kymmenkunta kaupunkia ja yli 3000 kilometriä.

Halvemmalla toki pääsisi jos tinkaisi mukavuudesta ja ilman lapsia reissaavalta tämä varmasti helposti onnistuukin. Vastaavasti jonkin verran säästää jos on valmis ottamaan hotellin vähemmän keskeiseltä paikalta. Meidän budjetissa siihen ei ollut syytä, mutta noin vinkiksi muille.

Kolmas suuri menoerä oli tietenkin ruokailu, joka meidän tapauksessa tarkoitti pääasiassa ulkona syömistä. Tässäkin olisi jälleen kerraan mahdollisuus säästää ja paljon, kuten aina ulkomaanreissuilla. Budjettimatkalaisille onkin monesti parempi etsiä joku hostelli tai asuntomajoitus, jossa on mahdollisuus kokkaamiseen.

Kun nämä pakolliset menoreiät ynnää yhteen, rahaa tietenkin meni tyypillisen parin viikon reissun verran, joskin ehkä hieman naftimmin kuin lentomatkailulla tehtynä olisi kulunut. Kaikkaan reissu oli kyllä rahan arvoinen enkä varsinaisesti lähtisi roadtripille säästämään – jos nyt en reissulle toki muutenkaan.

Omalla vai vuokra-autolla?

Tässäpä kysymys, johon ei ole yksiselitteistä vastausta. Toisaalta Suomesta on minne päin Eurooppaa tahansa – Ruotsia lukuun ottamatta – melkoinen matka ja kilometrejä tulee jo määränpääalueelle mentäessä. Äkkiä ajatellen vuokra-auto voisi olla hyvä ratkaisu, ainakin mikäli mielii vähänkin kauemmas etelään, itään tai länteen, tai mikäli omaa autoa ei ole tai se jostain syystä ei ole pitkiä matkoja ajatellen ajokelpoinen.

Toisaalta oma auto voi tulla tuntuvasti halvemmaksi ja onhan siinä omat puolensa, kun tuntee kaaransa. Meidän kohdalla yksi vaikuttava tekijä oli se, että ei tarvinnut murehta lastenistuimen kanssa. Jos moista mutkaa ei matkalla ole, päätös vuokra-auton suhteen voi olla järkevä.

Jos taas jo ajaminen Ruotsin ja Tanskan läpi tuntuu mielekkäältä, oma auto on ehdottomasti hyvä vaihtoehto. Autolautalla meren ylittäminen sujuu vaivatta ja siinä ohessa ehtii niin levätä kuin syödäkin hyvin. Omalla autolla kulkeminen on sikälikin hyvä vaihtoehto, että tällöin on enemmän joustoa aikataulussa ilman ylimääräisiä kuluja – matkaa voi helposti lyhentää tai pidentää halutulla tavalla.

Loppukaneetti

Automatkailu on mukavaa puuhaa, mutta kuten kaikessa matkailussa, siinä on omat haasteensa ja kysymyksensä. Pidätkö ajamisesta? Löytyykö ajokortti? Kiinnostaako maailma kaupunkien ulkopuolella? Jos vastaukset edellä oleviin kysymyksiin ovat kielteisiä, lienee selvä, että roadtrip voi olla juuri sinulle väärä tapa matkailla ja lomailla.

Jos taas vastaat myönteisesti edellä oleviin kyssäreihin, suosittelen roadtrip-vaihtoehtoa lämpimästi. Toki se vaatii jaksamista, hermoja, seikkailunhalua ja mieluusti myös miellyttävää matkaseuraa (no, mikäpä reissu ei?), mutta vastaavasti palkitsee monella tavalla paremmin kuin kaupunki- tai kyläkohtainen täsmämatkailu.

Miten vähällä rahalla matkaan pääsee, on paljolti kiinni yllä mainituista valinnoista ja valmisteluista. Tarkan markan matkaajat säästävät roadtripaten helposti pitkän pennin, kunhan miettivät valintansa tarkasti ja hyödyntävät halpoja majoitusvaihtoehtoja. Kuten yleensä, tässäkin kyse on rahan ja ajan keskinäisestä suhteesta sekä tietysti mukavuudesta. Halvalla kun harvemmin saa sekä mukavaa että keskeisellä sijainnilla olevaa yösijaa.

Toisaalta autoillen on helppoa valita vähemmänkin keskustassa oleva majoitus, sillä autolla päääsee helposti liikkumaan minne vaan mistä vaan. Eikä ulkomailla ajamista kannata yleisesti ottaen pelätä. Liikennemerkit ja -säännöt ovat pitkälti kansainvälistä vakiota ja varovaisuudella pärjää pitkälle.

Itse pidän roadtrip-matkailua todella palkitsevana, mutta myös kaupunkimatkailua raskaampana matkustelumuotona. Ei sovi jokaiselle eikä jokaiseen elämäntilanteeseen, mutta toisaalta palkitsee sitten senkin edestä.

Matkakuvani (sekä paljon muuta) löytyy muuten Instagramista osoitteesta https://www.instagram.com/serpentfff/

 

Roadtrip 2016 – päivä 11: Vimmerby & Tukholma

Ξ July 10th, 2016 | → 0 Comments | ∇ Elo, Reissut |

Oli viimeisen matkapäivän vuoro. Tälle päivälle olimme kuitenkin varanneet jotain erikoista – ainakin tenavaa ajatellen – nimittäin matkan Astrid Lindgrens Världiin Ruotsin Vimmerbyssä. Matkaa yöpymispaikastamme Växjöstä oli vain puolisentoista tuntia, mikä tarkoitti sitä, että vierailun jälkeen pitäisi vielä puurtaa kolmisen tuntia yöpaikkaamme Tukholmaan.

Kun takana oli jo kymmenen päivää reissua ja niistä useimmissa useampi tunti ajamista, puolitoistatuntinen välietappi livahti nopeasti. Hyvä niin, sillä perillä olimme silti vasta joskus yhden aikoihin, jolloin iskimme auton parkkiin (viitisen euroa) ja sitten liput kummallekin aikuiselle (muistaakseni noin 40 euroa per kärsä – auts). Lapsi sentään pääsi ilmaiseksi (0-2 -vuotiailla tämä etu).

Viihdettä lapsille ja lapsenmielisille

Astrid Lindgrenin maailma on eräänlainen seikkailupuisto, joka vähemmän yllättäen käsittää kaikki keskeiset luomukset kyseiseltä kirjailijalta. Peppi Pitkätossu on ehkä se suurin juttu, mutta yhtäältä Vaahteramäen Eemeli ja Katto Kassinen sekä muut jutut ovat vahvasti maailmassa esillä.

Lasten viihtymiskohteeksi tarkoitettu käsitteli kyllä aiheitaan asiallisesti ja tyylikkäästi, mutta voi tietty miettiä onko käytännössä köyhiltä perheiltä evätty puisto aivan sitä, mitä Lindgrenillä oli itse mielessä lasten suhteen. Jos tuota seikkaa ei jää tarkemmin pohtimaan, seikkailupuisto teatteriesityksineen (ruotsiksi tietenkin) ja erilaisine lapsia innostavine puuhailukohteineen on tietenkin aivan ässä veto.

Meidän osalta tutustuminen jäi Peppi-teatteriesitykseen, josta en kielitaidottomuuttani tajunnut juuri mitään, sekä yleiseen haahuiluun alueen ympäri. Toki ehdimme nähdä myös osan Eemeli-esityksestä, mutta siinä vaiheessa tenava kävi sen verran paljon väsymyksestä ja innosta kierroksilla, että esityksen sai jättää suosiolla kesken. Ei sillä, että minä tässä olisin mitään menettänyt.

Noin nelituntisen pyörähdyksemme myötä jäi paikasta kutina, että kyllähän tuonne kannattaa tenavansa kuskata siinä missä vaikka Muumimaailmaankin. Lapsettomille paikka tuskin mitään ihmeitä tarjoaa, ellei ole erityisen kiinnostunut Lindgrenin kirjoista ja hahmoista.

Kotimatkalle

Vierailun jälkeen oli viimeisen ajorupeaman aika, joka vei meidät komeiden järvi- ja kalliomaisemien kautta kohti Tukholmaa. Hotellimme olimme ottaneet niin kaukaa Tukholman keskustasta kuin mahdollista – tietenkin kaupungin puolella pysyen. Tämä siitä syystä, ettei meillä ollut mitään halua ajella turhaan itse kaupungissa, saati maksaa siitä, että yövymme muutaman tunnin hotellissa ennen autolautalle suuntaamista.

Noin viiden kilometrin päästä keskustasta löytyi mukava Park Hotel Radisson, josta löytyi neljän tähden yöpymistila sopivaan hintaan. Varhainen 5.30 herätyksen jälkeen suuntasimme suoraan Viking Grace -lautalle nauttimaan aamiaista ja sitten koisaamaan. Torkut maistuivat lyhyiden yöunien jälkeen oivallisesti, ja miksei muutenkin. Näin melkein kahden viikon reissaamisen jälkeen lepo oli jokseenkin parasta, mitä saattoi itselleen kuvitella.

Jotain iloa muuten siitäkin, että paluulauttamme oli vaihdettu perjantain iltalähdöstä aamulähdöksi: erotuksella irtosi meriaaminen että lounastus ja kylläpä maistui kunnon ateria isommankin syömismäärän kautta. Laivalla olisi voinut oikeastaan viettää aikaa kauemminkin, siinä määrin reippaasti aika kului ihan vain rentoutuessa, syödessä ja hieman myös shoppaillessa.

Kun vihdoin pääsimme kotiin, oli olo samaan aikaan väsynyt, rentoutunut ja huojentunut. Toisaalta oli äärimmäisen mukava päästä kotiin ja toisaalta taas oli harmillista kotiutua, kun oli päässyt ulkomaisten ruokien ja kielten pariin kulttuurikylpyyn.

Sen enempää loppusanoja en tähän hätään raapusta. Seuraavaan tekstiin teen vielä joitain huomioita siitä, mikä meni putkeen, mikä meni pieleen ja mitä ehkä arvon kanssamatkustajat voivat hyödyntää omissa reissuissaan jos samantapaiselle reissulle joskus lähtevät.

Jos joku tänne asti jaksoi lukea, niin peukun arvoinen suoritus. Tarjoahan itsellesi hyvä olut, siideri tai muu maistuva sihijuoma.

 

Roadtrip 2016 – päivä 10: Växjö

Ξ July 9th, 2016 | → 0 Comments | ∇ Elo, Reissut |

Kolding-reissun lailla myös visiitti Växjöön, toiseksi viimeiseen majapaikkaamme, oli lähes pelkkää ajamista. Tähän oli syynsä, sillä Växjöstä oli vain puolentoista tunnin matka Vimmerbyyn, jossa puolestaan sijaitsi Astrid Lindgrens Värld -teemapuisto. Koska se oli todellinen viimeinen etappimme ennen kotiutumista, säädimme ajamisemme sitä silmällä pitäen.

Tanskan Koldingista matkaa tuli Växjöön noin viitisen tuntia, josta puolestaan on matkaa Vimmerbyyn suuntaan noin puolisentoista tuntia. Näinpä ajomme oli melko lailla yhden pysähdyksen taktiikkaa vailla turismia.

Tässä kohtaa myös reissuväsymys alkoi painaa. Ei vain aiempaa pidemmän ajopäivän, vaan myös kuljetun ajan ja käytetyn ajan takia. Vaikka Tanskan maisemat ovat sinänsä mukavia tuulivoimaloineen ja siltoineen, suoritekeskeinen ajaminen on sitä itseään; suorittamista.

Toiseen kertaan saimme toki maksaa myös siltamaksun Ruotsiin tultaessa, mutta tullin pistotarkastukseen emme sentään joutuneet. Hyvä, sillä turhat pysähdykset olisivat vain tehneet muutenkin pitkästä ajamisesta entistä väsyttävämpää.

Växjön idylli

Kun vihdoin saavuimme Växjön kulmille, odotti meitä hotellissa tavallaan iloinen yllätys. Nelisen kilometriä kaupungista sivuun (oikeaan suuntaan Vimmerbyytä ajatellen) oli pieni järvihotelli, joka oli ilmeisesti perheomistuksessa. Hotellin yhteydessä oli oma leipomo, joka vastasi niin leipien kuin leivostenkin tekemisestä.

Paitsi, että itse hotelli oli mukava miljöönsä puolesta – järvi- ja saarimaisemaa harva kokee ikäväksi asiaksi – myös itse hotelli oli vanhana puurakennuksena miellyttävä yllätys. Ei isoa kerrostaloa tai ketjuhotellia, vaan vanha kunnon perheyritys.

Palvelukin oli hyvää ja lyhytkin vierailu jätti hyvän fiiliksen paikasta. Växjössä olisi voinut tästä syystä viettää toisenkin päivän. Harmi, ettei siihen tällä erää ollut aikaa.

Aamupalalla pääsi myös nauttimaan talon omista antimista, kun tarjolla oli paitsi tuoretta leipää, myös talon omia leivonnaisia ja kääretorttuja. Vaikkei tämä ehkä ollut täyttävä vastine neljän tai viiden tähden hotellien mannermaalaisille, oli tässä sellainen hyvä itse tekemisen fiilis, jota harvoin hotelleissa pääsee kokemaan. Suosittelen.

Jos ajamista ja hotellin välittömässä läheisyydessä hengailua ei lasketa mukaan, päivässä ei ole juuri kerrottavaa. Siispä jätän jonninjoutavat tähän ja palaan viimeisten päivien puoleen seuraavina päivinä.

 

Roadtrip 2016 – päivä 9: Kolding

Ξ July 9th, 2016 | → 0 Comments | ∇ Elo, Reissut |

Wolfsburg oli käytännössä reissumme kääntöpiste, sillä se merkitsi kotiinpaluun alkuaskelia. Tavallaan sääli, sillä Wolfsburgissa olisi mielellään viettänyt toisenkin päivän. Siihen ei kuitenkaan ollut tällä kertaa aikaa, joten oli aika pakata kimpsut ja kampsut, ja ottaa suunnaksi Tanska.

Ennen lähtöä Nysse kuitenkin halusi tehdä vierailun Wolfsburgin Design Outlet -ostoskeskukseen, sillä pitihän sitä nyt vaatteita ostaa – etenkin kun “halvalla” sai. No, totta puhuen löysin sieltä itsekin jokusen treenikuteen ja vieläpä mukavaan hintaan. Parit parinkympin treenishortsit ja teknisiä treenipaitoja halpaan hintaan, joten mikäpä ettei.

Suosittelen mokomaa muillekin. Saksa on parhaimmillaan varsin edukas maa Suomeen verrattuna.

Paluu Tanskaan – siinäkö se?

Melkeinpä, sillä totta puhuen paluumatkaan sisältyi varsin vähän mitään erityisen kiinnostavaa. Etenkin, kun olimme varanneet loppupäähän pari pidempää ajopäivää. Kun ostarivierailu vei ison osan aamupäivästä ja matkaa piti tehdä viitisen tuntia, ei siinä paljoa aikaa jäänyt millekään muulle kuin ajamiselle.

Wolfsburgista matka taittui isoja teitä pitkin ensin Hampurin ohi, sitten rajan yli ja päättyi Koldingiin. Pienehkö, vain noin 50 tuhannen asukkaan kaupunki ei kuulunut paikkoihin, joista olisimme etukäteen tietoja pahemmin kaivaneet. Meille se oli kuitenkin lopulta pelkkä läpimenopaikka.

Ehkä hieman sääli, sillä olisihan sitä tuonkin pikkukaupungin voinut edes joiltain osin tsekata. Ja tavallaan sen sainkin tehdä, sillä sen jälkeen, kun olimme kirjautuneet kotoisaan ja hinta-laatusuhteeltaan hyvään Zleep Hotelliin, pääsin tekemään Wolfsburgin kaupunkiseikkailun uusiksi.

En voi sanoa, että seikkailu tuntemattomassa kaupungissa autolla ruoan takia olisi mikään nautinto ja jälleen kerran epätoivo ehti hiipiä puseroon ennen kuin ruokapaikka löytyi. Onneksi sellainenkin osui kohdalle ja niinpä taas yksi ilta sai kunniallisen päätöksensä.

Menisinkö Koldingiin uudestaan? Tuskin, ellei se jostain syystä osuisi matkan varrelle. Suosittelisinko Zleepiä niille, jotka Koldingissa yöpyvät? Kyllä. Siinäpä se sitten oikeastaan onkin, mitä tästä osaan sanoa.

 

Roadtrip 2016 – päivä 8: Wolfsburg

Ξ July 7th, 2016 | → 0 Comments | ∇ Elo, Reissut |

Hampurin jäädessä taakse siinsi edessä roadtrip-reissumme viimeinen matkakohde ennen kääntymistä takaisin kohti kotia. Vuorossa oli saksalaisen kansanauton eli Volkswagenin rakentamisen pyhättö, Wolfsburg.

Tämä 1930-luvun lopulla autojen rakentamista varten perustettu kaupunki siirtyi toisen maailmansodan myötä aseteollisuuden käsiin ja natsi-Saksan työkalupakiksi. Sodan loppumisen myötä kaupunki sai myös nykyisen nimensä paikallisen susilinnan mukaan.

Nykyään(kin) Wolfsburg tunnetaan parhaiten sen autoteollisuudesta, tarkemmin sanoen VAG-konsernin autotehtaasta ja siihen liittyvästä Autostadt-matkailuohteesta, joka myös oli meillä reissumme tarkoitus.

Autoja laidasta laitaan

VAGin tunnetuin merkki on tietenkin Volkswagen ja käytännössä tämän asian ympärille rakentuu koko Wolfsburg. Keskeisenä tekijänä toimiva Autostadt käsittää kuitenkin VAGin muitakin merkkejä, kuten Audin, SEATin ja Skodan sekä luksusautomerkit Porsche, Lamborghini ja Bugatti.

Kaupunkiin päästyämme purimme ensimmäisenä rensselimme hotelliin, joka oli idylliä huokuva Alter Wolf. Siitä olikin vain vartin kävely itse Autostadtin puolelle. Koska noin isoa matkakohdetta ei jaksaisi tyhjin vatsoin läpi katsoa, ravitsimme itsemme Autostadtin alueen ravintolassa maukkaat juustopurilaiset nautiskellen. Mukavana yllätyksenä samaisesta mestasta sai myös varsin hyvää IPA-olutta, joka tuntuu olevan jonkinlainen epätavallisuus Saksassa.

15 euron hintaiset liput ostettuamme oli aika tutustua itse alueeseen. Valtava puistoalue koostui hienosti hoidetuista viheriöistä, useista lammista ja tyyliä huokuvista rakennuksista. Merkittävimmät rakennukset olivat sisäänkäyntirakennuksen (jossa kauppoja, kassat ja ravintolat sekä wc-tilat) lisäksi Zeithaus-museo sekä eri automerkeille pyhitetyt esittelyrakennukset.

Ensiksi kiersimme eri automerkkejä kävelyllisesti järkevässä järjestyksessä. Siinä missä Audin talo oli upea esittelytila luksusautoineen, SEAT oli huomattavasti vaatimattomampi ja tylsempi. Niin ikään Volkswagenin oma tila ei sisältänyt kuin yhden uuden Tiguanin, joka oli melko outoa.

Varsinainen toinen päärakennus, jossa pääsi lähemmin tutustumaan eri Volkkareihin, olikin sitten asia erikseen. Siellä pääsi ihmettelemän läheltä lähes kaikkia eri malleja ja tietenkin istumaan sisällä näissä malleissa. Volkkarin hyötyautopuolella taas oli esillä sitä itseään: työautoja eri malleina.

Ainoa kiinnostava oli legendaarisen Kleinbusin eli Kombin nykysukulainen: California Ocean -matkailuauto, joka oli rakennetu VW Transporter-pakettiauton runkoon asuntoauton elementein. Tuollaisella kelpaisi roadtripejä tehdä yhdessä jos toisessakin paikassa.

Tästä matka jatkui Porschen huippumuotoiltuun esittelytilaan, jossa pääsi kuolaamaan nykyaikaista Carreraa, Boxsteria ja Caynennea. En ole kaksinen autoihminen, mutta olihan sitä komeaa istua tovi Porschen sisällä autoa fiilistellen. Valitettavasti eivät antaneet tätä iloa kokea merkin sporttimalleissa.

Mihin jäi Lambo ja Bugatti? Ensiksi mainittu jäi väliin koska se olisi ollut aikataululla käyvä moottoriesittely, joka olisi liian meluisa lapselle. Enkä sitten jaksanut tätä jäädä odottelemaan sen takia, että voisin itse ihmetellä moottorin pörähtelyä.

Bugatin huippumallin sen sijaan löysin lopulta Premium Clubhouse -rakennuksesta ja autohan näytti siltä kuin olisi jalometallista rakennettu. Tietäen jotain Bugatin spekseistä ja auton omin silmin nähden en varsinaisesti ihmettele Veyronin olevan maailman kallein sarjavalmisteinen biili.

Kierroksemme päättyi Zeithaus-museon vierailulle, sillä tässä vaiheessa sekä tenava että Nysse olivat niin väsyneitä, että oli aika panna pillit pussiin. Tämä “Aikatalo” oli oivallinen leikkaus autoilun historiaan lähtien aina auton esiasteista ja päätyen nykyaikaisten autojen prototyyppeihin, kuten Volkkarin omaan XL1-malliin, joka kuluttaa vaivaisen litran dieseliä sadalla kilometrillä ja näyttää avaruusajan autolta.

Museossa oli esillä paljon muutakin kuin vain konsernin omia merkkejä. Esillä oli muun muassa Paluu tulevaisuuteen -leffojen tunnetuksi tekemä Delorean sekä paljon muita veikeitä tapauksia vuosikymmenten varrelta.

Mutta mikä oli pähein kaikista kymmenistä eri autoista, jotka “autokaupungissa” näin? Bugatti. Aivan huikea peli, jonka sisällä olisin kyllä halunnut käydä istumassa.

Ainoa harmitus ajan loppumisessa kesken oli se, ettemme ehtineet ajaa Tiguania tai Amarokia näille tarkoitetuilla maastoradoilla. Hintaa olisi kertynyt kolmisen kymppiä, mutta olisin uskonut moisen olevan hintansa väärti.

Kiitos ja näkemiin

Autostadt oli näin Volkkaria ajavan silmin ihan mukava kokemus, jossa oli viihdettä myös perheen pienimille. Etenkin pomppulinna ja hiekkakenttä saivat tenavan varauksettoman suosion. Isommille tenaville oli tarjolla toki muutakin, kuten trampoliinit ja keinut.

Jos autoilu vieroksuttaa eikä autoa ole ostamassa, voi reissu Wolfsburgiin tuntua hieman turhalta. Vaikka kaupunki on reilun sadan tuhannen asukkaan koti, kaupunki kuitenkin elää autoilusta ja autojen ympärillä.

Kun olimme palanneet hotellille, oli jälleen vuoroni lähteä hakemaan ruokaa kaupungista. Tällä kertaa yksin ja autolla. Se ei tietenkään ollut aivan simppeli juttu Wolfsburgin kokoisessa kaupungissa vaikkapa Hampuriin verrattuna. Pillurallia tovin tehneenä aloin jo vaipua epätoivoon, kunnes näin grillin.

Auto parkkiin hautausmaan vierelle ja reippain askelin ruokaostoksille. Vaikka grilliä pitänyt pizzataikuri ei englantia osannutkaan ja omakin saksan kielen taito rajoittuu noin kymmeneen sanaan, sain tilattua maukkaat lätyt ja ehdin vieläpä hakea kaupasta kylmää juomaa janoa sammuttamaan.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, tuumi volkkarikuski liikennevaloissa muiden vw-autojen kanssa odotellessaan. Olisihan Wolfsburgissa toisenkin päivän ollut – jäihän tässä ainakin vielä linna näkemättä. Mutta se seikkailu saa jäädä toiseen kertaan.

 

Roadtrip 2016 – päivä 7: Hampuri II

Ξ July 6th, 2016 | → 0 Comments | ∇ Elo, Reissut |

Hampuri oli paitsi reissumme suurin kaupunki, myös ainoa, jossa yövyimme pari yötä. Jälkimmäinen tietenkin johtui ensimmäisestä. Tälle päivälle olimme myös keksineet eniten ohjelmaa: Derbyn sekä miniatyyrimaailman.

Aamupalan selätettyämme lähdimme kohti Hampurin Derbyä ei laukkakisoja, joissa kumpikaan meistä ei ollut koskaan ollut. Vaikka Nysse on heppaihmisiä, hänkään ei ollut moiseen päässyt aiemmin osallistumaan, sillä Suomessa ei laukata – ainoastaan ravataan tai ratsastetaan.

Itse en pahemmin hevoshommista välitä, sillä sain niistä jo tarpeekseni teini-iässä äidin ja hänen silloisen miehensä ollessa kiinnostuneita ravureista ja raveissa käymisestä. Laukkakisoja en tietenkään silti vastustanut, olihan se uusi kokemus jo sinänsä – ja siten siis blogaamisen arvoinen juttu – ja Nysselle homma oli kuitenkin Tärkeä Juttu (TM).

“Juokse, Maus!”

Navigaattorilla suunnistus edes Hampurin kaltaisessa ja kokoisessa ei ole temppu eikä mikään, joten jälleen kerran näitä tietotekniikan ihmehärpäkkeitä arvostaa enemmän ja enemmän. Matkaa hotellilta oli vain vartin verran, jos sitten jälleen kerran pysäköintiä saikin arpoa tovin.

Olimme silti – kerrankin – ajoissa paikalla, sillä vaikka kisat alkoivat jo yhdeltä, me olimme hyvissä ajoin lippujamme (13 eur per pää) ostamassa. Koska meillä ei ollut mitään käsitystä tai aavistusta homman menosta, emme ostaneet kisaohjelmaa tai muuta. Olimmehan vain turisteina ihmettelemässä laukkakisojen luonnetta.

Ison radan ohella paikalla oli niin ikään iso katsomo sekä kojua jos jonkinlaista, lähinnä ruokaa ja juomaa eri muodoissaan. Toki heti alkuun piti nautiskella saksalainen pilsener kolmen euron huokeaann hintaan (0,33 l). Sitten jo tölläsimmekin ensimmäisen kisan hevosia esittelykierroksella, jossa näitä polleja taluteltiin yleisön edessä.

Itse veikkasin voittajaksi numeroa kolme ihan silkan olemuksen ja käytöksen puolesta. “Tsingis-khan” oli sopivan energinen, muttei liian sekava. Rahaa en kuitenkaan lyönyt vielä tässä vaiheessa, kunhan katselin.

Eipä aikaakaan, kun hepat jo ottivat lähdön ja näitä sitten seurasimme suurelta ruudulta sekä tietenkin ohikiitovaiheessa myös radalta. Ja kolmonenhan se oli selkeä voittaja. Harmi, etten laittanut rahaa, tuumin.

Sen myötä tutustuimme alueeseen, joka oli vuoroin vesisadetta ja vuoroin aurinkoa. Kyytiä annoin niin herkulliselle wurstille kuin myös maukkaalle crepesille ja kahville. Pitäähän sitä nautiskella, kun kerran paikalla oltiin.

Kolmanteen lähtöön ehdimme taas katsomaan heposia. Tällä kertaa päätin veikata numeroa kaksi, pitkälti samoin perustein kuin ekallakin. Sopivan korskea ja juuri riittävän voitonhaluinen, ajattelin. Nysse tuumi, että nyt laitetaan rahaa, vaikka emmehän me mitään niistä vedonlyöntiohjeista tajunneet.

Siispä tiskille solkkaamaan englantia, joka ei taaskaan tietenkään auttanut ja lopulta Nyssellä oli lappu kädessä, jossa voittajiksi oltiin veikattu sekä numeroa 2 että (muistaakseni) 9, joka siis oli “kakkosvaihtoehtomme”. Sitten jännäämään itse kisaa.

Ja sitten tärppäsi. Aivan loppukirissä “Maus” eli numero 2 veti voiton ja sehän tarkoitti meillekin rahaa. Tässä vaiheessa ei mitään hajua minkä verran, mutta vain noin neljän kertoimella. Maus oli näemmä muidenkin ennakkosuosikki.

Lappua lunastettaessa se selvisi: huikea 6,5 euroa käteen! Ei tuolla ehkä paria kahvia kummempaa saanut, mutta voitto silti. Näillä fiiliksillä olikin hyvä poistua seuraaviin seikkailuihin.

Maailma pienoiskoossa

Talsittuamme hyvillä fiiliksillä takaisin automme otimme suunnaksi MIniature Wunderlandin eli pienoismallimaailman. Tämä muistaakseni 15 euron hintainen museo oli koti pienoisrautateille ja kaikelle vastaavalle. Kokonaisia kaupunginosia oikeista kaupungeista ympäri maailmaa oli mallinnettu miniatyyrikokoon ja koko paikan läpi kulki pitkä pienoisrautatie – maailman pisin jos en väärin ymmärtänyt.

Ympäri näitä paikkoja oli erilaisia toimintoja, kuten vaikkapa liikkuvia työkoneita tai esimerkiksi liikkuva tuulimylly, joita sai aktivoitua napinpainallukslla. Nämä miniatyyrimaailmat olivat niin yksityiskohtaisia ja täynnä kaikkea, ettei mikään teksti tai edes kuvat tee täyttä oikeutta. Paikka täytyy nähdä itse.

Mellä menoa ja fiilistelyä haittasi kärsimätön ja väsynyt tenava. Silti, siitä huolimatta paikan kaikista yksityiskohdista (joissa muuten piili paljon hauskoja yllätyksiä) pystyi innostumaan ja pienoismallimaailmaa ihastelemaan. Suosittelen paikkaa lämpimästi, jos Hampurissa sattuu reissaamaan ja aihe yhtään kiinnostaa tai jos on lapsia. Rahansa väärti mesta.

Kiitos ja näkemiin

Nälissä ja väsyneenä palasimme hotellille ja pistämään itseämme yöpuulle. Hampuri oli jo puolessatoista päivässä tarjonnut paljon koettavaa ja katsottavaa, ja paljon toki jäi näkemättäkin. Esimerkiksi sukellusvenemuseo, jonka katsoin parhaaksi jättää “seuraavaan kertaan”, kun eihän siitä mitään olisi tullut lastenvaunujen kanssa.

Iltapalan ja parin yöbissen myötä oli hyvä iskeä pää tyynyyn, sillä edessä oli vielä yksi kaupunki ennen paluumatkan alkamista. Saksa on hieno maa, sanoi Seppo Räty mitä tahansa

 

Roadtrip 2016 – päivä 6: Hampuri I

Ξ July 5th, 2016 | → 0 Comments | ∇ Elo, Reissut |

Cuxhavenin ja etenkin maaseudun keskellä olevan Hemmoorin jälkeen oli aika palata sivistyksen pariin ja suunnata reissumme suurimpaan kohteeseen, Hampuriin. Kimpsut kasaan ja vielä ennen lähtöä tekemään pieni kävelylenkki hotellimme läheisyydessä.

Vieressä nimittäin oli leirintäalue järven äärellä, joka tuntui olevan sukeltajien suosiossa. Muhkeita ruskeita etanoita sekä myyränkoloja väistellen saavuimme leirintäalueelle, josta harpoimme veden viereen. Sukeltamaan tulleita matkalaisia näkyi joka puolella ja olipa useampi tapaus sukeltamassa ihan järvenrannan tuntumassa.

Näkyipä paikalla myös pienikokoinen sukellusalus sekä kauempana järvellä jonkinlainen vene tai lauttaviritys, joka ilmeisesti toimi jonkinlaisena tukikohtana kauempana sukeltaville räpyläveikoille. En tiedä mikä oli alueen maine sukeltajien keskuudessa, mutta sukeltajien määrästä päätellen paikka oli tuttu ja suosittu.

Kävelymme jälkeen päädyimme tekemään checkoutin sekä varaamaan hotellimme Hampurista. Läksiäiskahvit nautittuamme hyvästelimme avuliaan henkilökunnan ja karistimme Hemmoorin tomut tossuistamme. Edessä oli vain parin tunnin ajomatka Hampuriin.

Pysäköinnin luvattu kaupunki

Parituntinen rupeama hujahti helposti, eikä aikaakaan, kun jo Hampurin nimi kiilteli kylteissä. Navigaattorin opastuksia kuunnellen puikkelehdimme kohti hotelliamme Nyssen kantaessa ajamisen raskasta vastuuta hartioillaan. Jos jokin kävi heti alkuun Hampurista selväksi, niin pysäköintipaikkojen haastavuus.

Vaikka varaussivusti Booking.com vakuutti meidät ilmaisesta pysäköintipaikasta, tämä oli puoliksi höttöä. Teoriassa näitä oli kadunvarsipaikkoina, mutta käytännössä ne olivat kaikki viety. Arkena niitä olisi toki ollut, mutta vastaavasti 2,5 euron tuntihintaan ja maksimissaan tunniksi kerrallaan. Näinpä myyntipuheet suoraan sanoen vetivät meitä nenästä.
Ensimmäinen vartti poikineen menikin sitten parkkipaikkaa etsiessä ja voi pojat, saksalaiset ovat suomalaisia tehokkaampia ja viekkaampia parkkipaikkoja käyttäessän. Lopulta onni potkaisi persuksille ja löysimme läheltä parkkipaikan – vielä ilmaiseksi. Tosin tämä oli puhtaasti sen ansiota, että oli lauantai ja myöhäinen iltapäivä – pysäköintimaksuja ei enää tähän aikaan tarvinnut maksaa.

Itse hotelli oli keskeisellä, mutta hieman kyseenalaisella alueella. Vastapäätä tien toisella puolella oli nimittäin vilkas päärautatieasema, josta löytyi ruokakauppa ja paljon erilaisia (pika)ruokapaikkoja.

Vastapainoksi heti hotellin takapuolella oli lievästi ghettomainen ilmapiiri, kun lähes jokaisella nurkalla pojotti sen näköistä kaveria, että tarjolla oli joko huumeita tai huoria, tai molempia. Eihän näissä tietenkään vikaa, jos moisia palveluita käyttää. Lähinnä pelkäsimme automme puolesta tai että joku kyseenalainen houkka kävisi esimerkiksi turhan läheiseksi pahat mielessään.

Onneksi pelot olivat turhia, ja olihan poliisipisteitä parikin lähistöllä. Milenekiintoinen aluevalinta kuitenkin.

Levähdyshetki

Hotellimme Novum Hotel Kronprinz Hamburg taas oli varsin mukava mesta kolmen tähden tapaukseksi ja etenkin sijainti oli kultaa. Henkilökunta oli tuttuun tapaan mukavaa ja avuliasta, ja jos ei itse parkkihaastetta lasketa, valittamista ei ollut.

Tavaroiden purkamisen myötä päätimme ensin syödä sekä tehdä pientä kartoitusta lähialueesta ja sen kaupoista. Hotellin veirestä löytyi erittin hyvä pihvipaikka, Block-jotain. Siellä vetämämme sapuskat – oma pihvini uuniperunalla ja salaatilla sekä Nyssen tilaama lammas – olivat reissun parhaimmistoa yhdessä Roskilden herkkujen oheessa. Aivan taivaallisen mehukasta ruokaa ja Suomea halvempaan hintaan, sanoisin.

Pötsit ummessa ja vailla karttaa marssimme ensin täysin väärään suuntaan, pois päin keskustasta. Viereinen pääkatu tarjosi kaiken maailman etnistä kauppaa ja ruokapaikkaa ties mihin eri tarpeeseen. Myös laadukkaalta vaikuttavan kuntosalin.

Pari korttelia vierestä toiseen suuntaan taas löytyi toisenlainen ostoskatu, josta löytyi vastaavia paikkoja, mutta enemmän länsimaalaiseen makuun sovitettuna. Ehkäpä juuri perussaksalaista. Matkalta nappasimme muun muassa hyvät sumpit ja pikku leivokset matkaa ryydittämään.

Kun pääsimme hotellin tietämille, teimme vielä toiseen suuntaan kierroksen ja syynäsimme kauppoja sekä ostarin ihan vaan kiertelymielessä. Nyssen lompakkoa kuumotti kuin se olisi ollut varastettua rahaa täynnä, joten hään päätyi ostamiseen, kun taas meikäpoika tyytyi lähinnä tenavan kuskaamiseen ja kaupungin ilmapiirin haisteluun. Minua kun ei varsinaisesti shoppailu haittaa, jos ei nyt omaksi harrastukseksi lukeudukaan.

Jos ei uusi kaupunki (jos ei tähän mukaan lasketa monen vuoden takaista pikavisiittiä Wacken-festarireissulla) sinänsä lukeutuisi omaksi ilokseen, päiväämme voisi luonnehtia tapahtumien varjolla tylsäksi. Sitä se ei kuitenkaan ollut, sillä ihan jo ympäristön näkemisestä saan yllättävän paljon kiksejä. Ilman pakollisia nähtävyyksiäkin.

Niinpä levähdyshetki Hampurissa tuntuikin jo siksi tervetulleelta, että se oli reissumme ainoa paikka, jossa olimme enemmän kuin yhden yön. Kun kierros oli tehty ja ilta läheni pimeää, käväisin vielä läheisessä kaupassa hakemassa pari olutta, tenavan ruokatarpeita ja pari kebabia.

Saksalaiset kebabithan ovat tunnetusti maukkaita ja suhteellisen halpoja. Niin tälläkin kertaa. Eihän Nysse-parka jaksanut omaa pitakebabiaan edes syödä kokonaan.

Ja vaikka saksalainen bulkkiolut on yleensä mautonta litkua, niin kaupasta löytyi muutakin, kuten ostamaani Maisel & Friends -nimistä käsityöolutta. Ainakin Pale Ale ja vehnä-IPA tuli näistä testattua läpi. Suosittelen muillekin, vaikkei lajissan erityisen ihmeellistä ollutkaan.

Hyvin syöneinä on aina ilo nukkua ja sitähän tässä tarvittiin, sillä seuraavana päivänä oli aika uusille kokemuksille. Niistä lisää seuraavassa tekstissä.

 

Roadtrip 2016 – päivä 5: Cuxhaven

Ξ July 4th, 2016 | → 0 Comments | ∇ Elo, Reissut |

Koska vierailu Felsburgissa jäi pelkäksi nukkumiseksi, päätimme ottaa “vahingon” takaisin elävöittämällä reissua lähtemällä jonnekin “aivan muualle”. Tai oikeammin Nysse halusi matkata jonnekin satunnaiseen mestaan ja näinpä matkamme otti yllätyskäänteen.

Tönning – kadonnut helmi

Sen sijaan, että olisimme karauttaneet päätä pahkaa suoraan esimerkiksi Hannoveriin, Hampuriin tai johonkin muuhun isoon kaupunkiin vaivattoman ajomatka päässä, Nysse valikoi kartasta Cuxhavenin satamakaupungin.

Vaikka Cuxhaven ei aivan käpykylä ollutkaan, näiden isompien paikkojen joukossa se tuntui moiselta. Mutta eihän tuonne luoteiseen rantakaupunkiinkaan voitu suoraan ajaa. Ehei, se olisi ollut aivan liian helppoa.

Nyssen toiveesta otimme pienemmän tien kohti Cuxhavenia, mutta sitä ennen oil aika saada aamupalaa. Sellainen löytyi maltillisen ajon päästä Tönningistä. Niin mistä? Vaatimattomasta viiden tuhannen asukkaan kaupungista veden äärellä.

Sympaattinen pikkukylä tarjosi meille maukkaan aamiaisen perinteitä kunnioittaen: leipää, paistettua munaa, pekonia ja mitä näitä nyt on. Siinäpä ehdin jo ennen kello yhtätoista imaista ekan oluen, aivan vaistonvaraisesti asiaa sen enempää edes ajattelmatta. Nysse oli kuitenkin päättänyt sinnikäästi ajaa suuren osan matkasta.

Välikommentti: sakemanniolut ei muistikuvieni mukaisesti ollut erikoista. Suurin osa on jotain peruslageria tai pilsneriä, ja joissain tapauksissa vehnäolutta. Ei siis mitään mielestäni nautittavaa tai erikoista. Kotimaiseen bulkkiolueen tottuneelle Saksa ei kuitenkaan tuota pettymystä – etenkään hinnan suhteen.

Lautalla Cuxhaveniin

Tönningistä tie vei etelään aivan veden äärelle, Elbe-joen suuaukolle. Sieltä jostain tuntematomaksi jääneestä kaupungista löytyi lautta, joka tarjosi vaihtoehtoisen reitin Cuxhaveniin. Reilu 30 eurolla irtosi lauttareitti autolle kahdelle aikuismatkustajalla, joka veisi meidät perille.

Minä ja tenava tosin nukuimme koko reissun siinä missä Nysse nautti sumppia jokimaisemissa. En tiedä kumpi meistä veti pidemmän korren.

Cuxhavenista emme olleet löytäneet järkevää majoitusta, mutta asia ei tuottanut ongelmaa automme ansiosta. Toisin sanoen olimme varanneet majoituksen jostain 30 kilometrin päästä keskellä ei mitään. Sitä ennen oli kuitenkin aikaa kierrellä ympäri Cuxhavenia ja käydä syömässä.

Kaupungin keskusta oli odotetusti pieni ja melko vaatimaton, mutta jollain tapaa kotoisen oloinen. Kävelykadut olivat täynnä kauppoja ja ruokapaikkoja. Itsekin ehdin ostaa uudet kävelykengät paikallisesta kaupasta hintaan, joka tuntui Suomea halvemmalta. Uskoisin 50 euron tossujeni olevan Suomessa noin 70 euron luokkaa.

Köpöttelyn jälkeen oli vuorossa ruokailu jossain paikallisessa ravintolassa, joka nimi unohtui yhtä nopeasti kuin läksyjen tekeminen peruskoulussa. Ruokalistaa ei ollut tietenkään englanniksi, joten Nyssen kanssa yritimme arvailla mikä on mikäkin. Minä päädyin varmaan pihviin, Nysse johonkin kalaan.

Siinä missä minä sain juuri sitä, mitä tilasinkin, Nyssen “merilohi” olikin jotain paneroitua kalaa. Vaan kelpo setti oli kummallakin. Pihvini jopa aterioiden kärkipäätä tähän asti reissussa. Ongelmia vain tuli, kun tenavaa ei voinut vähempää kiinnostaa paikoillaan pysyminen. On tämä roadtrip-meno aina välillä lievästi sanoen haastavaa muksujen kanssa.

Kun ruoat oli sisuksiin taisteltu ja lasku maksettu, suuntasimme töppösemme kauppojen välistä takaisin kaaralle.

Hemmoor – ja avaimet hukassa

Aiempien varausten lailla tämänkin hotelin olimme varanneet booking.com-sivuston kautta (mitä nyt välillä käytimme myös hotwiren sokkovaihtoehtoja) ja se tuotti siinä suhteessa ongelmia, että olin tehnyt varauksen ravintolan wifiä käyttäen. Siis ajallisesti liian myöhään siihen nähden, että majapaikkamme Ferienpark Kreideseen check-in oli mennyt sulki kello 17.00.

Soittoa perään ja yritystä saada avain haettavaksi. Muuten hyvä, mutta saksalaisille tuottaa välilllä kieli vähän ongelmia. Siis jos se on muut akuin saksaa. Avain kyllä luvattiin, mutta eihän sitä siellä ollut. Muiden avaimia kylläkin.

Kolmannen soiton myötä sentään lupasivat sen tuoda ja näin onneksi tapahtuikin. Onneksi tässä kohtaa sen enempää Nysse kuin tenavakaan ei ollut repimässä itselleen uutta persreikää tai edes niitä kuuluisia pelihousuja.

Kun lopulta pääsimme sisälle, oli olo huojentunut. Harmi vain, että myös nälkäinen. Ja eihän pikkukylässä ihan noin vain ruokaa tehdä. Onneksi lähistöllä oli kauppa.

Siellä vajosin matkaajan toisiksi alimmalle tasolle ja päädyin ostamaan ankean mikroaterian. Se tunne, kun vetelet majapaikan mikrossa lämmitettyä pika-ateriaa kitusiin patonkia ja maksapasteijaa mussuttaen, ja samalla paremmasta vain haaveillen.

Onneksi oli edes sitä olutta. Toimivasta netistä ei sentään tarvinnut edes haaveilla ja kun sen varassa käytännössä olimme majapaikkojen suhteen, niin ilo ei ollut korkeimmillaan. Siispä maate ja ongelmaa ratkomaan seuraavana aamuna.

On Saksa vaan hieno maa.

 

Roadtrip 2016 – päivä 4: Flensburg

Ξ July 4th, 2016 | → 0 Comments | ∇ Elo, Reissut |

Toinen päivä Tanskan maaseudulla ei mieltä muuttanut: kaikki oli hiljaista ja unenomaista. Rauhallista ja rentouttavaa. Kuin eläkepäivien mesta, jossa voisi kirjoitella muistelmiaan tai lukea hyvää kirjaa elukanpaskan tuodessa hajuaan jostain etäältä.

Oli aika paiskata kamat kassehin ja autoon, ja ottaa kohteeksi Roskilde jo toistamiseen. Edessä oli viikinkilaivamuseo sekä Nyssen shoppailukierros.

Paatteja ja ripaus historiaa

Koska erikseen ostettava hotelliaaminen tuli missattua, tähtäsimme suosiolla syömään Roskildeen. Parkkeerasimme suoraan paattimuseon viereen ja siitä löytyikin Snekken-niminen ravintola, ehkä astetta fiinimpi sellainen.

Satsasimme hyvältä vaikuttavaan brunssiin, joka sisälsi luomunakkeja, luomuleipää, paistetun kananmunan (luomu kai sekin), jogurttia myslillä, hedelmäsalaatin ja herkullista goudajuustoa. Kaikin puolin pirullisen hyvä kokonaisuus, jolle tosin hintaakin tuli lähemmäs pari kymppiä nokkaa kohden.

Kyytipojaksi vielä hyvät sumpit ja voila – olo oli kuin uudestisyntyneellä. Jos jotain valittamista löydän Snekkenin muuten täydellisyyttä hipovasta kokonaisuudesta, niin sen jonninjoutavan musiikin, joka toi mieleen Tommi Korpelan et al pikkujoulusketsin Ihmebantussa, jossa pohdittiin aamulla tekemätöntä itsemurhaa ja vieressä “jodlaavaa lehmää”, tai jotain siihen suuntaan. Muuten kyllä vahva suositus tälle mestalle – sikäli jos keskivertoa korkeampi hinta ei miellytä.

Ja miksi siis kukaan tulisi Roskildeen? Festareiden takia, tietenkin, tai sitten ihan vaan päivän parin mittaiselle turistimatkalle. Kiva mestahan tuo tuntui olevan.

Varsinainen päiväkohteemme oli itse viikinkilaivamuseo, jossa opimme “tukkukaupalla” asiaa viikinkien laivoista ja merenkäynnistä. Hintavahko museo (noin 15 euroa per aikuinen)  ei mielestäni aivan tarjonnut vastinetta rahalleen. Toki sitä pääsi näkemään yhtä jos toista viikinkeihin liittyvää, mutta saa olla melkoinen viikinkiummikko tai venemaakari, että tästä tosissaan saa koko rahan edestä tarjontaa.

Iteslle esimerkiksi Dublinin viikinkimuseo oli paljon parempi kokemus, eikä näin pohjoismaiselle asukille museo muutenkaan ehkä tarjoa ihan sitä, mitä se voi olla jostain kauempaa matkustavalle. Ei sillä, ihan kiva kierros, mutta ei milläään tapaa erikoinen.

Shoppailun kautta Saksaan

Museon jälkeen oli tehtävä “pakollinen” shoppailukierros Roskilden keskustassa. Eipä siinä; Nysse sai vaatteita ja meikäläinen odotteli. Siten sade ja aika teki tehtävänsä; otimme nokan kohti saksaa ja Flensburgia. Enää meillä ei ollut turhaan syytä jämähtää Tanskaan yhdeksi ylimääräiseksi yöksi.

Matka sujui mukavasti ilman suurempia ihmeitä. Välissä piti taas maksaa siltamaksua (31 euro tjsp.), kun siirryimme saarelta toiselle ja muuten matka eteni lähinnä pakolliset pysähdykset tehdäen. Sen verran niistä mainttavaa, että vihdoin tuli testattua aitoa tanskalaista pølseniä eri hotdogia.

En tiedä ovatko maineensa veroisia, mutta hyvää kaikin puolin. Kunnon lihaisa makkara sämpylän välissä – tai minun tapauksessani kolmea erilaista – jolla taittuu kiusallinen pikkunälkä näppärästi. Kannattaa ainakin testata, jos Tanskassa viilettää.

Lopulta päädyimme rajan yli Saksaan – ja rajanylitys siis vastaa käytännössä Haaparantaa pohjoisessa eli ei tulleja tai muuta sellaista – ja siinä Flensburgin pieni kaupunki sitten jo olikin. Tässä kohtaa on miltei nolo tunnustaa, mutta emme käytännössä nähneet koko kaupunkia yhtään. Yöpaikkamme oli kaupungin reunalla ja jo se yksinään verotti tätä aietta tehokkaasti.

Yöpaikka sinänsä oli luku itsessään. Se nimittäin oli booking.com-saitin kautta varattu asunto, jossa kolme huonetta ja keittiö. Kaikki kivasti kalustettuja ja hyvin varustettuja. Astianpesukone, pyykinpesukone, mikroaaltouuni, tv ja niin edelleen löytyy. Kämpästä itsestään ei siis valittamista.

Mutta avainten kanssa saimme tovin sumplittua ennen kuin toimivat ja vielä kaiken kukkuraksi maksu piti suorittaa tilille (tai käteisellä), eikä hommassa ollut tietoakaan respasta tai muusta sellaisesta. Ongelmaa ei sinänsä tullut, mutta eittämättä jos tämän olisi tiennyt etukäteen kunnolla,  olisimme toki toimineet toisin.

Loppu hyvin kaikki hyvin – nukuimme yömme hyvin ja hyvästelimme sen enempää asiaa ajattelematta Flensburgin sukeltaaksemme syvemmälle Saksan maaseudulle.

 

Next Page »
  • Luola

    Erinäisiä huomioita ja pohdintoja elämästä - henkilökohtaisella treenipäiväkirjalla terästettynä.
  • Viimeisimmät kommentit

  • Viimeisimmät tekstit

  • Tagit